Kirjastouralleni on mahtunut paljon vastustamista. Olen vastustanut muun muassa faksia, internetiä, omatoimisuutta, myöhästymismaksujen poistamista, esinelainaamista, kirjastoja äänestyspaikkoina ja yhteispalvelupisteinä, muiden kuin kirjallisuusaiheisten tapahtumien järjestämistä ja 3d-tulostamista. Etenkin 3d-tulostamista.
Välillä olen vastustamisessani oikeassa, monesti olen yön yli nukuttuani huomannut olleeni väärässä. Lähtökohtaisesti kaikkia uudistuksia kannattaa kuitenkin aluksi vastustaa. Vastustajat ovat työyhteisölle yhtä tärkeitä kuin laiskat: laiskat keksivät ne tavat, joilla asiat voi tehdä helposti, vastustajat löytävät suunnitelmien huonot puolet.
Etenkin organisaation ylätasolta lähtevät uudistusideat ovat pelottavia. Aina kun päättäjät huomaavat kirjaston, alkavat housuni tutista. Kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen jäi kunnilta pois, jäi päättäjille liikaa aikaa keskittyä sellaisiin pikkujuttuihin kuin kirjasto ja kulttuuri. Päättäjät vaihtuvat vaaleissa, joten kaikki aiemmat suunnitelmat ja teot nollautuvat neljän vuoden välein. Jos edelliset päättäjät remontoivat kirjaston, seuraavat haluavat siirtää kirjaston toiseen kaupunginosaan. Jos edelliset päättäjät karsivat kirjaston henkilökuntaa, seuraavat päättäjät ihmettelevät, miksi kirjastossa ei ole lauantaisin palveluaikaa, miksi kirjasto ei järjestä kotipalvelua ja vieraile säännöllisesti kouluilla. Valitettavasti päättäjien vastustaminen on yleensä turhaa.
Asiakkaat eivät uudistusinnossaan ole päättäjiä parempia. He ehdottavat toimintoja, joita meillä jo on tai joita eivät sitten käytä. Suosikkejani ovat ehdotus tapahtumien järjestämisestä ja aloite palautuslaatikosta kirjastottomaan kaupunginosaan. Tapahtumia olemme järjestäneet aina ja palautuslaatikkoa ei kukaan käyttänyt.
Me kirjastolaiset itse olemme pahimpia uudistajia. Haluamme niin kovasti olla edelläkävijöitä kaikissa asioissa, että syöksymme jokaisen uuden idean kimppuun kärpän lailla. Syynä tähän on usein rehellinen ja idealistinen kehittämisinto, mutta yhtä yleistä on pakottava tarve tehdä itsemme tarpeellisiksi uusilla toimintamuodoilla: monet uudistukset lähtevät huonosta itsetunnosta. Siksi jokaisessa kirjastossa pitää olla ainakin yksi vastustaja.
Uudistukset tekevät asioista huonompia. Onko kenenkään tietokone koskaan muuttunut päivityksen jälkeen paremmaksi? Taksiuudistuksen jälkeen maaseudulla ei saa kuin Kela-taksin, postiuudistuksen jälkeen paketit katoavat, suklaapatukan maku vaihdetaan huonommaksi. Tylypahkan kenties kelvottomin pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Dolores Pimento, lausui yhden viisauden: ”Edistys edistyksen vuoksi ei ole suotavaa, sillä koetellut ja kokeillut perinteemme eivät useinkaan kaipaa näpelöintiä.” Pimento on varoittava esimerkki ylettömästä konservatiivisuudesta, mutta ilman vastustusta maailmassa ja etenkin kirjastossa toteutetaan liikaa huonoja ideoita.
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatran kaupunginkirjastossa.
