Etusivu> Kirjastolehti > Kirjaston miehet

Kirjaston miehet

Kirjastossa työskentelee yhä enemmän miehiä. Keitä he ovat ja mitä he ajattelevat työstään? Kysyimme kolmelta kirjaston mieheltä.

Kirjastoala on hyvää vauhtia miehistymässä, eikä vähiten sen vuoksi, että kirjastoissa tarvitaan nykyään yhä enemmän teknisen alan taitajia tietotoreilla ja verkkopalveluissa.
Ville-Pekka Nummi, Kalle Voutilainen ja Pasi Rantanen työskentelevät kirjastoissa hyvin erilaisissa tehtävissä, mutta he kertovat samanlaista viestiä kirjastomaailmasta: sukupuolella ei ole kirjastotyössä väliä.
”Voi tosin olla eri asia työskennellä maaseudulla pikkukirjastossa, kuin tällaisessa isossa maakuntakirjastossa, ”Pasi Rantanen miettii.

Pasilla on mieskollega ja miesalaisia, ja hän myöntää, että olisi outoa olla paikan ainoa mies.  ”Täällä ei törmää sukupuoliin liittyviin ennakkokäsityksiin ja etenemismahdollisuuksiakin on. Nousujohteisesta urastani tosin muistan kuulleeni kommentteja, että hyvähän sun on, kun sää olet mies. Tosiasiassa työpaikkani naisilta oli kysytty kiinnostusta paikkaani ennen minua.”

Ville-Pekka Nummi uskoo, että miehissä ja naisissa, jotka hakeutuvat kirjastoon töihin, on jotakin yhteistä ja samankaltaista. ”Aika harvoin kirjastoon hakee perinteisenä pidetty karski äijä tai bisneshenkinen mies. Siksi kirjaston miehet sopivat joukkoon yhtä hyvin kuin naiset.”

Miehiä ei siis syrjitä sukupuolen vuoksi, mutta Nummi arvelee, että naiset voivat kokea syrjintää kirjastoautojen maailmassa.

”Osastomme on naisvaltainen, mutta kuljettajista enemmistö on yhä miehiä. Naiskuljettajat saattavat työssään joutua kuuntelemaan tytöttelyä. Kerran jopa poliisi pysäytti naisvirkailijamme ja kyseli, löytyykö häneltä ajokorttia näin ison auton ajamiseen.”

Matkalla tulevaisuuteen

Kalle Voutilainen myöntää harkinneensa alan vaihtoa huonon palkan takia. Muuten hän viihtyy työssään eikä hetkahda pienistä.

”Vähätteleviin kommentteihin on totuttava. Eräskin kuului näin: ”Ei ole oikeaa työtä tuo kirjojen taputtelu.” Mutta se menee tietysti tietämättömyyden piikkiin.”

Nummi epäilee, että miehiä ajaa työelämässä naisia voimakkaammin raha tai ainakin tarve menestyä, ei intohimo tai kutsumus. Ehkä siksi kirjasto ei ole miesten suosikkityöpaikka; palkka on koulutukseen nähden huono ja etenemismahdollisuudet ovat rajallisia ja alalle hakeudutaan usein intohimosta kirjoihin. Tosin kirjastoautot ovat alalla poikkeavia paikkoja siksi, ettei kaikilla kuskeilla ole alan koulutusta, eivätkä he välttämättä ole lainkaan kiinnostuneita kirjallisuudesta.

”Yleisesti ottaen muuttuvat ja monipuolistuvat työnkuvat kirjastossa saattavat nostaa alan imagoa ja tehdä kirjastosta trendikkäämmän työpaikan. Uskon myös, että modernin miehen arvot ovat pehmenemään päin, jolloin kirjastokin voi olla heille houkutteleva työympäristö.”

Ja kuten Voutilainen, Nummikin viihtyy loistavasti. Alanvaihto ei ole käynyt mielessä, vaikka hän ajautuikin työhönsä sattuman kautta.

”En luonteeltani sovi bisnesmaailmaan, mutta koen yhtälailla tarvetta tehdä hyvää tulosta ja menestyä työssäni. Esimiehenä ja toiminnan organisoijana voin vaikuttaa näihin asioihin.”

Rantanen on näköalapaikallaan huomannut, että kirjastoon hakeutuu töihin yhä useammin miehiä.

Johtajiksi heitä on kuitenkin usein vaikea saada. Pienissä kirjastoissa on paljon naisjohtajia; varmaankin siksi, että palkat ovat huonot, vaikka vastuuta on paljon. ”Isommissa kirjastoissa palkat ovat vähän paremmat, ja meilläkin on kaksi miestä apulaisjohtajina.”

Alanvaihdosta ei Rantanenkaan haaveile, mutta kun ikää tulee lisää, alkaa miettiä, haluaisiko tehdä vielä jotakin muuta. ”Mutta kun on kiva lähteä aamuisin töihin ja on mukavat työkaverit, ei vaihdon tarvetta ole.”

 ”Kirjastotäti” on tuore ilmiö

Suomalaisen kansankirjaston perustajat olivat 1800-luvulla pappeja, kansakoulunopettajia ja ylioppilaita, siis miehiä, ja he myös toimivat aluksi kirjastojen hoitajina. Työ oli kutsumustyö eikä siitä useinkaan maksettu palkkaa. Kun kirjastonhoitajasta tuli ammatti, johon koulutettiin ja josta maksettiin, se ei enää ollut miesten sivubisnes, ja ala alkoi vaihtaa sukupuolta. Tämä kehitys vei kuitenkin 1940-luvulle asti. Naisten historia kirjastojen valtiaina on siis lyhyt.

Tilastokeskuksen mukaan yleisissä kirjastoissa työskenteli vuonna 2010 Suomessa 4329 henkilöä, joista 673 eli 15,5 prosenttia oli miehiä. Ennen miehet olivat kirjastoautojen yksinvaltiaita, ja vieläkin miehiä on kirjastoautohenkilökunnasta lähes poikkeuksetta yli 80 prosenttia.
Miehet työskentelevät kirjastoissa lukuisissa erilaisissa tehtävissä. Keskimääräistä enemmän miehiä työskentelee erikoiskirjastovirkailijoina ja kirjastotoimen apulaisjohtajina. Vastaavasti vain harva mies työskenteli vuonna 2010 osastonhoitajana tai kirjastosihteerinä.


Palkka vaikuttaa

Elisa Saariketun pro gradu -tutkielma Miestyöntekijät yleisissä kirjastoissa – Miesten kokemuksia ja näkemyksiä kirjastoalalla toimimisesta julkaistiin Tampereen yliopistossa keväällä 2012. Saariketun lähettämään kyselyyn vastasi 363 kirjastoalan miestä. Otanta oli noin puolet Suomen yleisten kirjastojen miestyöntekijöistä.

Tutkimukseen osallistuneista 91 % pitää työtään mielenkiintoisena ja 73 % suosittelisi sitä muillekin. Alan vaihtoa on kuitenkin, lähinnä huonon palkan takia, suunnitellut 55 % haastatelluista.