Etusivu> Kirjastolehti > Tämän kirjan haluaisin lapseni lukevan

Tämän kirjan haluaisin lapseni lukevan

Kysyimme tunnetuilta henkilöiltä, minkä kirjan he haluaisivat lapsensa joskus lukevan ja miksi.

Juha Lehti, Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen solisti:

”Haluaisin 6-vuotiaan tyttäreni joskus lukevan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, joka minut pakotettiin lukiossa lukemaan. Sehän oli hirveä opus lähteä kahlaamaan ja minulla oli jo taustalla tuskaisia lukukokemuksia, kun meitä oli koulussa klassikoilla sivistetty. Mutta Täällä Pohjantähden alla kosketti minua, ja olen lukenut pari kertaa elämässäni uudestaan.

Herra Linnan kirja sijoittuu isäni synnyinalueelle, Urjalan ympäristöön, ja koin, että kirjan kuvauksissa ja ihmisissä oli jotain tuttua. Haluaisin jättää sen perinnöksi tyttärelleni, jos hän kirjan luettuaan ymmärtäisi omia juuriaan paremmin.”

 

Tuula Haavisto, Helsingin kirjastotoimen johtaja:

Haluaisin sisarenpoikieni lukevan Juhani Syrjän Juho-sarjan. Siinä on kuvattu maailmaa ja elämäntapaa, jonka itse muistan mutta jota ei enää ole. ‘Tällaisesta taustasta tekin olette tulleet’. Nuoremmat sisarenikaan eivät enää olleet kosketuksessa sen elämän kanssa. Minulla on kirjat ostettuna kumpaistakin poikaa varten. Saavat ne, kunhan aikuistuvat.”

 

Anna Kortelainen, filosofian tohtori, vapaa tutkija, taidehistorioitsija, tietokirjailija:

”Toivon että nyt 15-vuotias tyttäreni lukisi vaikkapa seuraavan kymmenen vuoden kuluessa Arja Tiaisen runokokoelman Ruusu, ruusu tämän lumisen maiseman keskelle (1985).

Sain kyseisen kirjan isoveljeltäni Tapanilta ylioppilaslahjaksi 1987. Kylläpä hän osasi hankkia loistavan lahjan pikkusiskolleen. Haluaisin että Ainukin tutustuisi Tiaisen herkkiin, ärhäköihin ja oivaltaviin ajatuksiin, jotka tämä on pukenut mestarillisesti avautuvaksi suomen kieleksi. Voi miten paljon upeita lukuelämyksiä lapsellani joka tapauksessa on edessä!”

 

Anssi Viskari, esiintyvä taiteilija, kiinteistösijoittaja:

”Minulla ei vielä ole lasta, mutta jos joskus sellaisen saan, toivoisin hänen lukevan Raamatun. En ole elämäni aikana lukenut montaa kirjaa, mutta olin joskus ripari-isonen ja opetin uskonasioita toisille. Vaikka en välttämättä usko kaikkea mitä kirjoitetussa tekstissä lukee, Raamattu on ihan hyvä lukea. ”

 

Esa Saarinen, filosofi, yritysvalmentaja ja kirjailija:

“Mihaly Csíkszentmihályin  Flow – elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu.  Se on ihana, viisas ja tiedeperusteinen, lennokkaasti kirjoitettu hahmotus arjen elämästä huikeimmillaan. Merkityksellisen elämän yksi virstanpylväshahmotus.”

 

 

TÄTÄ EN LAPSELLENI LUE! -näyttely Suomen kirjamuseossa Vaasassa syys-lokakuussa! Näyttelyssä on esillä sensuuritapauksia ja paheksuttuja lastenkirjoja.

Lastenkirjainstituutin kokoamassa kirjanäyttelyssä esitellään tulenarkoja aiheita käsitteleviä ja pahennusta herättäneitä lastenkirjoja 1800-luvun lopulta tähän päivään. Mukana on kirjoja, joita on kritisoitu julkisesti, sensuroitu tai jopa poltettu kirjarovioilla. Toisia kirjoja ei taas ole julkisuudessa huomioitu, vaikka niissä käsitellyt aiheet tai käsittelytapa olisivat voineet antaa siihen aihetta. Toisinaan kirjoja on kiitetty siitä, että ne ovat käsitelleet aihetta, josta moni ei ole uskaltanut kirjoittaa.

Näyttelykirjojen myötä katsoja pääsee pohtimaan, mitä lastenkirjoissa on sopivaa ja mitä sopimatonta esittää. Lisätietoa täältä.