Jasu-kirjoistaan tunnettu Markus Ikola ei malttaisi kirjoittaa dekkaria. Hän ei tutki vaan keksii.
Markus Ikolan luovuuspuuskat iskevät iltamyöhällä. Siksi hän nukkuu aamuisin niin pitkään kuin mahdollista – jos päivätyö peruskoulun opettajana sen suinkin sallii.
”Verkkainen aamu on pehmeä lasku päivään”, hän kuvailee. ”Vaikka päivällä pitää käydä siellä ja muistaa tuo ja mieli on levoton, illalla on vielä virtaa jäljellä.”
Iltaisin muu Suomi tuntuu rauhoittuneen ja talo on hiljaa. Silloin on aikaa ajatuksille, välillä jopa yökolmeen asti.
Iltaisin ja öisin Ikola koostaa kasaan päivän aikana heränneitä ajatuksia ja oivalluksia, jotka saattavat päätyä kirjojen sivuille.
”Kokoan yksittäisiä vuorosanoja tai tilanteita, jotka tulevat mieleen, ja niistä syntyy ryppäitä. Kun tuntuu, että ainesta on riittävästi, alan luoda suurempaa tekstikokonaisuutta.”
Alun perin Ikolan oli pakko aloittaa kirjoittaminen kynällä paperille, sillä muutoin luovuus ei lähtenyt laukalle. Vasta kuluneen vuoden aikana teksti on alkanut virrata myös suoraan tietokoneen ruudulle.
Ideoita tyhjästä
Luovuus vaatii Ikolalta huoletonta mieltä. Jos pääkoppa pursuilee murheita, ideoille ei ole tilaa.
”Vaikka aikaa olisi kuinka paljon, kirjoittaminen ei onnistu, kun fiilis on rauhaton.”
Ideoiden tuulet ovat puuskittaisia, ja niitä voi olla vaikea jarruttaa. Ikola myöntää, että luovuuden tila voi syödä yöunia tai saada viettämään lomapäiviä tietokoneen näppäimistöä naputtaen. Se on kuitenkin positiivinen ongelma, sillä pakottaminen tai totutuissa tavoissa pysyminen ei auta tekstin tekemisessä.
”Monet muutkin kirjoittajat sanovat, että idean syntyminen vaatii rutiineista poikkeamisen. Sitten ajatuksia saattaa alkaa kimpoilla ja syntyy ideapankki.”
Joskus keksintö ilmestyy kuin tyhjästä.
”Kun katsoo televisiota, juttelee jonkun kanssa tai vaikka ajaa autolla risteykseen tiedosti työstämättä yhtäkään ajatusta, mieleen saattaa juolahtaa jotakin uutta.”
Tärkeintä on matka
Luovuuspuuskissa Ikola tykkää maalata suurella pensselillä. Hän ihailee dekkareiden tai historiallisten romaanien kirjoittajia, mutta ei omien sanojensa mukaan itse koskaan pystyisi moiseen.
”En voisi tehdä kirjaa, jossa kerrotaan todella tarkasti kroatialaisesta lentokentästä tai jonkin asejärjestelmän yksityiskohdista. Olen sen verran laiska ja kärsimätön, etten jaksa paneutua sellaisiin yksityiskohtiin, vaan mieluummin luon.”
Ikolan paras tsemppari on palaute. Kun Jasun seikkailut saavat kiitosta, kirjailija itsekin sukeltaa taas keksimänsä hahmon maailmaan.
Palkinnoksi kelpaa tunne siitä, että saa aikaan. 53-vuotias Ikola on myös sekä ylpeä että vähän yllättynyt siitä, että löysi itsestään vielä kypsällä iällä uuden puolen.
”En koskaan uskonut, että minusta tulisi kirjailija. Parasta tässä kaikessa on ollut tämä tekemäni matka kohti kirjailijan työtä.”
