Kirjastoammattilaisen pitää olla ajan hermolla, välttää turhaa työtä ja kovettaa sydämensä tehdessään poistoja. Oman mielenterveytensä säilyttääkseen kirjastolaisen pitää lopettaa nostalgiassa rypeminen, kirjoittaa kirjastonhoitaja Mika Kähkönen.
Asiakkailla on monenlaisia, kummallisiakin, näkemyksiä siitä, mitä kirjastossa tehdään, millainen kirjastotyöntekijän tai tuttavallisemmin kirjastolaisen pitää olla ja mitä hänen tulee osata.
Jotkut ajattelevat kirjaston olevan yhteispalvelupiste, jossa paitsi lainataan kirjoja myös korjataan puhelimet ja tietokoneet ja tehdään veroilmoitukset. Jotkut olettavat kaikkien kirjastolaisten olevan kaiken kirjallisuuden asiantuntijoita. Jokainen kirjastossa työskentelevä on kuullut kysymyksen: oletko lukenut kaikki nämä kirjat? En ole. Jos olisin täydellinen kirjastolainen, olisin. Vai olisinko?
Kyselin tutuiltani, minkälainen olisi täydellinen kirjastolainen. Vastaukset olivat enimmäkseen hyvin yksinkertaisia. Tietävä ja avulias, ystävällinen ja hyväntuulinen, palveleva. Eräs vastaaja kertoi olevan plussaa, jos kirjastolainen ei revi kirjoja. Hän ei tiennyt, että kirjojen repiminen on kirjaston perustyötä.
Myönnän hieman ärsyyntyneeni vastauksista. Lähtökohtaisesti jokainen kunnon ihminen on avulias, ystävällinen ja hyväntuulinen jo luonnostaan. Jokainen kunnon ihminen ei kuitenkaan ole kirjastolainen, saati täydellinen sellainen. Eräs kyselyyni vastanneista sentään kertoi, että täydellisessä kirjastolaisessa pitää ammatillisen osaamisen lisäksi olla särmää ja räyhähenkeä. Sen allekirjoitan, ja siitä jopa tunnistin itseni.
Vastaukset kertovat jotain oleellista kirjastotyön maineesta: edelleen ajatellaan, että kirjastossa ei tarvitse osata oikeastaan mitään. Siellä pärjää pelkästään sopivan luonteen ansiosta, tiedoilla ja taidoilla ei ole merkitystä. Eräs naapurini haaveili kirjastotyöstä, ja hänen anoppinsa kommentoi asiaa: ”Kirjasto olisi hänelle hyvä työpaikka, hän on niin hiljainen.” Tämä hiljaisuuden ja rauhallisuuden tavoittelu näkyy esimerkiksi kirjaston kesätyöpaikkoja varten tehdyissä hakemuksissa joka vuosi.
On siinä rauhallisuudessa jonkin verran perää. Kirjastotyö ei ole maailman jännittävintä tai mediaseksikkäintä extremetohinaa päivästä toiseen. Ei oikeastaan milloinkaan. Päivän jännittävin hetki on tavallisesti herääminen, sillä silloin ei vielä tiedä mihin tänään koskee. Polveen, selkään vai päähän. Vaikka asiakaspalvelussa, joka edelleen on oleellinen osa kirjastotyötä, jokainen päivä on erilainen, on täydellisen kirjastolaisen pystyttävä suorittamaan rutiinitöitä tylsistymättä niihin.
Hyväksi työntekijäksi alalla kuin alalla pääsee jo sillä, että hoitaa omat hommansa. Jos työssä tulee ongelmia, kannattaa ne ratkaista itse ja tehdä niin kuin on hyvä, ja kuunnella haukut jälkeenpäin. On helpompaa saada anteeksi kuin lupa. Täydellisyyteen tarvitaan hieman enemmän.
Täydellisen kirjastolaisen puheääni on hiljainen, mutta kuuluva. Huumorintaju on kirjastotyössä välttämätöntä. Mitä huonompi, sen parempi. Koska aina ei ole rauhallista, täydellisellä kirjastolaisella on lehmän hermot. Zeniläinen tyyneys auttaa siinä vaiheessa, kun asiakkaalle pitää selittää juurta jaksain, miksi esimerkiksi kaukolainan tilaaminen maksaa ja miksi varatun kirjan laina-aikaa ei voi jatkaa.
