Tarinankertoja Inger Lise Oelrichilla on ideoita siihen, mitä pitäisi tehdä pakolaiskriisin synnyttämälle ilmapiirille.
Tarinankertoja Inger Lise Oelrichilla on ideoita siihen, mitä pitäisi tehdä pakolaiskriisin synnyttämälle ilmapiirille.
Tapasin Inger Lise Oelrichin keväällä 2015 Edinburghissa, jossa hän oli esittelemässä teostaan The New Story – Storytelling as a Pathway to Peace. Tämä alun perin ruotsalainen kosmopoliitti vangitsi yleisönsä tarinankerrontataidoillaan ja valoi uskoa siihen, että rauhanrakentaminen on mahdollista hyvinkin yksinkertaisin menetelmin. Hänellä on kertoa tositarina väitteensä tueksi: hän oli ollut mukana Irakin Vuoropuhelukokouksissa vuonna 2010 jossa piti saada keskenään sotivat heimopäälliköt saman pöydän ääreen rauhanneuvotteluihin.
”Meitä lennätettiin Irakiin iso leegio. Suurin osa oli poliitikkoja ja armeijan ihmisiä, ja sitten olin minä, tarinankertoja”, hän muistelee nauraen.
Kokous kesti useita päiviä ja alkuun tilanne näytti todella epätoivoiselta. Kaikki vain huusivat ja sättivät toisiaan eikä kukaan kuunnellut. Inger Lisen työ alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tuottaa tulosta.
”Joka aamu aloitin kertomalla tarinan ja pyysin näitä keskenään taistelevia heimopäälliköitä kertomaan omansa. Ensimmäisinä aamuina he vain huusivat toisilleen mitään kuuntelematta, mutta loppuviikosta he alkoivat ymmärtää mistä oli kyse. He kertoivat perheistään, lapsuudestaan ja oppivat kuuntelemaan toisiaan. ”
Kun tarinankerronnan avulla oli syntynyt ymmärrys ja puheyhteys, varsinaiset poliittiset keskustelut alkoivat tuottaa hedelmää.
AMMATTIAUTTAJAT OVAT KOVILLA
Muutama kuukausi tapaamisemme jälkeen Euroopassa puhkesi pakolaiskriisi ja Suomessa kansa tuntui – ainakin mediassa – jakaantuneen kahtia. Mitä mahtaa tarinankertoja nyt tuumia? Onko hänet jo kutsuttu hätiin?
Tavoitan Inger Lisen Tanskasta, jossa – kuten arvelin – pakolaiskriisi on pitänyt hänet kiireisenä.
”Olen muuttamassa takaisin Ruotsiin, jonne tuli viime vuonna 160 000 pakolaista. Tanskaan tuli vain 30 000, mutta molemmissa maissa on vaikea poliittinen ilmasto tällä hetkellä”, Inger Lise kertoo.
”Tavalliset ihmiset haluavat auttaa, tehdä jotain, mutta byrokratia estää sen.”
Inger Lise piti vuoden vaihteessa Ruotsissa työpajan kaikille, jotka haluavat tehdä pakolaiskysymyksen eteen töitä. Hän kertoo ammattiauttajien ja viranomaisten olevan nyt todella kovilla.
”Heillä on kova stressi, koska he joutuvat kohtaamaan traumatisoituneita ihmisiä ja sitten noudattamaan virallisia ohjeita. Työpaja antaa heille työkaluja ja ehkäisee loppuun palamista.”
Inger Lise muistuttaa, että tämä kriisi ei ole pelkästään pakolaisten, vaan myös alkuperäisten asukkaiden asia. ”Aina puhutaan, kuinka maahanmuuttajan pitää sopeutua, mutta en ole kuullut, että myös paikallisten pitäisi sopeutua. Kun maahan tulee valtava ryhmä uusia ihmisiä, ei voida odottaa, että vain he muuttuvat. Meidän kaikkien on muututtava.”
