Heikkoja lukijoita on nykyään peruskoulun päättävistä arviolta jopa viidesosa.
“Onko tämä joku runo?” ihmetteli 8.-luokkalainen avattuaan saamansa selkoromaanin. Olimme aloittamassa syksyistä selkoromaaniprojektia, jossa jokainen oppilas lukee yhden selkoromaanin ja esittelee sen muille vertaiskirjavinkkauksen keinoin.
Selkoteksti toden totta näyttää erilaiselta kuin normikieliset tekstit, joita koulussa valtaosin luetaan. Lyhyet rivit, tuttu tai selitetty sanasto ja juonenkäänteet, joissa pysyy mukana, ovat selkoromaanien selkein ero tavallisiin nuortenromaaneihin. Henkilöhahmojen määrä pyritään niin ikään pitämään selkoromaaneissa maltillisena, jotta lukijoiden on helpompi ymmärtää, kenestä kulloinkin on kyse ja käsittää hahmojen suhteita toisiinsa.
Heikkoja lukijoita on nykyään peruskoulun päättävistä arviolta jopa viidesosa. Selkokielisille teksteille on tarvetta. Alun perin selkotekstit on laadittu lukijoille, joilla on erilaisia lukemisen tai tekstin hahmottamisen pulmia, keskittymisongelmia tai he ovat oppineet suomea toisena tai vieraana kielenä. Selkokirjallisuus sopii kuitenkin ihan kaikkien ja kaikenlaisten lukijoiden luettavaksi.
Samaan aikaan syksyisen selkoromaaniprojektin aloittamisen kanssa ajauduin lähijunassa rupatteluun kahden keski-ikäisen kanssamatkustajan kanssa. Heillä oli mukanaan kookas, suloinen koira. Koiranomistaja kertoi ostaneensa kirjamessuilta kiinnostavan teoksen Millaista on olla eläin? Lukeminen oli kuitenkin tyssännyt jo heti alkuunsa, koska teksti oli liian vaikeaa ja sitä oli liian paljon. Aihe kiinnosti, mutta lukemiseen oli vaikea keskittyä eikä luettua ymmärtänyt.
Sattumalta repussani oli samainen teos selkoversiona. Esittelin sen koiranomistajalle. Hän ei ollut selkokirjallisuudesta koskaan kuullutkaan, mikä ei liene harvinainen tilanne meidän 1970-luvulla tai sitä ennen syntyneiden keskuudessa. ”Hei onko minulla nyt siis mahdollisuus lukea tuo kirja?”, syttyi valo koiranomistajan silmiin.
Selkokirjallisuuden lukemisen normalisoituminen on tärkeää. Lukemista ei pidä koskaan hävetä. Selkokirjallisuus on kokemusteni mukaan varsin korkealaatuista ja sopii oikein mainiosti myös paljon normikielisiä tekstejä lukeville.
Ilahtuneena olen huomannut, että kirjastoissa selkokirjallisuutta on ryhdytty nostamaan selkeämmin esille. “Tämä oli eka kirja, jonka olen lukenut kokonaan”, on teinien suusta pariinkin kertaan kuulemani kommentti selkoromaanin lukemisen jälkeen. Kokonaisen teoksen selättäminen tarjoaa onnistumisen elämyksen. Samalla se voi olla portti lukemisen laaksoihin – siihen maailmaan, jossa kirja on vanhan sananlaskun mukaan taskuun mahtuva puutarha.
Kirjoittaja on peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, S2-opettaja ja koulukirjastonhoitaja.