Tyyneyden lisäksi täydellisellä kirjastolaisella on oltava myös sen verran kilpailuhenkeä, että hän pystyy käymään säkenöivää dialogia ylikierroksilla olevan, suuria filosofisia ajatuksia hautovan ja keskustelukumppania vailla olevan cityoriginellin kanssa. Täydellisen kirjastolaisen pitää osata käydä arvokeskustelua ja puolustaa kansalaisten hyvää elämää. Samalla hänen on oltava niin jämäkkä, että pystyy tyynesti saattamaan häiriötä aiheuttavan sekakäyttäjän ulos kirjastosta.
Täydellinen kirjastolainen osaa tasapainotella asiakkaiden aineistotoiveiden ristitulessa viihteen ja laadun suhteen. Kirjastolaisen pitää olla jatkuvasti ajan tasalla kirjallisuuden uusista tuulista. Silloin kun villasukat, karppaus ja keskitysleirit ovat muotia, ostetaan sellaisia kirjoja. Unohtamisen vauhti nopeutuu koko ajan, eikä kukaan enää lue kirjoja, jotka olivat kova juttu nyt jo harmaahiuksiseksi tai -partaiseksi käyneen kirjastolaisen aloittaessa työuraansa. Täydellisen kirjastolaisen pitää kovettaa sydämensä, sillä hän joutuu jatkuvasti poistamaan teoksia, joita on itse mahdollisesti ollut kirjastoon hankkimassa.
Täydellisen kirjastolaisen on oltava hieman julma. Etenkin kirjojen, mutta joskus myös asiakkaiden suhteen. Ministeri ehkä sanoisi, ettei empaattisuus kuulu kirjastotyöhön. Se ei kuitenkaan olisi totta: empatiakyvytön kirjastolainen on yhtä huono kuin empatiakyvytön poliitikko. Välillä pitää osata joustaa, mutta pääsääntöisesti asiakkaiden on elettävä kirjaston käyttösääntöjen mukaan.
Täydellinen kirjastolainen hyväksyy, että kirjasto on paikka paitsi hiljaiselle opiskelulle, myös sirkustaiteilulle, marsseille ja muulle metelöinnille, vaikka niiden yhdistäminen tuntuu välillä epätoivoiselta. Paluuta menneisyyteen, hiljaisuuskyltteihin ja hyssytteleviin täteihin ei ole. Oman mielenterveytensä säilyttääkseen kirjastolaisen pitää lopettaa nostalgiassa rypeminen. Sen sijaan hänen pitää osata käyttää e-aineistoa ja opastaa asiakkaita tarjoamiemme e-aineistojen käytössä ja muiden palveluiden äärelle, ja osallistaa asiakkaat kirjaston kehittämiseen.
Täydellinen kirjastolainen välttää turhaa työtä. Jos asiat voi tehdä helposti, niitä ei kannata tehdä vaikeasti. On parempi olla fiksu ja laiska kuin tyhmä ja ahkera. Täydellinen kirjastolainen ymmärtää omat rajansa, stressaantunut työntekijä on rasite kaikille. Täydellinen kirjastolainen hyväksyy, että kukaan ei enää voi osata kaikkea sitä, mitä kirjastossa pitää osata. Omaa työtä on osattava leppoistaa ja kohtuullistaa, jos aikoo paitsi viihtyä työssään, myös päästä terveenä eläkkeelle.
Ei täydellistä kirjastolaista voi olla. Hyvänä oleminen riittää. Riittävän monta hyvää kirjastolaista, joista jokaisella on oma erityisosaamisalueensa, muodostaa täydellisen kirjaston. Se kuitenkin vaatii riittävästi henkilökuntaa, koska kirjastossa tarvittava osaaminen on monipuolista. Joku on hyvä aineiston kuvailemisessa, joku tanssissa ja laulussa, joku osaa lähitaistelutaidot. Joku tuntee kirjallisuushistorian. Liian pienestä joukosta ei kaikkea tarvittavaa löydy.
Hyvä ohjenuora työntekijälle kirjastotyössä pärjäämiseen on, että osaa perusasiat ja on osaavinaan loput. Ei niitä kaikkia kirjoja tarvitse lukea, riittää että osaa puhua niistä. Kirjastolainen tietää paljon, mutta tietoa tärkeämpää on osata ohjata asiakas tiedon äärelle. Jos kirjastolainen lisäksi onnistuu innostamaan asiakkaan lukemisen pariin, on homma hallussa. Sen lähemmäs täydellisyyttä ei tarvitse päästä.
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.
