Etusivu> Kirjastolehti > Kolumni: Kilotolkulla Tatua ja Patua – kokemuksia lanutiskiltä

Kolumni: Kilotolkulla Tatua ja Patua – kokemuksia lanutiskiltä

Aloitin kirjastoalan opinnot viime keväänä, ja olen opintojen myötä pohtinut lastenkirjastotyön merkitystä. Yllätyin alalle tullessani siitä, että lasten- ja nuortenkirjastotyö on kirjastoissa vahvasti oma osa-alueensa, sillä esimerkiksi moniin työpaikkoihin haetaan lasten- ja nuorten kirjastotyön osaajaa. Koulutuksessa nämä taidot eivät kuitenkaan korostu. Aiheeseen syvällisemmin perehdyttävää opintokokonaisuutta ei nähdäkseni ole.

Olen selvitellyt eri lähteistä, mitä lastenkirjastotyö vaatii. Riittääkö lasten kohtaamisen taito vai täytyisikö olla varhaiskasvattaja tai opettaja? Opin, että tärkeintä on kiinnostus. Suoritan ammattitutkintoa ja oppi tulee käytännön työssä, joten voin tarttua toimeen ja tutustua lasten- ja nuortenkirjastotyöhön eli lanuun asiakaspalvelutiskissä.

Ensimmäisen asiakaspalveluvuoron jälkeen tuntuu kuin olisin jäänyt pehmoisen ja hyvin ystävällisen jyrän alle. Lapsiryhmistä syntyy melkoinen hälinä, ja lyhyen ajan sisällä käy kaksi päiväkotiryhmää ja kaksi koululuokkaa. Ajattelen, miten huikeaa tämä arkisuus on. Vain yksi ryhmistä oli varannut ajan. Muut tulivat muuten vaan poikkeamaan aivan tavallisena syystiistaina.

Lasten ja aikuisten kirjastotyön eroja: Lanussa pitää sietää hienoista epäjärjestystä, sillä heppakirjat nyt vaan eivät pysy tarkasti aakkosissa. Ryhmiä käy enemmän, aineistot kuluvat nopeammin, joku konttaa lattialla ja vasta tapailee sanoja. Aikuisten puolella harvemmin kukaan alkaa parkua. Aikuisten paha olo näyttäytyykin sitten aivan eri tavalla.

Aikuisten asiakaspalvelussa korostuvat täysi-ikäisten arkielämään liittyvät toimet. Tulostetaan lomakkeita, maksetaan laskuja, pidetään palavereja. Näistä asioista saattaa olla kiinni vaikkapa toimeentulo tai kansalaisuus. Ehkä yksi ero on tässä: lapset eivät pääsääntöisesti tule kirjastoon hoitaakseen asioita. He viihtyvät, lukevat mummun kanssa Pipsapossua ja ovat onnellisia ennen kuin nälkä yllättää.

Mikä on yhteistä? Tiedonhaku. Kirjavinkit. Ajoittainen kiire. Työ kummassakin asiakaspalvelussa lienee haastavaa, jos ei ole yhtään kiinnostunut ihmisten kohtaamisesta. Lasten kanssa työskentely luo toivoa tulevaisuuteen, mutta on sitä aikuistenkin osastolla. Missä tahansa iässä voi oppia uutta, kuten skannaamaan sähköpostiin, lukemaan e-kirjaa tai hankkimaan muita tietoja ja taitoja.

Mielestäni lastenosasto olisi myös hyvä paikka tukea aikuisten lukutaitoa. Tässä olisi mietinnän paikka: miten saada lastenosastolta ei-lukevat vanhemmat aikuistenosastolle? Kirjapaketti perheille, jossa on aikuisten ja lasten kirjoja samasta teemasta? Ehkä tällaista jo onkin.

Oma pikku ratkaisuni on myös näyttää asiakkaalle silta lanun ja aikuisten osaston välillä. Kun teen lapselle kirjastokorttia, esittelen myös aikuisten osaston: sitten kun kasvat, siirryt aikuisten puolelle lainaamaan ja saat lukea lisää mielenkiintoisia kirjoja ja kaikki maailman tieto on saavutettavissasi.