Etusivu> Kirjastolehti > Mitä mies?

Mitä mies?

Miesten syrjäytyminen ja poikien heikko lukutaito ovat olleet viime aikoina otsikoissa. Kysyimme lastenpsykiatri Jari Sinkkoselta, miten suomalainen mies ja poika voivat, ja mitä pitäisi tehdä?

Keskiviikkoiltana Espoon Olarin kirkossa on harvinaisen paljon väkeä. Huolestuneet vanhemmat ovat tulleet kuulemaan lastenpsykiatri Jari Sinkkosta, joka on luvannut puhua nuoruusiän kehityshaasteista. Ennen puheenvuoroaan Sinkkonen juttelee käytävällä kahden pienen lapsen äidin kanssa ja hymyilee lämpimästi vaunuissa istuville taaperoille. Seurakunnan edustaja alustaa illan ja kysyy yleisöltä, kuinka moni on tänään antanut positiivista palautetta puolisolleen? Muutama käsi nousee.

Kohta Sinkkonen kävelee yleisön eteen ja tekee tunnustuksen: ”Viittasin, vaikka oikeasti en antanut vaimolle positiivista palautetta. Mutta jätin kuitenkin antamatta negatiivista, vaikka hän ei tehnytkään lupaamaansa aamupuuroa.”

Hetken yleisöä nauratettuaan Sinkkonen vakavoituu ja siirtyy asiaan. Hän kertoo olevansa huolissaan tämän päivän nuorista, ja erityisesti nuorten pelaamisesta. ”10-12 -vuotiaat pelaavat K18-pelejä, ilman aikarajoja. Vanhemmat myös vähättelevät pelaamiseen kuluvaa aikaa: eräskin äiti kertoi poikansa pelaavan ”vain” kaksi tuntia päivässä. Jos sen ajan käyttäisi vaikka opiskeluun, poikahan väittelisi kohta tohtoriksi!”

Sivuille jälkiä jättämättä

Puhuessaan peleistä Sinkkonen tarkoittaa erityisesti väkivaltapelejä, jotka hänen kokemuksensa mukaan vaikuttavat mieleen, moraalikäsitykseen ja empatiakykyyn. Pelaamiseen käytetty aika on myös poissa muusta.

Myös nettiporno uhkaa nuoria. Sinkkonen kertoo tapauksesta, jonka eräs ala-asteen opettaja oli hänelle kertonut. Mukavan luokan tunnelma oli yhtäkkiä muuttunut rasvaiseksi ja tunkkaiseksi; oli omituista kihertämistä ja kummallisia katseita. Kävi ilmi, että osa luokan pojista oli käynyt pornosivuilla ja yrittänyt toteuttaa näkemäänsä käytännössä.

”Lapset myös osaavat mennä näille sivuille incognito, jälkiä jättämättä”, Sinkkonen kertoo. 

Nettiporno aiheuttaa riippuvuutta kuten pelitkin.  ”Varsinkin teini-ikäiset pojat voivat jäädä siihen koukkuun.”

 

Pelaaminen aiheuttaa ongelmia

Tapaan Sinkkosen hänen työhuoneessaan Pelastakaa lapset -ry:n tiloissa.  Isken ison kysymyksen heti pöytään: ”Miten suomalaiset miehet ja pojat voivat tänä päivänä?”

Sinkkonen nojautuu taaksepäin tuolissaan ja miettii hetken ennen kuin vastaa. ”Jaa, miten he nyt sitten voivat. Osalla menee todella hyvin, ja niillä, joilla menee huonosti, menee todella huonosti.”

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka peruskoulu suosii tyttöjä eikä vastaa poikien tarpeisiin. Peruskoulusta valmistuu vuosittain parituhatta poikaa, joiden kirjallinen ilmaisu on heikkoa ja verbaliikka niukkaa.  Koulu ei kuitenkaan ole olennaisesti muuttunut. Asenneilmapiiri ja lasten kasvatus (tai sen puute) sen sijaan ovat.

Yksi koteihin pesiytynyt uusi ilmiö on pelaaminen – ja sen aiheuttamat ongelmat.

Sinkkonen muistelee, kuinka aikanaan käytiin kiivasta debattia lelupyssyistä, joiden uskottiin lisäävän poikien aggressioita. Nyt lelupyssyjä pidetään harmittomana leikkinä, väkivaltapelien sen sijaan tiedetään lisäävän aggressioita.

