"Ei kai me niin hulluja olla, että me itsemme poistamme täältä maailmasta?”, professori Erkki Karvonen kysyy.
Informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta on viime aikoina puhunut ja kirjoittanut suurista asioista, jotka koskettavat meitä kaikkia: tulevaisuudesta, muutoksesta, työpaikoista ja automatisaatiosta.
Luemme lehdistä, että suurin osa nykyisistä ammateista katoaa. Aika moni on käynyt tarkistamassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn listalta, onko oma ammatti katoavien joukossa. Puhutaan ”luovasta tuhosta”, koko ajan on meneillään jokin kriisi, jatkuva uudistaminen ja mullistaminen.
Erkki Karvonen ei usko muutokseen muutoksen vuoksi. Muutos ei suinkaan aina tuo tehokkuutta, se voi myös rasittaa.
”Tulevaisuusshokki on kuin kulttuurishokki vieraalla maalla. Tuntee koko ajan olevansa ulkona kuin lumiukko. Ei vaan osaa. Tulevaisuudentutkija Alvin Tofflerin neuvo on, ettei kaikkea muutettaisi kerralla. Jätettäisiin joku turva-alue, jossa voi käydä rauhoittumassa, vähän niin kuin suomalaisilla kesämökki.”
Karvonen on kirjoittanut kriittisesti myös oman työympäristönsä, yliopiston, muutoksesta. ”Kaikki minkä voi muuttaa, se muutetaan. Usein niin, että jos tässä kuussa muutetaan näin, niin ensi kuussa muutetaan noin. Nyt esimerkiksi Oulun yliopiston kirjaston osastoja suljetaan. Ei ole kauaa siitä, kun kirjastoa laajennettiin, koska sen nähtiin olevan paras ratkaisu.”
Katoavat ja uudet ammatit
Vuoden alussa uutisoitiin ETLAn selvityksestä, jossa esitettiin, että ainakin kolmasosa ammateista voitaisiin korvata automaatiolla. Karvonen puhui asiasta jo viime vuonna, kun Oxfordin yliopiston selvitys tulevaisuuden työpaikoista Yhdysvalloissa julkistettiin.
Selvityksen mukaan puolet ammateista voidaan korvata roboteilla ja keinoälyllä. Tietotekninen maailma ei synnytä samalla lailla työpaikkoja kuin savupiipputeollisuus. Kuitenkin uusia ammatteja syntyy.
”Uudet ammatit voivat olla myös kirjastoammatteja. 3D-tulostaja, tai jokin sellainen, niitä ei voi edes keksiä vielä, kun mielikuvitus ei riitä laukkaamaan. Sellainen iso trendi on toteutunut, että kone on korvannut fyysisen työn hyvin pitkälle. Yhä älykkäämpi teknologia pystyy hoitamaan myös älyllisiä, henkisiä tehtäviä, etenkin jos ne ovat rutiininomaisia.”
ETLAn tutkimuksen opetus oli Karvosen mukaan, että sitä mikä vaatii luovuutta ja improvisointia, ei kone voi korvata. Luovassa ratkaisutyössä ihminen on ylivertainen. Jopa putkimiesten ammatti tuntuu säilyvän, koska koneelta käy huonosti putkenveto ja sen luova sovittelu remonttikohteissa.
Katoaviin ammatteihin kirjastoissa voivat kuulua paljon rutiineja sisältävät työt. Sen sijaan esimerkiksi sisältöjä suunnittelevan ammattilaisen tai monipuolista laitosta johtavan kirjastonjohtajan työn luulisi säilyvän yhtä hyvin kuin ETLAn uutisoinnissa mainitun hotellinjohtajan.
Kovat arvot
Yhdeksi käännekohdaksi nykymenon synnylle Karvonen mainitsee 1980-luvulla levinneet uusliberaalit yhteiskunnalliset arvot. Tuolloin julkiseen sektoriin alettiin soveltaa markkinatalouden periaatteita.
Tämän ajan markkinahenkisen arvomaailman ja teknologian kehityksen myötä ollaan tilanteessa, jossa moni perinteinen palvelu tai laitos on legitimaatiokriisissä. Olemassaolon oikeutusta joutuu perustelemaan, sanoo Karvonen.
Kirjastojen olemassaolon perustelu voisi Karvosen mukaan olla esimerkiksi demokratia. ”Sen arvoa on vaikea kieltää. Kirjasto on demokraattisen yhteiskunnan peruspalvelu. Sellainen nyt kerta kaikkiaan sivistysvaltioissa on. Se tuottaa paljon tarpeellista ja hyvää, ja sillä on kansan laajojen piirien kannatus.”
Tutkijat ovat esittäneet kahdeksan arvomaailmaa, joiden kautta olemassaolon oikeutusta voi pohtia. On teollisuuden, markkinoiden ja projektien arvomaailmat, joissa arvostetaan tehokkuutta ja kilpailukykyä. Mutta on myös kansalaisuuden, inspiraation ja ympäristöystävällisyyden arvomaailmat. Jos kirjaston olemassaolon oikeutuksen arvot haetaan näistä maailmoista, on varmasti paljon työtä, jota kone ei korvaa.
Maailma ilman ihmisiä?
Automatisaatio näkyi kirjastoissa ensin lainausautomaatteina, nyt kehityksen suunta on kohti itsepalvelukirjastoja. Lainaus- ja palautusautomaatit ovat vapauttaneet kirjastoammattilaisia rutiineista. Itsepalvelu on lisännyt aukioloja, mutta kuinka pitkälle olemme valmiita menemään? Haluammeko palveluympäristömme ilman ihmisiä?
