Etusivu> Kirjastolehti > Pleikkari on suosituin Nurkkiksessa

Pleikkari on suosituin Nurkkiksessa

Kaustisen kirjastossa satsataan nuoriin aikuisiin. 13–19-vuotiaille on kirjastossa oma huone.

Monissa kirjastoissa on luovuttu nuorten aikuisten osastosta.

Kaustisella Keski-Pohjanmaalla on toimittu toisin. Nuorten aikuisten eli 13–19-vuotiaiden roolia kirjaston käyttäjinä korostetaan.

Kaustisen kirjastossa nuorten aikuisten käytössä on ollut vuoden alusta oma huone, jonne on koottu ikäryhmälle suunnatut kirjat.

Nurkkikseksi nimetystä huoneesta on tullut lyhyessä ajassa ikäryhmän suosima kohtaamispaikka. Se on pitkään kaivattu olohuone turvallisessa ympäristössä.

Tieto Nurkkiksesta on levinnyt muun muassa kirjaston tekemistä aamunavauksista ja kouluille toimitetuista julisteista.

”Omalla tilalla korostamme nuorille sitä, että he ovat erittäin tervetulleita kirjastoon myös viettämään aikaa yhdessä. Samalla pyrimme ylläpitämään lukuintoa”, sanoo kirjastovirkailija Susanne Mikkola.

Kevään aikana Kaustisella siirrytään omatoimikirjaston käyttöön. Sen jälkeen Nurkkis on nuorten käytössä päivittäin kello 722.

Esteetön pääsy

Nurkkikseen on helppo tulla. Sinne on esteetön pääsy ja tila voidaan erottaa muusta kirjastosta lasi-ikkunallisella liukuovella.

Nurkkiksen aineistoissa ja sisustuksessa on toteutettu nuorten toiveita, joita kirjaston henkilökunnalle välittivät nuorisovaltuutetut.

Huoneen nimi valikoitui nimikilpailussa. Nurkkis peittosi Nuokin ja Ytimen.

Hyllyihin on hankittu nuorten aikuisten englanninkielisiä kirjoja. Yhteensä hyllyissä on yli 1 500 nuorille aikuisille suunnattua kirjaa.

Nurkkiksessa on myös PS4-pelikonsoli, tv sekä rajoitettu netinkäyttömahdollisuus tietoturva- ja ikärajasyistä. Haaveissa on 3D-tekniikan, kuten lasien, hankinta.

Pelit on sijoitettu tilan ulkopuolelle. Valikoimaan on hankittu muun muassa lisää urheilupelejä.

”Pleikan ohjaimet ovat tällä hetkellä suosituin lainauskohteemme. Pelaamista varten myös peli pitää ensin lainata omalla kirjastokortilla. Nurkkiksessa ovat käyneet pelaamassa yhdessä äidit ja pojat”, Susanne Mikkola kertoo.

Lisäksi käden ulottuvilla ovat DVD-elokuvat, äänikirjat ja sarjakuvat.

Omat säännöt

Nuoret ovat laatineet myös sääntöjä tilassa olemiselle. Syöminen on sallittua, kunhan pleikan ohjaimia ja muita pintoja ei tahmata.

”Jatkossa haluaisimme jatkaa yhteistyötä nuorten kanssa vielä laajemmin”, Mikkola sanoo ja viittaa suunnitteilla oleviin Nurkkis-tapahtumiin.

Nurkkiksen sisustustoiveita olivat saavi kengille, matto, moduulisohva, baaripöytä ja -jakkaroita sekä raheja.

”Huoneesta haluttiin joustava ja muunneltava tila, jota se on myös ollut”, sanoo kirjastonhoitaja Maria Nikula.

Nurkkiksen kokonaisbudjetti oli 15 000 euroa, josta viidennes on kunnan omavastuuosuutta.