Latvian uutta kansalliskirjastoa rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa: 26 vuotta. Sinä aikana maa ehti itsenäistyä, ja rahayksikkö vaihtua useampaan kertaan.
Päätös uuden kirjaston rakentamisesta tehtiin vuonna 1988. Elokuun lopussa armon vuonna 2014 se vihdoin tapahtui: pitkään ja hartaasti rakennettu Latvian uusi kansalliskirjasto avattiin yleisölle. Monelta taisi loppua usko kesken, mutta hyvää kannatti odottaa.
Kirjaston strategisen kehittämisen osaston johtaja Uldis Zariņš on tavatessamme silmin nähden iloinen ja huojentunut. Uusi kansalliskirjasto saatiin kuin saatiinkin avatuksi tänä vuonna, kun Riika on toinen kahdesta Euroopan unionin valitsemista kulttuuripääkaupungista.
”Kirjasto on kohdannut vastustusta, kun taloudellinen lama on vienyt tavallisten kansalaisten elämisen ahtaalle ja ajanut paljon työikäistä, kielitaitoista väkeä muuttamaan ulkomaille”, hän myöntää.
Työttömyysaste Latviassa on pahimmillaan ollut yli kaksikymmentä prosenttia. Zariņš kuitenkin uskoo, että siinä vaiheessa, kun käyttäjät löytävät kirjaston, epäilykset ja kritiikki hälvenevät. Tasa-arvoinen tiedonsaantimahdollisuus on erityisen tärkeä juuri tässä epävarmassa ajassa.
Suuri symboliarvo
Kirjasto on tullut maksamaan 162,7 miljoonaa euroa. Sillä rahalla on saatu kolmetoistakerroksinen maamerkki Väinäjoen rantaan, kansallinen monumentti, jolla on suuri symboliarvo. Rakennusaikana on ehtinyt tapahtua paljon ja suuria asioita, joita harvemmin edes pitkäksi venyneiden rakennusprojektien aikana tapahtuu. Merkittävin muutos on luonnollisesti se, että Latvia itsenäistyi neuvostovallan alta vuonna 1991. Rahayksikkö on ehtinyt vaihtua kerran jos toisenkin. Kun kirjastoa alettiin suunnitella, käytössä olivat venäjän ruplat, sen jälkeen latvian ruplat, sitten latit. Vuoden 2014 alusta Latvia siirtyi euroon.
Kirjaston suunnittelijaksi valikoitui yhdysvaltalainen, latvialaissyntyinen arkkitehti Gunnar Birkerts, joka on suunnitellut lukuisia museoita ja kirjastoja Pohjois-Amerikkaan. Birkerts opiskeli Saksassa ja työskenteli aikoinaan Eero Saarisen arkkitehtitoimistossa. Arkkitehti on omien sanojensa mukaan saanut inspiraationsa Skandinavian suurilta nimiltä: Alvar Aallolta, Gunnar Asplundilta ja Eero Saariselta.
Aikuistumisen merkki
Gaismas pils eli Valon linna on 2000-luvun ensimmäinen suuri julkinen rakennushanke Latviassa.
Kulttuuritoimittaja Diana Jance, itsenäisen Latvian ensimmäisen Suomen-suurlähettilään, kirjailija Anna Žīguren tytär, näkee kansalliskirjaston aikuistumisen merkkinä: ”Latvian kansalliskirjasto on ollut itsenäisyyden ajan tärkein kulttuuriprojekti ja nyt kun se vihdoin on valmis, se on kansakunnalle tärkeä mahdollisuus tulla fiksummaksi ja koulutetummaksi. Olemme tavallaan kasvaneet aikuisiksi. Olemme tehneet todella upeaa ja merkittävää työtä, me latvialaiset itse.”
Uuden kansalliskirjaston myötä kirjaston käyttäjät astuvat uuteen aikaan ja karistavat vanhat pölyt kannoiltaan, uskoo Diana Jance. ”Tavallaan vanha talo edusti sitä ajattelua, että kirjat eivät ole niin arvokkaita ja niiden lukijat ovat vanhanaikaisia ja vain osa neuvostoajan jäänteitä. Nyt uusissa kansalliskirjaston tiloissa lukija ja kirjaston käyttäjä toivotetaan tervetulleeksi nykyaikaan ja moderniin tiedon maailmaan, jolla on suuri arvo.”
Kulttuuriperinnön vaalimista
Latvialle ja Suomelle, kahdelle pienelle kansakunnalle, on yhteistä se, että oman kulttuuriperinnön vaalimisen tärkeys ymmärretään. Samalla tavalla kuin Kalevala on arvokas suomalaisille, daina-kansanlaulut ovat merkittävä osa latvialaisten kansallista identiteettiä. Dainat ovat yleensä lyhyitä perhe- tai rakkaustarinoita, tai ne ovat myyttisiä kertomuksia.
Monet kirjailijat ja runoilijat ovat saaneet inspiraationsa dainoista. Nykyään dainoja on kokoelmissa yhteensä 1,2 miljoonaa, ja sanotaankin, että dainoja on niin paljon, että niistä riittää jokaiselle latvialaiselle omansa.
Uuteen kansalliskirjastoon tulee oma pysyvä paikka alkuperäisille, muistiin merkityille dainoille yhden kerroksen vitriineihin, jotta kaikki pääsevät katselemaan niitä.
Kadotettu viisaus
Latvialaisessa kansanperinteessä kristallivuori symbolisoi jotain vaikeasti saavutettavaa, joka palkitsee sen, joka sinnikkäästi kiipeää korkeuksiin. Valon linna on latvialaisessa perinteessä ja kirjallisuudessa käytetty metafora kadotetulle viisaudelle, joka nousee Daugava-joen syvyyksistä, kun kansa on selviytynyt sodan ja miehityksen pimeydestä. Birkerts on käyttänyt näitä myyttejä suunnitellessaan uuden kirjaston muotoja. Kirjastossa on yksi osasto, joka on samalla tilataideteos. Sinne on koottu latvialaisten ja kaukaisempienkin kirjaston ystävien lahjoittamia kirjoja, joihin lahjoittaja on kirjoittanut terveisensä.
Kirjasto on rakennettu esteettömäksi. Yksi kerros on kokonaan omistettu lapsille. Ylimpään kerrokseen voi mennä lueskelemaan ja kahvittelemaan, sieltä avautuu 360 asteen näkymät yli koko kaupungin. Valon linnasta on tulossa kaikkien kansalaisten kohtaamis- ja tiedonhakupaikka.
Nettikamerakuvaa kirjastosta http://www.gaisma.lv/en/tiesraide
Latvian kansalliskirjaston englanninkieliset www-sivut http://www.lnb.lv/en
