Uusi sarjamme kertoo kirjaston työntekijöistä, jotka tekevät työtään yksin pienessä kirjastossa.
Kirjastossa on hiljaista. Muutama asiakas selailee kirjahyllyä.
Tuuraajana työskentelevä Heli Kesälahti tervehtii minua tiskin takaa. Habituksestani kuulemma huomaa, etten ole paikallisia.
Pelkosenniemellä kun kaikki käytännössä tuntevat toisensa. Paikallinen vitsi kuuluu, että naapuri tuntee sinut paremmin kuin sinä itse.
Ei aikaakaan, kun kirjastotoiminnasta vastaava Elisa Tolppanen saapuu paikalle. Hän on kesälomalla, mutta toisaalta kirjasto ei jätä häntä vapaa-aikanakaan.
”Olen oppinut joustamaan todella paljon elämään pienen kylän rytmissä. Se voi kuulostaa etelässä asuvalle hassulta. Täällä kaupan kassalla saatetaan pyytää, että voinko uusia lainat. Siinä ei ole mitään ihmeellistä”, Tolppanen kertoo ja nauraa iloisesti.
Intohimo toi alalle
Pelkosenniemi on Suomen pienimpiä kuntia. Vuoden 2019 alussa siellä asui 954 ihmistä. Väki vähentyy jatkuvasti, mutta toisaalta Pelkosenniemi on aina ollut pieni kunta.
Kotikuntaansa Tolppanen palasi useiden elämäntapahtumien kautta. Nuorena kaupunkilaisuus viehätti, mutta lopulta pienestä kyläyhteisöstä löytyi kaikki tarvittava. Perhe ja työ. Sekin vaikutti, että vanhemmat pyysivät jäämään.
Kirjastoalalle Tolppanen päätyi toimistotöiden jouduttua katkolle. Ajatus uuden alan opiskelusta viehätti. Pelkosenniemen kirjastoon töihin hän haki oppisopimuskoulutuksella.
Tolppanen kertoo olleensa intohimoinen kulttuurin harrastaja lapsesta pitäen.
”Lapsena ajattelin, että minusta tulee kirjailija, runoilija, näyttelijä tai sitten menen kirjastoon töihin. Äiti oli yksi ahkerimmista kirjaston asiakkaista ja se tietysti välittyi.”
Sisäilmassa ongelmia
Parinkymmenen vuoden aikana kunnan palvelujen niukentuessa myös kirjasto on joutunut nitkuttamaan. Tolppasen aloittaessa Pelkosenniemen kirjastossa työskenteli kirjastonjohtaja ja osa-aikainen kirjastovirkailija. Kylillä toimi sivukirjastoja.
Nyt on vain yksi kirjasto, jonka toiminnasta vastaa Tolppanen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana oman haasteensa on tuonut kirjaston muutto rakennuksesta toiseen.
Alun perin peruskoulun yhteydessä toiminut kirjasto joutui muuttamaan sisäilmaongelmien vuoksi kunnanviraston valtuustosaliin. Viime vuonna kirjasto siirtyi entisen Pesosen kaupan tiloihin. Näissä väistötiloissa kirjasto pysyy seuraavat vuodet.
Tolppanen vakuuttaa, että muutos on silti parempaan. Kyläläiset ovat tyytyväisiä uuteen tilaan. Jos huoltoasema on toriparlamentti, on kirjasto paikka, jossa rauhoitutaan.
”Tiloilla on valtava merkitys. Täällä voi viettää aikaansa. Tästä paikalliset ovat iloisia.”
Yksinäisyys pelotti
Kun Pelkosenniemestä, Savukoskesta ja Sodankylästä muodostuva Sompion kirjasto aloitti vuonna 2009, ei Pelkosenniemelle jäänyt muita kuin Elisa Tolppanen. Samalla hänen paikkansa kirjastotyöntekijänä vakinaistettiin.
Kun Tolppanen ymmärsi vastaavansa kaikesta yksin, kauhu iski. Työn määrä yllätti täysin. Tolppanen ei ollut varma, kuinka selviäisi kaikesta.
Etenkin siihen sai totutella, että tekemättömiä töitä kasautuu. Välillä tilat ovat täynnä asiakkaita.
Tolppanen kertoo, ettei ole harvinaista, että samana päivänä saapuu paikalle varoittamatta useampi päiväkotiryhmä ja koululuokka. Samalla pitäisi pystyä jonglööraamaan muiden asiakkaiden, hankintojen, poistojen, hyllyttämisen, asiakaspalvelun ja tietokantojen parissa.
”Jos olen ollut joskus sulkeutunut ja hiljainen ihminen, niin en ole enää. Työ tekijäänsä kasvattaa”, Tolppanen toteaa ja painottaa, että kaikki asiakaskäynnit ovat hänelle ilon asia.