”Missä se kiihkeä debatti on nyt?  Pelit ovat aivan toisella tasolla perheitä kuormittavia, ja väkivaltaisimpien pelien materiaali on suorastaan yököttävää, lapsille sopimatonta. ”

Poikien ja miesten ongelma

Peliriippuvuus on nimenomaan poikien ja infantiilien isien ongelma, tytöillä ja äideillä sitä ei niinkään esiinny.  Sinkkosen mielestä syy juontuu biologiasta: miehet ovat luonnostaan kilpailuhenkisiä ja herkempiä addiktoitumaan.

Vanhemmat kysyvät jatkuvasti Sinkkoselta, mitä tehdä, kun pojan kaverin perheellä ei ole sääntöjä pelaamisen suhteen. Tai kun eroperheessä toinen osapuoli antaa pelata K18-pelejä rajoituksetta.

Sinkkonen ei osaa antaa suoraa vastausta. ”Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Jälkimmäisessä asiaan on tietenkin puututtava, jos lapsessa alkaa näkyä huolestuttavia merkkejä. On käännyttävä esimerkiksi lastenvalvojan puoleen.”

 

Pojat eivät enää lue

Kirjassaan Elämäni poikana Sinkkonen kirjoittaa lasten kasvattamisen olevan ristiriidassa nykyisen yksilöllisiä tarpeita ja mielihyvän oikeutusta korostavan kulttuurin kanssa.  Kasvattaminen kun ei usein ole hauskaa ja se edellyttää oman edun uhraamista.  Työssään hän on nähnyt paljon lapsia, jotka eivät siedä lainkaan pettymyksiä, eivätkä jaksa tehdä mitään tylsää. Ja sitähän koulunkäynti usein on: tylsää.

”Maailma on muuttunut. Ei lapsilta ennen kysytty, tekeekö mieli lähteä heinätöihin. Nykyään monet vanhemmat sanovat, että roskapussin viemisestä tulee niin mieletön riita, että on lopulta helpompi viedä se itse.”

Mikä on tehnyt vanhemmista näin velttoja? Miksi he eivät kestä lapsensa raivoa?

Syy löytyy Sinkkosen mukaan vanhempien omasta lapsuudesta, joka on ollut karu. ”He eivät ole saaneet ilmaista tunteitaan lapsena, eivätkä nyt tiedä mitä tehdä, kun lapsi raivoaa. He eivät osaa asettaa rajoja itselleen, eivätkä lapsilleen.”

Tämän pitäisi kaiken järjen mukaan koskettaa myös tyttöjä, jotka kuitenkin menestyvät koulussa. Tytöillä koulunkäyntiä helpottaakin lukuharrastus, jonka tiedetään heijastuvan suoraan koulumenestykseen. Tytöt lukevat enemmän kuin pojat, jotka ovat korvanneet perinteiset seikkailukirjat tietokonepeleillä.

Laiha lohtu

Sinkkosta selvästi suututtaa, että monet vanhemmat vähättelevät pelaamisen vaikutusta lapseen.  Hän kertoo tunnistavansa heti, harrastaako lapsi lukemista, vai ei. Kirjoja lukevalla lapsella on hyvä sanavarasto ja verbaliikka, hän osaa yhdistää asioita toisiinsa ja tunnistaa vivahde-erot. Lukeminen myös kasvattaa empatiakykyä, koska kirjoissa on useita samaistumismahdollisuuksia.

Pelaamisen on huomattu parantavan poikien englanninkielen taitoa, mutta Sinkkosen mielestä se on laiha lohtu: ”Onko se sitten sen arvoista, että opitaan englannin sanoja, mutta suomenkielen vivahteikkaampi hallitseminen uupuu?”

 

Karskit jätkät

Poikien koulumenestyksen tiellä on myös poikalaumassa vallitseva ryhmäpaine.  Tietyissä kaveriporukoissa pojan rooli voi olla hirvittävän rajoittava ja kapea: ”On ääliömäisiä stereotypioita; poika ei saa harrastaa taiteita, tanssia eikä lukemista. Jos poika pärjää koulussa, joutuu kiusatuksi. ”

Sinkkonen sanoo ”karskiuden kulttuurin” johtuvan osaltaan kehityksellisistä syistä, se vastaa tiettyihin tarpeisiin, laumahenkisyyteen. Hän ei usko, että kasvatamme pojista karskeja. Kaveripiirin vaikutus on keskeinen tekijä siinä, että herkästä pikkupojasta alkaa muodostua karski kaveri.