”Onhan se mahdollista, että kirjastojakin kehitetään postipalvelujen suuntaan, ihmisettömäksi. Mutta mitä siinä sitten menetetään? Tämä on suuri mysteeri; ihminen on kallis ja hankala, mutta me ihmisethän näitä systeemejä kehitetään. Ei kai me niin hulluja olla, että me itsemme poistamme täältä maailmasta”, Karvonen ihmettelee.
Miksi sitten emme arvosta palvelukulttuuria ja ihmiskontaktia? Viekö tekniikan kehitys meiltä jotain korvaamatonta, tuhoaa asiakaspalvelun?
Erkki Karvonen toteaa, että meidät on opetettu itsepalveluun. Säästöt ja tehokkuus voivat kuitenkin olla näennäistä. Jos kehitystä tarkastellaan laajemmin, säästö toisaalla voi luoda kustannuksia muualle. Säästöillä ja itsepalvelulla voi olla kova hinta, pohtii Karvonen.
”Itsepalvelullekin pitäisi laskea kansantaloudellinen hinta. Jos esimerkiksi yliopistolta irtisanotaan säästösyistä toimistohenkilöstö, opettajien ja tutkijoiden pitää tehdä nekin työt itse ja heidän varsinaista työaikaansa kuluu koulutusta vastaamattomaan työhön. Työtehokkuus heikkenisi, jos ihmiset eivät tekisi ilmaiseksi ylitöitä korvatakseen ajanmenetyksen. Nykysysteemin säästöt ja kannattavuus syntyvät ilmaisesta ylityön tekemisestä valkokaulusaloilla.”
Teollisuuden lisäksi myös palveluja voidaan automatisoida ja muuttaa itsepalveluksi. Tässä kehityksessä ollaan ehkä vasta alussa. Toisaalta syntyy uusia palveluammatteja. ”Teknologialla on potentiaali tuhota asiakaspalvelua ja tuottaa tilalle itsepalvelua vaikkapa kauppojen kassoilla ja lentoasemilla. Kaikenlaista asiakaspalvelua teknologia ei kai pysty viemään. Erilaisia valmentajia esimerkiksi on yhä enemmän”, toteaa Karvonen.
Karvosen mielestä kirjastoammattilainen voisi auttaa vaikkapa suosittelemalla kirjallisuutta henkilökohtaisen valmentajan tai viinikaupan asiantuntevan suosittelijan tapaan. Lukuvalmentajia ja musiikkivalmentajia kirjastoissa onkin jo.
Työttömyyttä vai elämystuotantoa?
Yhteiskuntatieteilijät ovat esittäneet, että tavaroiden tuottamisesta siirrytään elämysten tuottamiseen, elämystalouteen. Olemme antamassa tehokkuuden nimissä koneille työt, mutta mitä meille ihmisille jää? Vapaudummeko rutiineista luovuuteen vai työttömyyteen?
”Koneet tekevät työt ihmistä tehokkaammin ja halvemmalla. Siihen sisältyy utooppinen mahdollisuus, että ihmisten näin vapautuessa raatamisesta, he voisivatkin keskittyä kiireettömämmin vaikkapa luoviin toimintoihin.”
”Ikävämpi skenaario on, että suuri osa jää työttömäksi ja syrjäytyy, ja niillä joilla on työtä, on sitä liikaa ja he painavat oravanpyörässä kohti loppuun palamista”, Karvonen miettii.
Tasapainoon tarvitaan arvokeskustelua ja monipuolista talouspolitiikkaa. Karvonen toteaa, että nykyajan valtavirran kansantaloustiede on tarjonnan taloustiedettä. Kuluttajien kysyntään ja ostovoimaan ei niinkään kiinnitetä huomiota.
”Jos ihmisillä ei ole työtä, ei heillä ole varaa ostaa tuotteita ja palveluilta. Työntekijän toinen minä on kuluttaja. Nykymaailmassa kuluttaja on kuningas halpojen hintojen keskellä, mutta työntekijän asema kiristyy ja heikkenee jatkuvasti. Lopulta työntekijän aseman huonontuminen heikentää myös kulutusta.”
Isoja asioita, mutta ehkä tästäkin selvitään. Täytyy vain muistaa muutkin kuin markkinoiden arvot ja osoittaa roboteille niiden paikka.
* * *
KUKA?
Yhteiskuntatieteiden tohtori, professori Erkki Karvonen
* Opettaa viestintää ja vetää Tiedeviestinnän maisteriohjelmaa Oulun yliopistossa.
* Työskenteli aiemmin Tampereen yliopistolla määräaikaisena professorina.
* Työskennellyt Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Akatemian tutkijana ja toimittajana mm. Kalevassa, Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa.
* Tiedon julkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) jäsen.
Julkaisuja keväällä 2014:
* Julkaise tai tuhoudu. Johdatus tieteelliseen viestintään. Vastapaino. (Yhdessä Terttu Kortelaisen ja Jarmo Saartin kanssa.)
* Tiede tuottaa todellisuutta – kenen etujen mukaan ja kuinka eettisesti? Luku teoksessa Reetta Muhonen ja Hanna-Mari Puuska (toim.) Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Vastapaino.
* Savitauluista sosiaaliseen mediaan. Luku teoksessa Tommi Inkinen, Markku Löytönen, Anne Rutanen (toim.) Kirja muuttuvassa tietoympäristössä. Suomen tietokirjailijat.
Harrastaa: valokuvausta. Aiheina luonto, maisemat, eläimet.
Lukee: TJNK:n jäsenenä n. 50 tietokirjaa vuodessa. Lukee myös historiallisia romaaneja ja science fictionia, viimeksi luettuja mm. Michael Crichtonin Mikro ja Ken Follettin Kun suuret sortuvat.
