Viime ajat Kirjavainen on ollut melko hiljakseen.
Aloitin elämäni koirana noin 17 vuotta sitten Imatran pääkirjastossa. Kirjastokoira Kirjavaisena. Lastenosaston silloinen johtaja Pirjo-täti sitä ehdotti. Pätkätyöläisenä en uskaltanut kieltäytyä. Puin päälleni koirapuvun, opettelin soittamaan ja laulamaan muutaman lastenlaulun, ja sitten mentiin. Pirjo-täti luki satuja, minä mölisin ja rämpytin kitaraa. En ole kaksinen soittaja, vielä vähemmän laulaja, mutta koirapuku päällä se ei haittaa. Lapset tykkäävät, vaikka liki jokaisella keikalla joku herkkäkorvaisempi myös itkee.
Kirjavaisesta tuli suosittu. Esi- ja alkuopetuksen opettajat sekä seurakunnan lastenohjaajat tykkäsivät hahmosta. Musiikillisia satutuntikeikkoja riitti. Onnistuimme Pirjo-tädin kanssa vuosien myötä joko traumatisoimaan tai innostamaan kirjaston asiakkaiksi monta ikäluokkaa imatralaisia lapsia.
Naapurikunnissakin kävimme. Saimme Aluehallintovirastolta hankeavustusta, jonka avulla teimme laajan päiväkotikiertueen sekä sosiaalisessa mediassa julkaistun valokuvakertomuksen ”Kirjastokoira Kirjavainen ja aarrekartan arvoitus”. Teimme myös Kirjavais-aiheisia kirjanmerkkejä ja muuta sälää.
Imatran seudun Pelastakaa lapset ry. palkitsi meidät Vuoden lapsellisin teko -kunniakirjalla. Lehtiin kirjoiteltiin Kirjavais-juttuja. Kirjasto on sellainen työpaikka, että siellä voi halutessaan ja osatessaan tehdä mitä vaan. Jos siihen annetaan mahdollisuus: aikaa, resursseja ja kannustusta.
Pirjo-tädin eläköidyttyä Kirjavaisen työpariksi tuli Tiina-täti. Viime ajat Kirjavainen on ollut melko hiljakseen, osa-aikaisella ja omatekoisella työhaluttomuuseläkkeellä. Aiempien vuosien hurja esiintymistahti on hiljentynyt. Teemme Tiina-tädin kanssa keikkoja, jos pyydetään. Välillä olen miettinyt, olenko 54-vuotiaana jo liian vanha riekkumaan pellepuku päällä. Saman palkan saan pelleilemättäkin.
Lasten vilpitön innostus ja ilo kuitenkin saa jatkamaan. Lapset ovat tämän liki kahden vuosikymmenen aikana pysyneet samanlaisina, Kirjavainen on muuttunut. Se on edelleen työtä vieroksuva, hyväntahtoinen hölmö, mutta enää se ei pelkää esiintyä suurillekaan yleisöjoukoille. Viime keväänä teimme neljä esiintymistä, joissa oli yhteensä yli viisisataa kuulijaa. Pääosassa on satujen lukeminen, akustinen kitara ja laulu. Ja koirapukuun pukeutunut setä. Noin pienellä panostuksella saimme yli sadan hengen yleisöt pysymään kiinnostuneina ja innostuneina hyppysissämme. Tunsin itseni hetkellisesti rokkitähdeksi, joka minusta ei koskaan tullut. Mick Jagger on laulanut Satisfactionia 60 vuotta. Ehkä minäkin vedän Pienen pientä veturia vielä muutaman vuoden.
Vaikka pidän Kirjavaisesta, minulla on yksi pyyntö asiakkaille ja työtovereilleni. Jos minulla ei ole koirapukua päällä, muista, etten ole Kirjavainen. Olen Mika. Jos silloin kerrot minulle hassunhauskoja koira-aiheisia vitsejä, minä puren.
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.