EI LEIMOJA
Ensi alkuun Inger Lise halusi tarjota forumin paikallisille ihmisille, jotta he voisivat yhdessä purkaa ajatuksiaan: miltä tuntuu, kun nämä ihmiset tulevat? Mitä voin antaa? Onko minulla jotain rajoitteita? Ei tarvitse olla kokonaan puolesta tai vastaan, vaan siinä välissä.
”Siellä ei ollut pakolaisia mukana, koska myös paikallisten pitää jutella, miksi pelottaa. On ok pelätä.”
Inger Lise ei lyö leimoja ihmisiin eikä hän puhu rasisteista eikä äärisuvaitsevaisista. Hänelle kaikki ovat vain ihmisiä. Tämä onkin tarinankerronnan ydin: humaanius.
“Kaikki alkaa siitä, että luodaan tila, jonne kuka vain voi tulla ja jossa on helppo puhua. Silloin jännite helpottuu.”
Kaikille vapaa tila kuulostaa kovasti kirjastolta, mutta yllättäen Inger Lise torjuu ajatuksen. ”Olen kokenut, että kirjojen läsnäolo häiritsee. Se luo ihmisille tunteen, että pitää olla lukenut. Tarinankerrontasessioon tarvitaan vapaa tila jossa ei ajatella päällä vaan sydämellä. Lisäksi tarvitaan fasilitaattori, ammattitarinankertoja.”
BYROKRATIAA PITÄISI PURKAA
Ruotsin valtion viranomaiset käyttävät Inger Lisen palveluita. Hänet kutsutaan paikalle tekemään hankalista keskusteluista helpompia tarinankerronnan avulla. Hän on myös tehnyt pakolaisaiheesta kaksi opasta: Hjärte Room ja The Long Journey.
Mitä tarinankertojan mielestä meidän pitäisi nyt tehdä tämän pakolaiskriisin kanssa?
”Syyriassa tarvitaan ensin perustarpeet tyydytetyksi”, Inger Lise vastaa.
Euroopassa hän osoittaisi sormella poliitikkoja: heidän tulisi tehdä auttaminen mahdolliseksi eikä vaikeuttaa sitä. Hän antaa esimerkin Tanskasta:
”Joulukuussa Tanskaan tuli paljon pakolaisia joille ei tahtonut löytyä tilaa. Samaan aikaan vanha kansakoulu oli tyhjillään. Se olisi haluttu antaa pakolaisille väliaikaiskodiksi, mutta byrokratia esti sen. Talo ei täyttänyt joitain kriteereitä. Pitäisi voida joustaa säännöissä ja purkaa byrokratiaa. Ruotsissa ollaan hieman avoimempia ja tehdä jotain, mutta hekin sulkevat rajansa”, Inger Lise sanoo.
Tarinankerronta voisi auttaa sopeutumisessa ja tulisikin luoda tiloja, joissa ihmiset voisivat kohdata. ”Mutta meillä ei ole tällä hetkellä tarpeeksi tarinankertojia. Tarinankerronta melkein kuoli viime vuosisadalla.”
Inger Lisen koulutuksiin tulee ihmisiä kaikista ammattikunnista ja he vievät tietoa eteenpäin. Joukossa on paljon kirjastonhoitajia.
SOSIAALINEN MEDIA ON TARINANKERRONNAN VASTAKOHTA
Sosiaalinen media huolestuttaa tarinankertojaa. Inger Lise ei itse vietä aikaansa Facebookissa, koska hänen alueensa on läsnäolo.
”Olen huolissani, että toisen tapaamisen lämpö katoaa. Sosiaalinen media saa sanomaan sellaisia asioita, joita ei muuten sanoisi. Se on kova ja barbaarinen maailma.”
Tarinankerronta on sosiaalisen median kerronnan vastakohta: et voi olla anonyymi. Olet siellä ihmisenä, valmis kohtaamaan toisen. Se ei koskaan mene yli omien rajojen. Sydämellä – ei järjellä – kuunteleminen on tarinankerronnan ydin ja avain rauhaan.
