Etusivu> Kirjastolehti > Toenperrään, the truth is in here

Toenperrään, the truth is in here

Kapula kiertoon -palstalla on vuorossa Jenni Kyllönen-Peltoniemi, Rantasalmen kirjastonjohtaja.

Jenni Kyllönen-Peltoniemi, miltä yleinen kirjastokenttämme näyttää kehäkolmosen ulkopuolelta katsottuna?

Täällä jos missä näkee, miten kirjasto ja hakeutuvat palvelut, kuten kirjastoautot, palvelevat ihmisiä ja pitävät maaseutua elossa.

Kirkkaankeltainen Jasso Toenperä -kirjastoauto kääntyy valottomalta tieltä vielä pienemmälle soratielle, ajaa hyvän matkaa sankassa kuusikossa ja pysähtyy lopulta teiden risteykseen, heittopostilaatikon viereen. Pilkkopimeydestä lähestyy valopiste. Se on potkukelkalla kirjastoautolle saapuva mummu, lypsyaikaan navetasta piipahtava isäntä, virnistelevä metrinmittainen.

Rapsutetaan koiraa, tiedustellaan karhuhavaintoja, palautetaan, varataan, lainataan. 

Millä tavalla kirjastot voisivat huomioida lapset ja nuoret paremmin?

Ensinnäkin on pidettävä kiinni niistä asioista, jotka jo toimivat. Ne ovat esimerkiksi perinteinen ja uusia muotoja hakeva satutuntitoiminta, laadukkaan lasten- ja nuortenvalikoiman ylläpito sekä kokoelman markkinointi esillepanolla ja vinkkauksilla. Toisekseen on pysyttävä kiinni ajassa ja asiakkaan arjessa, oltava läsnä ja kuunneltava ja etsittävä sitä kautta uusia toimintamuotoja.

 

Mitä teillä onnistuneita käytäntöjä haluaisit levittää muualle?

Toenperän kirjasto (= Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kirjastot sekä aluekirjastoauto Jasso Toenperä) on onnistunut verkostomaisessa toimintatavassaan.

Päätökset tehdään demokraattisesti, kirjaston väki kokee myös toisessa kirjastossa työskentelevät omiksi työkavereikseen ja kuntarajan takana asuvat omiksi asiakkaikseen.
Kokoelmatyötä tehdään kolmen kirjaston laajuudessa, myös muun työn hedelmät tulevat aina koko Toenperän ja kolmen kunnan alueella asuvien asiakkaiden nautittaviksi. Meillä on hyvä Toenperän henki, kehitämme ja profiloimme edelleen mutkatonta savolaisbrändiämme. Toenperrään, the truth is in here.

 

Kapula kiertoon!

Heitän kapulan Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon, johtavalle kirjastonhoitaja Tuija Vahterolle, joka vastaa kirjastoautotoiminnasta. Toivon hänen vastaavan seuraaviin:

Mikä on mielestäsi kirjastoautopalveluiden vahvuus, heikkous tai haaste?

Onko kirjastoautossa tärkeämpää hyvä peruspalvelu vai innovatiivinen monipalvelu? Millaista osaamista kirjastoautoihin tarvitaan?

Millaista tulevaisuutta ennustat kirjastoautolle?