Viron e-kirjaston nimi on Minu Raamatukogu (Mirko), joka tarkoittaa ”minun kirjastoni”. Mirkossa on kaksi eri puolta. Toinen on sähköisten aineistojen […]
Kirjastoalan opiskelijan kannattaa lähteä vaihtoon – “Se oli ihanaa aikaa”
Oulun yliopistossa informaatiotutkimuksen maisteriksi opiskellut Liisa Komminaho haki Erasmus-vaihtoon Saksaan. ”Hain yliopistoon, joka oli avoin kaikille humanististen alojen opiskelijoille. Valitsin […]
Korona vei Lapin kirjastojen asiakkaat
Lapissa asiakkaat eivät ole koronan jälkeen palanneet kirjastoon. Trendi on ollut saman suuntainen koko Suomessa, mutta Lapissa se on korostunut. […]
Etelä-Korean Instagram-kirjasto on lumoava kirjataivas, josta kirjoja ei saa lainaksi
Kolme valaistua, pyöreäkulmaista ja valtavaa kirjahyllyä kohoavat 13 metrin korkeuteen kohti lasikattoa. Liukuportaat vievät toiseen kerrokseen, missä on lisää kirjahyllyjä. […]
Alanvaihtaja halusi pois kirjastotyöstä – “Ei kannata itse rajoittaa omia mahdollisuuksiaan.”
”Urani eri käänteissä on toki mukana myös sattumaa, mutta lopulta halusin tietoisesti kulttuurialalta pois”, Heini Oikkonen-Kerman kertoo. Hän vaihtoi pois […]
Sateenkaariliput liehuivat protestina
Hollanti on upea kirjastomaa. Rouheita värejä ja mielenkiintoisia arkkitehtuurisia ratkaisuja rakastaville kirjastot esimerkiksi Tilburgissa, Den Helderissä ja Amsterdamissa ovat täydellistä […]
Verohallinnossa innostuttiin TikTokista
Tiimin koko: Enemmän kuin 5, mutta vähemmän kuin 10. Päätoimisesti 2. Tiimiin kuuluu myös 4 asiakaspalvelijaa. Päivän aikana tyypillisesti kanavilla […]