SUHTEET ovat harvoin jos koskaan yksipuolisia. Sen vuoksi on kysyttävä myös, mikä on jäsenistön suhde seuraan. Vanhoja Kirjastolehtiä selatessani osui silmiini Heikki Poroilan mainio ja osuva kiteytys jäsenistön ja seuran suhteesta.
SUHTEILLA on sanana hiukan huono kaiku. Niistä nousevat helposti mieleen salakähmäiset hyvä veli -verkostot ja se vastenmielinen nousukastyyppi, joka kehuskelee suhteilla saamaansa työpaikkaa.
KIRJASTOSEURAN tapaiselle kansalaisjärjestölle suhteet ovat välttämättömiä ja elintärkeitä, moneen suuntaan ja monella tasolla. Muistan takavuosilta kaavion, jonka seura-aktiivi Jukka Pennanen oli hahmotellut Kirjastoseuran erilaisista sidoksista alan muihin toimijoihin. Voin vakuuttaa, että Jukan piirtämän himmelin rinnalla Helsingin metrokartta vaikuttaa erittäin yksinkertaiselta ja järkeenkäyvältä.
LYHYESSÄ jutussa ei ehdi ruotimaan kaikkia seuran kannalta merkityksellisiä suhteita. Suhteemme valtiovaltaan on synnyttänyt monia kiintoisia debatteja, mutta ohitan sen tällä kertaa. Yritän kuitenkin nostaa esiin muutamia kytköksiä, joiden parissa sekä seuran toimisto että hallitus joutuvat askaroimaan.
KIRJASTOSEURA on vuosien varrella toteuttanut monia opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamia projekteja, mutta Kirjastot ja kehitys -hankkeen myötä seura on joutunut tutustumaan myös ulkoministeriön byrokratiaan. Kansainväliset suhteet ovat muutenkin leimanneet vahvasti seuran viime vuosien toimintaa, erityisesti viime kesän IFLA-kokouksen ja toiminnanjohtaja Sinikka Sipilän IFLA-puheenjohtajuuden vuoksi.
KEKKONEN lanseerasi aikoinaan käsityksen, jonka mukaan valintatilanteessa on parempi jättää sisä- kuin ulkopolitiikka rempalleen. Vaikka talous tekee tiukkaa ja tekijöistä on puutetta, Kirjastoseuralla ei tällaiseen leväperäisyyteen ole oikein varaa: jatkuvasti lisääntyvät kansainväliset velvoitteet on hoidettava, mutta myös kotikenttä on pidettävä kunnossa.
VIIME aikoina hallitusta on työllistänyt historiallinen erityissuhde, jonka vuoksi seura omistaa siivun BTJ Finlandista. Omistamisessa on voitollisina vuosina omat suloiset puolensa, mutta aikojen koventuminen on kääntänyt eteemme myös nurjan puolen. Jatkossa joudumme pohtimaan hyvinkin tarkkaan, riittävätkö rahkeemme yritystoimintaan osallistumiseen ja onko meillä siihen sen enempää tarvetta kuin osaamistakaan.
SEURAN suhteista tärkein on kuitenkin suhde jäseniin. Näkyvimmillään se tiivistyy tähän kädessäsi olevaan Kirjastolehteen. Ilmoitustulojen pudotus ja seuran talouden kiristyminen ovat valitettavasti johtaneet siihen, että ainakin ilmestymiskerroilla mitattuna suhde on viime vuosina uhkaavasti ohentunut.
YHÄ useammin olen kuullut ääneen kysyttävän, onko nykymuotoisella Kirjastolehdellä tulevaisuutta ja pitäisikö lehti siirtää kokonaan verkkoon. Kysymys on niin tärkeä ja seuran kannalta merkittävä, että sen pohdiskelu ei saa jäädä vain hallituksen päänvaivoiksi.
SUHTEET ovat harvoin jos koskaan yksipuolisia. Sen vuoksi on kysyttävä myös, mikä on jäsenistön suhde seuraan. Vanhoja Kirjastolehtiä selatessani osui silmiini Heikki Poroilan mainio ja osuva kiteytys jäsenistön ja seuran suhteesta: ”Kirjastoseura on yksilöjäsenyyteen perustuva aatteellinen yhteisö, jonka sisäisen demokratian määrän ja laadun synnyttää jäsenistön oma aktiivisuus.”
SITAATTI on peräisin kesältä 1989, jolloin oli käyty kiivas kamppailu seuran suunnasta ja puheenjohtajuudesta. Vastaavaa intohimoa ei ole enää vuosiin ollut havaittavissa. Onko suhteemme seuraan väljähtynyt peruuttamattomasti?
Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja Kirjastoseuran hallituksen jäsen.
