Etusivu> Kirjastolehti > Ratkaisevatko insinöörit ilmastonmuutoksen?

Ratkaisevatko insinöörit ilmastonmuutoksen?

Tosiasioiden tonkiminen pilaa usein hyvän tarinan – nokkelaksi tarkoitetusta somekommentista puhumattakaan.

Tammikuussa media hehkutti teräsyhtiö SSAB:n aikeita tuoda markkinoille hiilineutraalia terästä vuonna 2026. Erään poliittisen ajatuspajan sisältöjohtaja jakoi uutisen Twitterissä näin: 

Tässä on todellinen ilmastoteko. Sen mahdollistavat koulunsa kunnialla käyneet tasapainoiset ihmiset. Toivottavasti media nostaa näitä ihmisiä framille ja hylkää koulusta lintsaavat draamateinit tai kapitalismia vastustavat tuomiopäivän pasuunat.

Tosiasioiden tonkiminen pilaa usein hyvän tarinan – nokkelaksi tarkoitetusta somekommentista puhumattakaan. Niin tälläkin kertaa. Tekniikan historiaan perehtynyt tutkija Janne M. Korhonen huomautti nopeasti, että uutisessa hehkutettu vetypelkistystekniikka on 80 vuotta vanha keksintö, ja syy, minkä takia sitä ollaan ottamassa käyttöön ovat juuri nämä ”koulusta lintsaavat draamateinit”, jos nyt ilmastoaktivisteja haluaa tällä nimellä kutsua.

Tekniikkaa, tai inhimillisemmin sanottuna insinöörejä, tarjotaan usein ratkaisuksi ilmastonmuutokseen. Taka-ajatuksena valitettavan usein on harras toive siitä, että mitään ikäviä poliittisia päätöksiä ei tarvitse tehdä, koska tekniikka ratkaisee nämä ongelmat.

On totta, että moni tekninen ratkaisu vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Kokouksen voi korvata videoneuvottelulla. Hiilivoimaa voi korvata tuulivoimalla. Taajuusmuuttajat ja muu nykyaikainen tehoelektroniikka vähentävät sähkölaitteiden energiankulutusta.

Insinööri kuitenkin haluaa työstään palkkaa. Vähäpäästöisempää tekniikkaa ei kehitetä – käyttöönotosta puhumattakaan – harrastuspohjalta autotallissa, vaan tekniikan kehittämiseen tarvitaan taloudellinen kannustin, kymmeniä henkilötyövuosia ja kallis tuotekehityslaboratorio.

Koska maapallo ei ole oikeussubjekti joka kykenisi itse sanelemaan hintalapun resurssiensa käytölle, tämä taloudellinen kannustin tulee lainsäädännön kautta ja lainsäädäntö taas poliittisen prosessin kautta.

Autoalalla työskentelevälle tämä on tuttua: lyijytön bensiini, pakokaasujen puhdistusjärjestelmät ja polttoaineen kulutusta vähentävät tekniikat ovat yleistyneet nimenomaan tiukentuvien päästönormien, eivät autovalmistajien hyväntahtoisuuden tai pelkän insinöörien nokkeluuden takia.

Vielä viime vuonna tutkijan piti raahautua Kansalliskirjastoon päästäkseen lukemaan vanhoja digitoituja sanomalehtiä. Nyt sama onnistuu kotisohvalta. Insinöörien ja kirjastoammattilaisten ansiosta tekniikka on ollut olemassa jo toistakymmentä vuotta, mutta vasta Kopioston ja Kansalliskirjaston välinen sopimus mahdollistaa aineistojen käytön myös etäyhteydellä. Kansalliskirjaston kauniissa interiöörissä on toki kiva oleskella, mutta typerältä sinne raahautuminen aina tuntui, kun kyse ei ollut edes fyysisistä teoskappaleista.

Insinööri kyllä tekee, kun joku vaatii. Vaatikaa enemmän ja parempaa.