Etusivu> Kirjastolehti > Vartijoita ja valvontakameroita

Vartijoita ja valvontakameroita

Kirjastojen järjestyshäiriöt liittyvät usein nuoriin tai päihdeongelmaisiin.

Viime syksynä Yle kirjoitti omatoimikirjastojen järjestyshäiriöistä. Uutisessa mainittiin useita kuntia, joista yksi oli Joensuu.

”Juttu oli yhdestä toimipisteestämme. Nyt näyttää siltä, että tilanne siellä on rauhoittunut”, sanoo Joensuun seutukirjaston kirjastopalvelujohtaja Suvi Pirnes-Toivanen.

Hän kertoo, että Joensuun kirjastojen järjestyshäiriöt liittyvät useimmiten omatoimikirjastoihin.

Harvakseltaan ongelmia on myös sellaisissa kirjastoissa, joissa on paljon asiakkaita tai muuten levoton ympäristö. Silloin häiriöitä voi tulla huumeiden tai alkoholinkäytön takia.

Nuorten kohdalla häiriöt saattavat liittyä nuorisotilojen puutteeseen tai nykyään myös somehaasteisiin.

 

Helsingin keskustakirjasto Oodissa ei ole omatoimipalveluita perinteisten aukioloaikojen ulkopuolella, mutta Suomen vilkkaimmassa kirjastossa on silti järjestyshäiriöiltä.

Tilanteita hoitavat koulutetut vartijat, sillä Oodilla on sopimus vartijapalveluista Palmia Oy:n kanssa. Yleensä vartijat joutuvat tekemisiin päihderiippuvaisten tai mielenterveysongelmista kärsivien kanssa. Kirjastossa on paikalla aina kaksi vartijaa.

Jos Oodissa puhutaan yhteiskunnallisesti tulenaroista aiheista, kirjasto saattaa tilata ylimääräisen vartijan. Vuoden 2024 itsenäisyyspäivänä paikalla oli myös poliiseja. Silloin Oodissa pidettiin äärioikeiston ja vasemmistonuorten lukupiirit.

 

Vartijat valvovat Oodissa myös käyttökieltoja, joita annetaan vuoden aikana noin parikymmentä. Kiellot ovat kuukauden mittaisia ja liittyvät useimmiten toistuvaan epäasialliseen, uhkaavaan tai väkivaltaiseen käytökseen.

”Mikäli tapaamme henkilön, joka on menettänyt oikeuden oleskella kirjastossa, pyydämme tätä poistumaan. Ääritapauksissa voimme poistaa henkilön jopa voimakeinoin”, sanoo Palmian kohde-esihenkilö Jenni Salminen.

Salmisen mukaan vartijat ovat sitoutuneet noudattamaan ja valvomaan Oodin turvallisemman tilan periaatteita, joihin kuuluvat esimerkiksi yhdenvertaisuus ja kunnioitus.

Joensuussa vartijoiden palveluita on käytetty vain lyhytaikaisesti. Useimmiten turvallisuudesta vastaa kirjastojen henkilökunta, jota myös koulutetaan haastaviin asiakaskohtaamisiin.

Joensuun omatoimikirjastoissa on valvontakamerat.

”Omatoimikirjastot meillä ja varmaan muuallakin perustuvat pitkälti luottamukseen, ja se pelaa pääsääntöisesti hyvin”, Suvi Pirnes-Toivanen sanoo.