Etusivu> Kirjastolehti > Kolumni: Romaanin ongelma

Kolumni: Romaanin ongelma

katja kallio silmällasit päässä katsoo kameraan

Mikä on romaani? Tämä kysymys nousee esiin kirjallisessa keskustelussa tuon tuosta, yleensä silloin kun jotakin uutta, aikaisemmin romaanin piiriin kuulumatonta kirjallista kokonaisuutta aletaan nimittää romaaniksi. Minun mieleeni kysymys nousi lukiessani Maria Stepanovan teoksen Muistin muistolle. Siinä Maria Stepanova -niminen pietarilainen runoilija alkaa järjestellä kuolleen tätinsä jäämistöä ja jäljittää vimmaisesti sukunsa historiaa. Rakastin palavasti tätä rikasta, älykästä, ihmeellistä teosta. Mutta romaani Muistin muistolle ei minusta ollut, vaikka takakannessa niin lukikin.

Mitä väliä sillä on, eräs kirjailijaystäväni kysyi minulta täysin oikeutetusti. Mitä väliä, mitä kirjoja sanotaan romaaneiksi ja mitä ei? Ei määritelmä muuta teosta millään tavoin. Muistin muistolle pysyy täsmälleen samana teoksena ihan riippumatta siitä, miksi sinä sitä kutsut.

Aivan, minä sanoin, mutta miksi sitä sanotaan romaaniksi? Mikä siitä tekee romaanin?

Millä tavoin se ei ole romaani, ystävä kysyi. Romaani on sika, joka syö mitä vain ja niin edelleen, tiedät kyllä. Miksi sinua uhkaa se, että tämä tai mikä vain kirja voi olla romaani?

Voiko vaikka puhelinluettelo olla romaani, minä kysyin. Jos mikä vain kirja voi olla romaani, miksi tarvitaan sellaista kategoriaa? Miksei sanota vain ”kirja”?

On selvää, että minä roikun edelleen siinä romaanin formaalisessa määritelmässä, jonka mukaan romaani on ”tietyn pituusvaatimuksen täyttävä proosamuotoinen fiktiivinen kertomus”, ja eritoten fiktiivisyyden vaatimuksessa. Stepanovan teos ei vaikuta fiktiiviseltä, vaan hänen omilta kokemuksiltaan, jotka ovat prosessoituneet kirjoittamisen kautta. Mutta toisaalta: eikö kaikki kirjallisuus ole kirjoittajansa kokemusta maailmasta, kirjoittamisen kautta prosessoituna?

Proosamuotokin on kyseenalainen kategoria heti, kun alan tarkastella sitä lähemmin. Monet runosäkeet voisivat olla taidokkaita proosalauseitakin, ja tietyt runoteokset voisivat muuttua romaaneiksi, jos niiden rivit laitettaisiin peräkkäin eikä allekkain. Kenties romaani onkin taittotekninen kategoria: teos, jossa rivit ja lauseet sijaitsevat perätysten?

Tosiasia on, että yritykset määritellä romaani ovat kautta aikojen epäonnistuneet. Tätä epäonnistumista paikataan hokemalla sitä sikavertausta. Että romaani on sika, joka syö mitä tahansa. Stepanovan teoksen jälkeen minä olen miettinyt, että ehkä romaani on sika, joka on viime aikoina mieltynyt kissanruokaan, ja syönyt sitä niin paljon, että on muuttunut kissaksi.

Mutta en tiedä miksi minun siitäkään pitäisi pahastua. Eläinhän kissaksi muuttunut sikakin on, ja sellaisena yhtä arvokas olento kuin ennenkin.