”Ehkä olemme liikaa nostaneet kädet pystyyn, ettei mitään voi tehdä. Pitäisi selvittää tekijöitä, jotka auttavat irti stereotypioista. ”

Olemme puhuneet Sinkkosen kanssa pitkään pojista, mutta entäpä miehet?

Sinkkonen yllättää toteamalla, ettei suomalainen mies ole kriisissä. Näyttäisi pikemminkin siltä, että olemme viimein pääsemässä sotien aiheuttamista traumoista ja niiden aiheuttamista etäisistä isän malleista kohti avoimempaa ja sensitiivisempää mieheyttä.

Isäksi ensimmäistä kertaa –kirjaansa varten Sinkkonen haastatteli  26-45 -vuotiaita miehiä ennen ja jälkeen isäksi tulon. Haastatteluissa kävi ilmi monen osalta oman kasvuympäristön karuus, fyysisen hellyyden puute ja isän etäisyys. Yhteistä miehillä oli, että he halusivat muuttaa asioita ja olla erilaisia isiä.

”Sodan käyneet miehet olivat karuja isiä, nyt on aika luopua siitä perinteestä. Suomalaisella miehellä on tässä kuitenkin vielä paljon oppimista”, Sinkkonen sanoo.

 

Näin innostat pojat lukemaan

Kouluissa ja kirjastoissa pohditaan jatkuvasti, miten innostaa pojat lukuharrastuksen pariin. Sinkkosella on tähän muutama idea opettajien vapaasti käytettäväksi.

  1. Erota tytöt ja pojat edes silloin tällöin.

”Olisiko mahdotonta, että kouluissa olisi edes silloin tällöin äidinkielen iltapäivä, jossa pojat ja tytöt olisi erotettu toisistaan? On tutkittu, että pojat puhuvat avoimesti kipeistäkin asioista poikaryhmässä. Tyttöjen läsnä ollessa tätä ei tapahdu, koska pojat tiedostavat, että tytöt ovat verbaalisesti vahvempia. He eivät anna myöskään tyttöjen puhua rauhassa, vaan huutelevat ja vähättelevät heitä.”

  1. Sopikaa kahden viikon pelilakosta.

”Savonlinna, Järvenpää ja Vantaa tekivät koulukokeilun, jossa koulu, oppilaat ja vanhemmat yhdessä sopivat kahden viikon pelilakosta.  Kokeilusta on ollut hienoja kokemuksia. Jo toisella viikolla ero oli huomattava: lapset leikkivät ulkona, posket punoittivat ja ruoka maistui.”

  1. Kilpailuta!

       ”Koska pojilla on kova kilpailuvietti, heidät voidaan innostaa lukemaan leikkimielisellä kisalla.”

  1. Tee yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa.

”Eräs äiti kertoi, kuinka hänen poikansa alkoi yhtäkkiä vaatia puuroa aamiaiseksi.  Samainen poika ei aiemmin ollut suostunut syömään puuroa sitten millään. Mikä oli muuttanut pojan mielen? Jalkapallovalmentaja, joka oli sanonut, että puuro on urheilijan aamiainen.

Pojat pitävät valmentajia jumalinaan, ja tätä kannattaisi käyttää hyväksi, kun halutaan innostaa pojat kirjastoon ja lukemaan. ”

 

 

Kuka: Jari Sinkkonen

  • Syntynyt 27.4.1951 Kontiolahdessa
  • Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori.
  • Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri.
  • Kirjoittanut lukuisia lapsuutta ja vanhemmuutta käsitteleviä kirjoja.
  • Vastaili huolestuneiden vanhempien kysymyksiin Meidän perhe –lehdessä 2008–2012.
  • Sai vuoden 2008 Kirkon tiedonvälityspalkinnon ja vuonna 2009 Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnon. Vuonna 2011 hän sai arkkiatri Risto Pelkosen palkinnon.

Miehiä ja poikia käsittelevät teokset

  • Pienistä pojista kunnon miehiä. WSOY, 1990.
  • Yhdessä isän kanssa. WSOY, 1998.
  • Elämäni poikana.: WSOY, 2005.
  • Isäksi ensi kertaa. WSOY, 2012.