Annoin viime numerossa tekoälyn kirjoittaa pääkirjoituksen. Vielä viime syksynä ajatus tuntui uudelta ja kiehtovalta.
Hieman takeltelevaa tekstiä tuottanut äly otti ensimmäisiä askeleitaan. Muutamassa kuukaudessa tekoälystä tuli maanvaiva. Nyt opettajat ovat huolissaan siitä, voiko kotiaineisiin enää lainkaan luottaa, kun tekoäly osaa kirjoittaa uskottavan näköisen aineen melkein mistä tahansa kysymyksestä.
Kirjastojen osalta tekoälyn tuoma suuri mullistus on vielä hämärän peitossa. On kuitenkin jotain tehtäviä ja rooleja, joita tekoäly ei mitenkään voi korvata.
Tarvitsemme fyysistä tilaa. Digitalisoituvassa maailmassa ihminen viettää koko ajan enemmän aikaa virtuaalisessa tilassa. Tarvitsemme julkisen ja turvallisen maksuttoman tilan, jossa voimme kohdata toisemme. Sen arvo vain kasvaa sitä mukaa kun digitalisaatio etenee.
Tarvitsemme kirjallisuutta. Kirjat ovat edelleen ylivoimainen tapa päästä käsiksi toisen ihmisen ajatteluun ja harjoittaa empatiaa sekä lisätä ymmärrystä. Lukutaito on yhä tärkeämpi taito, mutta samaan aikaan yhteiskuntamme ei osaa vaalia ja kehittää sitä. Kirjastolla on olennainen rooli lukutaidon kehittämisessä. Kirjoja tarvitaan kaikissa muodoissaan, erityisesti fyysisinä esineinä.
Tarvitsemme yhteisön. Ihminen ei pärjää yksin. Kirjasto luo paikkakunnalle yhteisön kokoontumispaikan, jossa samaa ja eri mieltä olevat ihmiset voivat kohdata toisensa ja vaihtaa ajatuksia demokratian hengessä.
Kaikkiin kysymyksiin vastauksen tarjoava tekoäly ei voi mitenkään korvata kirjastoa, mutta se voi parhaimmillaan helpottaa kirjastoammattilaisten työtä.
