Etusivu> Kirjastolehti > Koukuttavia hahmoja

Koukuttavia hahmoja

Lasten ja miksei aikuistenkin suosikkihahmot, Muumit ja Angry Birds-linnut ja -possut ovat kahdessa uudessa virkkausoppaassa muuntuneet amigurumeiksi.

Lasten ja miksei aikuistenkin suosikkihahmot, Muumit ja Angry Birds-linnut ja -possut ovat kahdessa uudessa virkkausoppaassa muuntuneet amigurumeiksi. Muumihahmojen virkkaamiseen opastaa kirjassaan Laura von Knorring, vihaisten lintujen ohjeet on suunnitellut Elina Hiltunen.

Molemmissa kirjoissa annetaan ohjeet keskeisten hahmojen valmistamiseen. Angry Birds – kirjan mukana tulee lisäksi materiaalipakkaus, johon sisältyy virkkukoukku ja langat kahden Red-linnun virkkaamiseen.

Muumihahmot ohjeistetaan virkkaamaan puuvillalangasta, tavallisimmin numero 2.00 ja 2.50 koukuilla. Linnut ja possut tehdään paksummalla koukulla villasekoitelangasta. Esimerkiksi Red- linnun ympärysmitaksi tuli testityössäni yli kolmekymmentä senttiä. Kokonsa puolesta Angry Birds – hahmot sopivatkin vaikkapa unileluiksi.

Ohjeet on kirjoissa merkitty eri tavoin, mutta ovat kummassakin helposti seurattavia. Amigurumivirkkauksen perusteet, kuten ohjeissa käytetyt silmukat, sekä välttämättömät tarvikkeet on käyty läpi molempien kirjojen alussa. Muumioppaassa on lisäksi runsaasti valokuvia eri työvaiheista.

Muumiohjeet on suunniteltu siten, että ompelemalla viimeisteltävää olisi mahdollisimman vähän, mikä on miellyttävää. Toisaalta Muumihahmoissa on Angry Birdseihin verrattuna enemmän yksityiskohtia, joten pikkutarkkoja, huolellisuutta vaativia työvaiheita on selvästi enemmän.

Aloittelijalle Angry Birds- hahmot ovat armeliaampia: ne valmistuvat nopeasti ja pelkistetyn muotoisina antavat suurpiirteisyyttä enemmän anteeksi. Muumihahmojen virkkaus vaatii kärsivällisyyttä ja tarkkuutta, mutta varsinkin valokuvat auttavat varmasti ongelmapaikkojen yli.