Etusivu> Kirjastolehti > Kolumni: Ei mikään uittotoimisto

Kolumni: Ei mikään uittotoimisto

Olin pikkujouluissa samana päivänä kun olin saanut kuulla, että minut on valittu Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtajaksi. Puolituttu tuli kysymään kuulumisia ja kerroin asiasta ohimennen. Hän pyysi selittämään, mitä seura ja minä oikein teemme. Kerroin lyhyesti, minkä jälkeen jonkin verran vanhempi juttukaverini katseli hetken aikaa sinne tänne ja alkoi sitten kertoa, kuinka oli nuorena päässyt ympäristöhallituksen uittotoimistoon töihin.

Tuttava selitti, että tukinuitto oli tuolloin pitkään ollut pienimuotoista ja hiipuvaa toimintaa, mutta valtionhallinnossa tuollainen instanssi vielä oli. Samaan hengenvetoon hän leikillään tivasi minulta tarkoitusta kirjastojen asian edistämiseen. Eikö kirjasto ja varsinkin tuollainen edunvalvonta ole hiipuvan alan toimintaa, jolla yritetään jarruttaa väistämätöntä?

Kyse oli vain jutustelusta, ja kirjastotyön merkityksen esiin tuominen on minulle aika tuttua. Sain kuitenkin taas muistutuksen siitä, että työtämme tullaan haastamaan myös ympyröissä, joissa tehdyillä päätöksillä on laajaa merkitystä. Kukaan alalla työskentelevistä ei varmaan pysty laskemaan kertoja, jolloin on saanut kuulla, että Google ja digitalisaatio tekevät kirjastot tarpeettomiksi.

Tuntuu huikean hienolta aloittaa työssä, jossa saa edistää kirjastojen hyvinvointia. Onneksi tätä ei tehdä yksin, vaan yhteistyössä teidän kanssanne, siis kirjastojen henkilökunnan ja asiakkaiden. Tiesin myös etukäteen, että Kirjastoseuran henkilökunta on ammattitaitoista ja sitoutunutta ja että seuran luottamushenkilöt ja sidosryhmät ovat tehtävänsä tasalla ja valppaita.

Alalle tultuani minulla on ennen tätä uutta tehtävääni ollut vain yksi päätyönantaja. Olen tehnyt kohtuullisen tehtäväkierron kirjastovirkailijasta erikoiskirjastovirkailijaksi ja kirjastonhoitajasta osaston lähijohtajaksi. Aloitin lainaustoimistossa Turun pääkirjaston Rettigin talossa. Sieltä siirryin melko pian kahdeksikymmeneksi vuodeksi kirjastoautotyöhön. Lyhyen pyrähdyksen kirjaston monikulttuurisuustyössä tehneenä palasin Rettigin taloon seitsemäksi vuodeksi. Työsopimuksen muut työnantajan määräämien tehtävien ääripäät lienevät kirjastoauton peseminen ja hankehakemuksen väsääminen ulkoministeriölle.

Kun paikka seuran toiminnanjohtajana avautui, voin sanoa, että tunsin jonkin liikahtavan sisälläni. Olin ollut mukana seuran työssä ensin kirjastoautotyöryhmässä, sen jälkeen hallituksen jäsenenä yhteensä toistakymmentä vuotta ja olin kokenut vaikuttamistyön mielekkääksi.

Minulla on ollut kannustavia esihenkilöitä, joiden esimerkkiä olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä seurata. Niin ikään olen saanut tehdä töitä asialleen omistautuneiden ammattilaisten kanssa. Koen että kaikki se, mitä alalta olen tähän mennessä saanut, on ollut muilta imettyä. Kirjaston idean ydin on samaa: autetaan ihmisiä auttamaan itseään, on kyse sitten lukuinnostuksen tartuttamisesta tai 3D-tulosteen softasta.

Tätä kirjoitettaessa kirjastot ja lukeminen ovat olleet tiheästi esillä ainakin valtakunnallisissa viestimissä.  Tukinuiton sääntely ei niinkään.

Kirjoittaja on Suomen kirjastoseuran uusi toiminnanjohtaja.