Etusivu> Kirjastolehti > Viimeistään tänä vuonna jokainen koki pistoksen

Viimeistään tänä vuonna jokainen koki pistoksen

Tiesin jo turvavyötä kiinnittäessäni, että tänä aamuna taivaalle nousee peruuttamattoman muutoksen kokenut mies.

Tiesin jo turvavyötä kiinnittäessäni, että tänä aamuna taivaalle nousee peruuttamattoman muutoksen kokenut mies.

Tilanne oli tavanomainen. Matkatavarat oli asetettu ylähyllylle tai edessä olevan istuimen alle. Käsinoja oli laskettu alas. Elektroniset laitteet oli suljettu tai asetettu lentotilaan.

Koin ensi kertaa ahdistusta siitä, että istuin lentokoneessa. Tiesin myös, etten enää koskaan voisi lentää tuntematta tätä ikävää tunnetta.  Syypää on kulunut vuosi, joka on ollut ilmastoheräämisen vuosi. Olin oppinut, että yhden kaukolennon päästöillä keskimääräinen perhe autoilee kymmenen vuotta.

Tuttavapiirissäni ilmastoheräämistä tapahtui tänä vuonna kahteen otteeseen: ennätyskuumien kesäpäivien kärventäessä hermoja ja syksyllä, kun YK:n ilmastopaneeli julkaisi raporttinsa. Se antoi ihmiskunnalle vain kaksitoista vuotta aikaa ennen kuin maapallon kahden asteen lämpeneminen tapahtuu varmuudella.

Kahden asteen lämpötilan nousu tarkoittaisi ennennäkemättömiä tulvia, katovuosia ja monien eläinlajien sukupuuttoja.

Päästöt pitäisi saada jyrkkään laskuun jo vuodesta 2020 eteenpäin ja vuonna 2050 planeetan pitäisi olla päästötön.

Yksi tärkeimmistä asioista, mitä tavallinen suomalainen voi tehdä, on selvittää, mitä oma vaaliehdokas aikoo tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi – ja äänestää sen mukaan.

Nyt jo melkein kaikki tuttavapiirissäni kokevat säännöllisiä pistoksia: syödessään lihaa, lentäessään ja pohtiessaan sitä, mitä omalla työpaikalla tehdään ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Mitä sinun kirjastossasi tehdään?

Toivon, että kirjastoissa koettaisiin yhä enemmän ilmastonmuutokseen liittyvää painetta. Mietittäisiin yhdessä, mitä kirjasto voi tehdä. Kirjasto voi esimerkiksi järjestää tapahtuman, joka herättelee paikkakunnan väkeä kokemaan ilmastoheräämisen. Kirjasto voi selvittää, mitä energiaa rakennus kuluttaa ja kiinnostua siitä, saisiko energian ostettua muualta puhtaammin.

Ja tietysti pitää miettiä sitäkin, onko kirjastossa riittävästi ilmastonmuutosta käsittelevää kirjallisuutta ja saataisiinko se paremmin esiin.

Tänä syksynä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon sai toimittaja Hanna Nikkasen ja Tampereen yliopiston opiskelijaryhmän kirja Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Siitä on hyvä aloittaa.