Kääntäjä ja muusikko Jukka Nissinen vaihtoi alaa kirjastotyöhön. Nyt hän ajaa Suomen ensimmäistä lehmänlannalla kulkevaa kirjastoautoa.
“Kirjastonynny ei ole millään tavalla halventava sana”, Jukka Nissinen, 44, sanoo.
Hän on tehnyt ja levyttänyt samannimisen kappaleen, joka on suora viittaus lapsuuteen Pohjois-Savossa.
Vieremän kirkonmäellä seisoi keltainen betonikuutio. Pieni ja ahdas kirjasto, jossa Nissinen vietti tuntikausia koulun jälkeen.
“Kuuluin käytännössä kalustoon. Kun muut veti muuntajakopilla röökiä, minä hain kiskalta pussillisen ufoja ja luin.
Vieremän kirjastoa Nissinen kutsuukin sivistysmajakaksi.
“Näin Juice-tyyliin, jos vähän liioittelee, niin luin sen kirjaston läpi.”
Tekoäly vei työt
Jukka Nissisen CV:n voisi tiivistää näin: englannin filologian opinnot Helsingissä, 15 vuotta kääntäjänä ja maataloustöitä perheen maatilalla. Nykyisin hän ajaa Vieremän kirjastoautoa.
Siihen päälle tulevat muusikon työt ja keikat ympäri Suomea. Sooloalbumeita on syntynyt viitisen kappaletta sekä muita julkaisuja yksin ja muiden kanssa iso liuta päälle.
Nissinen käänsi pitkään televisio-ohjelmia. Aikana, jolloin ohjelmatarjonta ei vielä koostunut pelkistä ”unelmaremontti”-sarjoista. Hän suomensi muun muassa dokumentteja ja lapsuuden lempiohjelmaansa Simpsoneita. Sitten tuli tekoäly.
“Hyvän liksan hommista kuivahti käytännössä nolliin vuoden sisällä”, Nissinen tiivistää.
Nissinen asui perheineen Vieremän kotiranchillä. Työmahdollisuudet olivat rajalliset.
“Mietin, että mitä nyt tekisi? En osaa hitsata, en jaksa maatalouslomittajan tai metsurin töitä.”
Kun Vieremän kirjastoon avautui työpaikka, Nissinen päätti hakea. Kilpailua ei onneksi ollut paljon. Jo samana iltana hänelle soitettiin ja pyydettiin töihin. Myöhemmin hän suoritti kirjastoalan koulutuksen Haapaveden opistolla.
Kulkee lehmänlannalla
Vieremän kirjastoauto ei ole mikä tahansa kyläteiden kiertäjä. Se on Suomen ensimmäinen biokaasulla toimiva kirjastoauto, jota myös monitoimiautoksi kutsutaan. Kaasu tehdään paikallisten lehmien tuotoksista.
Joka toinen viikko Nissinen kaartaa Vieremän keskustasta peräkylien pysäkeille. Joka toinen viikko vuorossa ovat sivukoulut.
“Joita meillä vielä ihme kyllä on kolme”.
Kirjastoautossa on yli tuhat nidettä, mutta kokoelmaa pitää uudistaa jatkuvasti.
“Jos laiskottaa, mummoilta tulee kitkerää palautetta, että tämä on luettu jo.”
Monitoimiauto on nimensä veroinen. Ikäihmisille voidaan tulostaa papereita. Kylätaloille lainataan äänentoistolaitteita vaikkapa karaokea varten. Koko auton voi lainata kirjastokortilla, kunhan se ei sotke varsinaista aikataulua.
Pysäkillä soi Sibelius
Hiljaisemmilla pysäkeillä kuski saattaa odotellessa kaivaa esiin pienen nylonkielisen ukulelen. Useampi tulevan levyn kappale on saanut alkunsa autossa. Pienestä bluetooth-kaiuttimesta taas on kulkenut läpi kokonaisia diskografioita.
Viimeisimpänä soittimessa on pyörinyt Paul McCartneyn soolotuotanto erikoispainoksineen ja demoineen.
”Lahjakas mies, mutta olisi tarvinnut Lennonia avukseen”, Nissinen aloittaa analyysinsa, mutta päätyy kuitenkin toteamaan, että jos on soittanut Beatlesissa, saa tehdä mitä haluaa.
“Gene Clarkin Roadmaster on vähän mun themesong. Siinä jätkä painaa pitkin maantietä ja laulaa keikkamuusikon elämästä. Hyvin sovellettavissa myös tähän hommaan.”
Suomalaisen musiikin päivänä Nissinen on laittanut koulupysäkillä Sibeliusta taustalle soimaan, kun pienet lainaajat nousevat autoon. Toisiaan stereoissa soi rauhallinen funk.
“Siinä saa kuitenkin olla tarkkana, ettei tunnelma karkaa liian “paheluolaosastolle”
Omalaatuinen tekstittäjä
Soundi-lehden arviossa Nissisen biisejä on kuvailtu näin.
“Harvinaisen terävänä ja omalaatuisena tekstittäjänä jo ensilevyllään tutuksi tullut Jukka Nissinen pukee laulunsa yhtyeineen folkista rockiin ja jopa kuplettisävyihin ulottuviin sovituksiin”
Biisien nimet erottuvat edukseen: Suomalaiset tarjoo kahvit, Kirkonpolttaja, Luulit mua uskovaiseks ja Bändit hajoo.
Kun Nissinen muutti Helsingistä takaisin Vieremälle, hän huomasi, ettei uudella kotipaikkakunnalla ollut valmiina bändikavereita. Hän oli innostunut folk-laulaja Nick Drakesta ja pitänyt aina Jaakko Teposta. Näiden yhdistelmä maailmasta vielä puuttui.
“Ihmeen vähän on lopputulokset hävettäneet jälkeenpäin.”, Nissinen nauraa ja avaa biisintekemisen filosofiaansa.
“Teen sanat ensin tajunnunvirtapohjalta. Sen jälkeen jätän ne hautumaan. Joku johtoajatus sinne aina kiteytyy. Voisi kuvitella, että tulisi tekotaiteellista, mutta ei“.
Muusikolla on aina sanoitusvihko mukana. Biisin pituuden pystyy katsomaan melkeinpä tekstin mitasta.
“Jos kirjoitan sivullisen, se on kahden kolmen minuutin biisi. Jos aukeama, mennään yli neljän.”
Inspiraatio vie miestä
Jokaista tekstistä ei synny laulua. Sanoituksista on löydyttävä se kuuluisa punainen lanka. Joskus käsialasta huomaa, että inspiraatio on vienyt miestä. Sivun alussa teksti pysyy vielä rivillä.
”Loppua kohden olo on kuin vuoristoradassa. Vauhti kiihtyy ja käsiala muuttuu yhä huonommaksi. Sivun laitaan mahtuu vielä pienellä kirjoitettu viimeinen sana. Siihen se sitten päättyy”, Nissinen kuvailee.
Valmiit kappaleet saattavat unohtua, kun uudet soivat jo mielessä. Taannoin Nissinen toimitti asioita naapuripitäjässä Iisalmessa. Paikallisradion musiikki siivitti matkantekoa autostereoissa. Erään kappaleen intro erottui radion muusta soitannosta edukseen.
“Innostuin, että kerrankin kunnon musaa. Kun laulu alkoi, niin tajusin, että meikähän se oli.”
