Etusivu> Kirjastolehti > Puolenvälin jälkeen pilkottaa puolikuu

Puolenvälin jälkeen pilkottaa puolikuu

Urho Kekkonen sanoi presidenttiuransa alkutaipaleella, että oli valmis tulemaan työväenliikettä vastaan ”puoleenväliin ja ylikin”, viitaten punaista ja valkoista Helsinkiä erottaneeseen Pitkänsiltaan.

URHO KEKKONEN sanoi presidenttiuransa alkutaipaleella, että oli valmis tulemaan työväenliikettä vastaan ”puoleenväliin ja ylikin”, viitaten punaista ja valkoista Helsinkiä erottaneeseen Pitkänsiltaan. Ja niinhän Kekkonen tulikin, jopa niin, että hänen selkänsä takaa vilkuillut porvaristo alkoi epäillä presidenttiä takapuolen näyttämisestä valkoisen puolen suuntaan.

ANEKDOOTTI nousi mieleen kun mietin kirjastojen suhdetta nuoriin. Kirjastoilla on ollut jatkuva hätä siitä, tavoittavatko palvelut nuoria, ja hötäkässä on luvattu tulla puoleenväliin vastaan ja ylikin.  Kun mahdollisimman iso joukko ihmisiä notkuu kirjastoissa koulun jälkeen pelaamassa ja juttelemassa, katsotaan, että homma on kunnossa.

VASTAKYSYMYS on se, että kuinka pitkälle kirjasto voi mennä vastaan säilyen edelleen kirjastona. Mikä on määritelmä, joka kirjaston pitää täyttää pysyäkseen kirjastona?

JOS keskiverto kirjastokortin haltijalta kysyttäisiin, mikä kirjasto on, hän vastaisi että se on paikka, josta lainataan kirjoja. Piste. Ja ai niin, olihan siellä niitä levyjä, ja kaikenlaista.

MUTTA näkökulmia on muitakin: samaan aikaan, kun pari kirjaston tilaan eksynyttä nuorta nostavat jalkojaan pöydälle ja tästä vähän ärsyynynyt kanta-asiakas plärää kirjoja, ja nuori, vireä valtuutettu innostuu aloitteesta, jonka mukaan kirjastot pitäisi yhtä enemmän nähdä kansalaisten yhteisenä olohuoneena, hahmottelee takahuoneessa huhkiva kirjastohoitaja mielessään uutta tapaa nähdä kirjasto informaatiovirtojen risteyksenä.

EN tiedä kohtaavatko informaatiovirrat, mutta ainakaan eri toimijoiden mielikuvat kirjastosta eivät kohtaa. Eikä niiden tarvitsekaan kohdata, niin kauan kuin kukin löytää omansa. Mutta sitä, että eri tahojen kirjasto on niinkin erilainen paikka, sietää miettiä.

KIRJASTO on sekä olohuone, kirjavarasto, informaatiokeskus, kulttuuri-instituutio että viihdelaitos, ja se ei välttämättä pärjää olematta yhtä aikaa kaikkea tätä. Säilyttääkseen legitimiteettinsä ja rahoituspohjansa sen on jatkossakin kyettävä vetoamaan enemmistöön ihmisistä ja onnistuttava herättämään käyttäjissään kiintymystä.

RUOTSISSA kirjastot linnoittautuivat tiukemmin valistuksen ihanteisiin sillä seurauksella, että klassikoiden lisäksi myös kevyempää kirjallisuutta tarjoavat suomalaiskirjastot ovat kaksi kertaa käytetympiä kuin ruotsalaiset. Tai ainakin ne kirjat ovat kaksi kertaa lainatumpia.

SUOMALAINEN kirjasto on edelleen maailman käytetyin ja rakastetuin kulttuurilaitos. Tietokirjojen lainausluvut ovat olleet hienoisessa laskussa, mutta muiden lainausten osalta käyrät viistävät ylöspäin.

HYVÄ tilanne ei tietenkään jatku, jos kirjastot eivät löydä uusia sukupolvia käyttäjikseen. En silti olisi huolissaan siitä, että miespuolinen osa nuorisosta on jäänyt tavoittamatta. Ne, jotka ovat lapsuudessaan oppineet käyttämään kirjastoja, palaavat kyllä, vaikka hieman harvalukuisempina kuin aiemmin. Miesten lukutottumukset kun ovat vähän faktapainotteisempia, ja sitä tavaraa löytyy netistä enemmän.

VÄHÄN pitää toki tulla vastaan. Mutta ei niin paljon, että peruskävijät alkavat epäillä kirjastoja takapuolen näyttämisestä. Siihen meillä ei ole varaa.