Etusivu> Kirjastolehti > “Tämä on unelmatyö”

“Tämä on unelmatyö”

Kirjastoammatit-sarja, osa 7: Palveluvirkailija

Marko Heikura vetää Jukeboksi-musiikkipalvelua Entressen kirjastossa Espoossa.

Espoossa on otettu käyttöön palveluvirkailijan ammattinimike, jolloin kirjastoihin on voitu palkata muiden alojen asiantuntijoita, joilla ei ole kirjastoalan pätevyyttä. Näin on saatu muun muassa somalityöntekijöitä kirjastoihin, jotka sijaitsevat alueella, jossa iso asiakkaista on maahanmuuttajia.

Yksi palveluvirkailijoista on Marko Heikura, joka pyörittää Jukeboksi-musiikkipalvelua Entressen kirjastossa Espoossa. Marko tuli kirjastoon työkokeilijaksi vuosi sitten keväällä ja puoli vuotta töitä paiskittuaan haki avoimeksi tullutta paikkaa.

”Sain paikan, ja se oli kuin lottovoitto”, Marko toteaa.

”Tämä on unelmatyö, jossa saa yhdistää harrastuksen ja musiikin. Sopii minulle kuin nappi takkiin”, sanoo yli 20 vuotta musiikkia puoliammatillisesti harrastanut mies. Marko oli aina haaveillut kirjastotyöstä, mutta koki sen olevan hankalan opintotien päässä. Hän lähti opiskelemaan sähkömieheksi ja oli juuri valmistumassa, kun joutui pitkälle sairaslomalle niskavaivojen vuoksi.

”Lääkäri sanoi, ettei niska tule kestämään sähkötyön vaativia asentoja. Yhtenä päivänä sitten päätin lähteä pää kainalossa takaisin työelämään. Kirjasto otti minut saman tien työkokeiluun.”

 

Kirjasto on muuttunut

Nykyään Marko on kirjastossa kokopäivätyössä ja keikkailee bändin kanssa vapaa-aikanaan.
Markon päätehtävänä on organisoida ja kehittää Jukeboksin toimintaa. Tiistaisin hän vetää lavatansseja senioreille, keskiviikkona Jukeboksin soitinklubia 20–50 -vuotiaille.
”Lisäksi otan varauksia vastaan – joita tulee tällä hetkellä todella paljon – ja teen asiakaspalvelua.” Apuna työssä Markolla on kaksi siviilipalvelusmiestä, Teemu ja Ertsi.
”Työnkuva on erittäin monipuolinen. Pidän soitto-opetuksia ja esimerkiksi ennen joulua autoin tekemään musiikkivideon Keinomäen koululle.”

Onko käsityksesi kirjastosta muuttunut sen jälkeen, kun menit sinne töihin?
”Kyllä. Kirjasto on muuttunut paljon siitä, kun nassikkana kävin Soukan kirjastossa. Enää kirjastoon ei mennä vain lainaamaan kirjoja. Siellä on paljon muutakin. Esimerkiksi atk-opastusta vanhemmalle väelle ja erilaisia tapahtumia.”

 

Aikuisetkin tarvitsevat aktiviteetteja

Espoon kirjastot ovat onnistuneet houkuttelemaan nuorisoa tiloihinsa, eikä se aina miellytä kaikkia. ”Nuorten mekastamisesta on tullut palautetta, nuoristahan lähtee ääntä. Mutta nyt ongelma on saatu hoidettua, meille on tulossa tilanmuutoksia, osastojen paikkoja muutetaan.”

Markon mielestä tärkeintä on kuitenkin, että kirjasto palvelee kaikkia. Jukeboksia luullaan Markon mukaan sinnikkäästi vain nuorten paikaksi, vaikka ohjelmaa on säännöllisesti kaikenikäisille.
”Joskus kestää pitkään, ennen kuin tavoitamme tietyn asiakaskunnan. ”
Vanhempi väki on kuitenkin löytänyt lavatanssit: niistä on tullut jo niin suosittuja, että tilat uhkaavat loppua kesken.  ”Muun muassa Loppiaistansseissa oli 80 henkeä.”
”Palkitsevinta on positiivinen palaute, kun on onnistunut jossain. Viimeksi yksi viisikymppinen nainen tuli sanomaan, että tämä on aivan mahtava juttu. Hän ei ollut tiennyt että tällaista on! Aikuisetkin tarvitsevat aktiviteetteja. Kirjaston pitää palvella ihan kaikkia.”

*******************

Markon tiistai

Klo 8: Aamupalaveri, sähköpostien purku, tulleet tilavaraukset, muut toimistotyöt.
Klo 10: Jukeboksin tilanraivaus tansseille, DJ-pöydän viritys, levyjen valinta, kahvinkeitto + muut tarjottavat esille ja samalla nopea välipala.
Klo11–14: Tansseissa levyjen soitto, tanssien jälkeen kalusteet takaisin oikeille paikoille. Lounas.
Klo 14–16: Palaveri, sähköpostit, tulleiden tehtävien hoito, sivujen ylläpito ja Jukeboksin siivous.

*********************

CV

Marko Heikura
Syntynyt syyskuussa 1980 Espoossa.

KOULUTUS

  • Peruskoulu
  • Ammattikoulu
  • Kaksi ammattikorkeakoulua (jäivät hieman kesken)

TYÖKOKEMUS

  • Laitoshuoltaja
  • Rakennusmies
  • Saneeraaja
  • Muuttomies
  • Musiikki ja muut hanttihommat.