Tolppasella kesti kauan, ennen kuin osasi irtautua työstä. Töiden kasautuessa työtunnit venyivät.
”Ennen en osannut asettaa rajoja ja olin kaikkien saavutettavissa. Jopa henkilökohtaisen profiilin kautta sosiaalisessa mediassa tuli kirjastoon liittyviä pyyntöjä.”
Kirjastokimpasta hyötyä
Kirjastokimpasta Tolppasella ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Vaikka kirjaston arkea hän pyörittää yksin, apu löytyy hädän iskiessä reilun 50 kilometrin päästä Sodankylästä tai hiukan lähempää Savukoskelta.
”Olen kertonut esimiehelle, että välillä on ollut fiilis syrjään jäämisestä. Mutta olen samalla ymmärtänyt, että kaikkihan on puhelinsoiton ja sähköpostin päässä.”
Kimpan kautta järjestyy muun muassa lomien pyöritys. Sompion kirjaston myötä aineistoa lainataan enemmän. Tähän vaikuttaa niin ikään Lapin kaikki kirjastot kattava verkkokirjasto ”Lapin kirjasto”.
Moni uutuus lähteekin saman tien toiselle paikkakunnalle kaukolainana tai turistien matkaan. Aluksi paikallisia harmitti asia, mutta nyt he ovat siihen tottuneet.
”Turismi näkyy kesä- ja talvilomien aikaan, koska Pyhätunturi on lähellä. Muualta tulevat voivat palauttaa kirjat, vaikka Rovaniemen kirjastoon ja kirjat silti palaavat melko nopeasti tänne.”
Omannäköinen kirjasto
Kokoelmaa Tolppanen ei rakenna omien mieltymystensä perusteella vaan asiakkaiden. Pelkosenniemeläisiä kiinnostaa etenkin erä- ja sotakirjallisuus, sekä Lapin historiaa käsittelevät teokset lastenkirjallisuutta unohtamatta.
Kirjaston pienen budjetin vuoksi Tolppanen kertoo hankkivansa vain yhden kappaleen kutakin teosta, jotta kokoelma säilyisi monipuolisena.
”Tunnustan kamalan asian. En ole kahteen ja puoleen vuoteen lukenut yhtään kokonaista kirjaa. Minulle sattui onnettomuus. En enää pysty keskittymään tai omaksumaan pitkiä tekstejä.”
Tolppasen ahdistusta lievitti, kun hän ymmärsi, että asiakkaita kuuntelemalla pääsee pitkälle. Kun kuuntelee asiakkaiden mieltymyksiä osaa heille myös pian vinkata uutta luettavaa.
”Minulle aikanaan annettu ohje auttaa: toisinaan riittää, että luet takakannen, mutta lue edes se.”
Ei saa masentua
Tolppanen ei kanna liikaa huolta Pelkosenniemen kunnan kuihtumisesta. Se ei auta arjen pyörittämisessä, kun töitä kuitenkin riittää.
Pääkaupunkiseudun kirjastojen kehitystä Tolppanen kertoo seuraavansa toisinaan haikeana. Uusia palveluja olisi hänestä hieno ottaa käyttöön myös Pelkosenniemellä, mutta resurssien ja paikallisten tarpeiden vuoksi kaikkeen ei pystytä.
Itsepalvelukulttuuriin ja automatisoituihin kirjastoihin Tolppanen suhtautuu varauksella.
”Minulle on joskus sanottu, että passaan asiakkaat pilalle ja heitä pitäisi ohjata tekemään itse. Minusta edes kirjaston pitäisi olla paikka, jossa asiakas voi nykäistä työntekijää hihasta ja pyytää apua. Minullakin tulisi olla lappu selässä, jossa lukee ’saa häiritä’.”
Heli Kesälahti saapuu taukohuoneeseen kahville. Hän huomauttaa Tolppaselle, että lainausautomaatista Pelkosenniemellä olisi hyötyä tilanteissa, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole kaikelle.
”Muutosvastarintaa minulla ei ole. Mutta kirjastoissa pitäisi olla ainakin yksi ihminen, jonka läsnäoloon voi luottaa. Inhimillinen, välitön vuorovaikutus on hirvittävän tärkeää kaikille. Se voi olla asiakkaalle päivän kohokohta.”
Pelkosenniemen kirjasto
- 23000 nidettä
- Toimii väliaikaisesti Pesosen kaupan tiloissa
- Kirjastovirkailijana työskentelee Elisa Tolppanen
- Osa Sompion yhteistä kirjastoliittoa, johon kuuluvat myös Sodankylän ja Savukosken kirjastot. Sodankylä toimii Sompion kirjaston hallinnoivana kuntana. Sompion kirjasto on Lapin ensimmäinen seutukirjasto.
