Etusivu> Kirjastolehti > Kollegat Euroopassa: Mitä kuuluu Tanskaan?

Kollegat Euroopassa: Mitä kuuluu Tanskaan?

Musiikkikirjastonhoitaja Anders Rune Damkjær Pedersen kertoo.

Mikä on tämän hetken kuumin puheenaihe Tanskan kirjastoissa ja musiikkikirjastoissa?
Kirjastot näkevät paljon vaivaa, jotta säilyttäisivät oman paikkansa ja relevanttiutensa digiaikakaudella – niin mekin. Meillä on laaja fyysinen aineistokokoelma, jonka pyrimme pitämään ajan tasalla. Itse asiassa fyysinen kokoelmamme on kaikkea muuta kuin kuollut: hankimme edelleen noin 70–100 uutta CD:tä viikossa. Lisäksi olemme alkaneet uudistaa ja laajentaa ennestäänkin melko monipuolista LP-kokoelmaamme. Vinyylilevyjen on luultu kuuluvan menneisyyteen, mutta niiden kysyntä näyttää vain kasvavan.
Uusinta tarjontaamme edustaa soitintila, jossa kuka tahansa voi vapaasti käyttää erilaisia soittimia. Kun saamme ihmiset kiinnostumaan musiikista, he käyttävät kirjastoa todennäköisemmin myös tulevaisuudessa. Äänistudiomme on toinen esimerkki siitä, kuinka tuemme musiikin luomisprosessia. Voisi sanoa, että painopiste on siirtynyt aineiston mahdollisimman suuresta liikkuvuudesta kohti asiakkaiden mahdollisimman suurta liikkuvuutta. Minusta on tärkeää, että olemme myös tulevaisuudessa niin fyysisesti kuin musiikillisesti ”esteetön” tila, johon kuka tahansa voi tulla kuuntelemaan ja opiskelemaan musiikkia.

Millaisessa kirjastossa työskentelet?
Käsittelemme pääasiassa äänitteitä, nuotteja sekä musiikkiin ja musiikin teoriaan liittyvää kirjallisuutta. Tavanomaisten kirjastopalvelujen lisäksi järjestämme musiikin historian ja teorian kursseja sekä konsertteja ja muita esityksiä.

Millaista palkkaa työstä maksetaan?
Noin 420 000 Tanskan kruunua eli noin 56 000 euroa vuodessa ja siihen päälle 17 prosenttia virkamieseläkettä.

Millaisen vinkin antaisit Odenseen matkustavalle?
Odense tunnetaan kirjailija H.C. Andersenin ja säveltäjä Carl Nielsenin synnyinkaupunkina. Nykyisin kaupungissa järjestetään lukuisia festivaaleja. Mainittakoon erityisesti pääkirjastomme järjestämä Harry Potter -festivaali, joka tuo Odenseen tuhansia Potter-faneja. Ensi kesän uusi musiikkifestivaalimme Tinderbox on varmasti myös matkan arvoinen.