Jätteiden lajittelu tulee jälkikasvulle tutuksi
Tulevaisuus on ruokapöydälläsi
Maijaliisa Erkkola, Riitta Pajulahti & Tiina Konttila: Kestokamut järkieväiden jäljillä. Gaudeamus 2022. 28s.
Tiedekustantamo Gaudeamus on viime vuosina julkaissut piirrettyjä kirjoja, jotka tutustuttavat lapsia hauskalla tavalla tieteelliseen ajatteluun. Nyt on vuorossa kestävä ravitsemus sekä maapallon että syöjien kannalta.
Kirja alkaa kestävyyden määritelmillä esineiden kestävyydestä ajalliseen kestoon ja päättyy ruokapöydän antimiin. Vanhoja myyttejä murretaan, kuten että lihan proteiini on välttämätöntä lihasten kasvattamiselle. Palkokasvit ajavat samaa asiaa, mutta vain ihmisen ja luonnon kannalta terveellisemmin.
Lihaa tulisi syödä vähän, kasviksia paljon. Tuotantoeläimille syötetään kasviksia, jotka ihmiset voisivat syödä suoraan. Näin vältyttäisiin esimerkiksi lehmien röyhtäilystä syntyvältä metaanilta, joka vahvistaa kasvihuoneilmiötä.
Niin ikään jätteiden lajittelu tulee jälkikasvulle tutuksi. Hävikkiruoka on hävikkiä vain, jos sen heittää pois. Parin kolmen päivän heitto parasta ennen -merkinnän jälkeen ei tee ruuasta pahanmakuista ja syötäväksi kelpaamatonta.
Lasten on tulevaisuus, ja se heidän kannattaa oppia jo ruokapöydässä.
Ihminen on terve, kun hän leikkii
Marjatta Kalliala: Paras leikkini. Muumiohipasta vakoojaoraviin. Gaudeamus 2022 330 s.
Nykyään lapsilla on leluja kaapit ja tietokoneet kukkuroillaan, mutta leikki vaatii pikemminkin oikeaa mielentilaa, vapautta ja kuvittelukykyä, joita liiallinen lelujen määrä voi tukahduttaa.
Paras leikkini koostuu eri ikäisten leikkijöiden omakohtaisista leikkikokemuksista, joita Marjatta Kalliala tulkitsee apunaan erilaiset leikkiin liittyvät teoriat.
Leikkejä on erilaisia: yksin ja yhdessä leikittyjä, itse keksittyjä ja valmiita sääntöleikkejä, lasten keskenään ja vanhempien kanssa leikittyjä, sisällä, pihalla tai luonnossa leikittyjä. Kaikkia yhdistää luovuus, pakottomuus, hauskuus ja paljon puhuttu flow-tila.
Parasta leikkiä ei löydy, sillä eri tilanteissa ja eri seurassa leikkien paremmuusjärjestys muuttuu. Leikki on hierarkioita pystyttävän byrokraattisen järjestyksen vastakohta ja murtava voima. Ihminen on homo ludens, joka leikittelee jatkuvasti myös leikeillä.
Digitaaliset pelit ovat valtaamassa tilaa perinteisiltä leikeiltä. Lapset pelaavat omissa kuplissaan, mikä vieraannuttaa heidät paitsi itsestään ja toisistaan, myös leikkiin innostavasta elävästä luonnosta. Kalliala odottaa leikkirenessanssia, jossa perinteiset leikit nousevat uuteen kukoistukseen.
Kirjasta voisi tehdä seuraavan loppupäätelmän. Sen sijaan että lapsista muokataan tekniikan hienoudet taitavia pikkuaikuisia, aikuisten tulisi oppia lapsenomaisuutta -etenkin kiireen ja paineiden riivaamassa työelämässä. Ovathan luovien alojen boheemit kautta aikojen olleet kuin isoja lapsia, jotka ovat kieltäytyneet kasvamasta aikuisiksi.
