Kirjastojen perustehtävä ihmiskunnan muistina on joutunut uuden haasteen kohteeksi erilaisten dokumenttien jakelun muuttuessa digitaaliseksi.
Painetut aineistot säilyvät jopa satoja vuosia – paperilaadusta riippuen – digitaaliset aineistot voivat hävitä muutamassa kymmenessä vuodessa.
Digitaaliset aineistot jaetaan tiedostoina, ja ne luetaan aina jollakin laitteella. Jo tiedoston tulkitsemiseen, sen siirtämiseen laitteelta toiselle ja näyttämiseen lukijalle tarvitaan useita tietokoneohjelmia ja laitteita. Jotta e-kirjan lukeminen tai musiikkitiedoston kuunteleminen olisi mahdollista sadan vuoden päästä, tulee varmistaa tiedostojen pitkäaikaissäilytys.
Kansallinen digitaalinen kirjasto
KDK-hankkeen eräänä osa-alueena on ollut aineistojen pitkäaikaissäilytys (PAS). Pitkäaikaissäilytyksen teknisestä toteuttamisesta vastaa Tieteen tietotekniikan keskus CSC. Alkuvaiheessa pystytään säilyttämään pelkkä data, mutta tavoitteena on kehittää aineistojen sisällön ymmärrettävyyden säilymistä. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyisessä kirjastossa, että kaikkien painettujen kirjojen tekstit säilytettäisiin kirjainjonoina ja valmistauduttaisiin siihen, että jonakin päivänä pystyttäisiin myös kertomaan, miten noista kirjaimista muodostuu sanoja, lauseita ja teoksia.
KDK:n jäseninä ovat olleet arkistot, museot ja kirjastot, joiden toimialueella syntyy jatkuvasti uutta digitaalista aineistoa samaan aikaan kuin vanhoja dokumentteja digitoidaan. Uuden haasteen digitaalisen aineiston säilymiselle on tuonut tavoite säilyttää ja arkistoida myös digitaalista tutkimusdataa, puhumattakaan kaikesta siitä datasta, jota julkaistaan internetissä ja muissa digitaalisissa viestintä- ja tietojärjestelmissä.
Bittejä, teoksia vai kokoelmia
Pitkäaikaissäilytys nostaa uudelleen keskiöön kirjastojen perinteisen metadataosaamisen. Kustakin tallennettavasta teoksesta on tallennettava tarkka kuvaus sekä sen sisällöstä että muodosta: millaisella laitteella ja ohjelmistolla data on luotu ja mitä sen katselemisessa tarvitaan. Jos tiedoston avaaminen vaatii vuoden 1985 XX-merkkisen tietokoneen ja sen käyttöjärjestelmän, tulee nämä säilyttää joko fyysisesti tai sitten mallintaa niiden käyttäytyminen niin, että samat ohjelmat ja tiedostot voidaan käynnistää kunkin aikakauden tekniikalla.
Kirjastojen tehtävänä tässä ympäristössä on auttaa mallintamaan kokoelmia ja niiden konteksteja tulevaisuuden lukijoille. Fyysisessä kirjastossa kokoelman kohtaaminen näyttää lukijalle heti senhetkisen kirjallisuuden kokonaisuuden ja laittaa teokset keskustelemaan keskenään. Yksittäiset tallennetut tiedostot on revitty irti siitä käyttöympäristöstä, jossa ne kunakin aikakautena julkaistaan. Kirjastojen tulee auttaa toteuttamaan digitaalisia kirjahyllyjä e-kirjoille ja yrittää ainakin säilyttää se ympäristö, jonka kautta e-kirjoja tällä hetkellä käytetään (esimerkiksi nykyiset verkkokirjakaupat). Vain tämä mahdollistaa digitaalisten aineistojen käyttämisen ja nykyisten käytön tapojen ymmärtämisen tuleville sukupolville.
