Tartuin innoissani tähän Sebastian Bergman -sarjan toiseen osaan, koska Mies joka ei ollut murhaaja (Bazar 2011), oli niin mukaansatempaava ja hyvä dekkari.
Tämäkin teos kyllä tuli luettua aika ripeästi, eikä tullut mieleen jättää sitä kesken, mutta se ei yllä edeltäjänsä tasolle.
Kirjasarjan päähenkilö Sebastian joutuu jälleen mukaan tutkimuksiin, koska näyttää siltä, että joku kopioi sarjamurhaaja Edward Hindeä, jonka Sebastian aikoinaan toimitti telkien taa. Joku murhaa naisia yksityiskohtia myöten samalla kaavalla kuin Hinde. Pian käy ilmi, että murhilla on selvä yhteys Sebastianiin, jolloin on selvää, että joko syyllinen on Sebastian itse, tai kaiken takana on Hinde. Mutta miten Hinde voisi tehdä mitään ulkomaailmasta eristettynä?
Juoni vie mukanaan, mutta tietyt yksityiskohdat töksähtävät ja ovat suorastaan epäuskottavia. Näissä kohdin kahden kirjoittajan heikkous tulee esiin; tulee mieleen, että kirjoittajilla on erilainen näkemys päähenkilöstä. Sebastian on kuvattu äärimmäisen älykkääksi rikollispsykologiksi, minkä vuoksi Hinde onkin hänestä kiinnostunut. Hinde kokee, että vain Sebastianista on hänelle vastusta. Silti Sebastian toimii kirjassa aivan tolkuttoman typerästi johdattaen murhaajan naisten jäljille. Tätä ristiriitaa koitetaan selittää kirjan myöhemmissä vaiheissa, mutta ei tarpeeksi vakuuttavasti.
Toinen seikka mikä alkaa hieman tympiä, on asetelma, jossa Sebastian on yksinäinen susi jota muu tutkimusryhmä, etenkin Vanja, vihaa. Vanja, jota myös kirjassa kuvaillaan äärimmäisen älykkääksi, on jatkuvasti nyrpeänä ja kiukuttelee kuin pieni lapsi, koska ei voi sietää Sebastiania. Henkilöhahmot jäävät siis aika yksiulotteisiksi.
Lopulta kuitenkin luin kirjan suurella mielenkiinnolla ja aion lukea kolmannenkin osan. Toivottavasti siinä henkilöhahmot saavat uusia ulottuvuuksia.
Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Oppipoika. Bazar (2012) 559 sivua.
