Pauliina Rauhalan esikoisteokselle Taivaslaulu satelee palkintoja ja kirja on Oulun kaupunginkirjaston kaikkien aikojen varatuin.
Pauliina Rauhalan esikoisteokselle Taivaslaulu satelee palkintoja ja kirja on Oulun kaupunginkirjaston kaikkien aikojen varatuin.
Mikä kirja on vaikuttanut sinuun eniten? En pysty millään nimeämään vain yhtä kirjaa. Viime vuosien vaikuttavimpia lukukokemuksia sekä sisällöllisesti että kielellisesti ovat olleet esimerkiksi Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme sekä Helena Sinervon Runoilijan talossa.
Minkä kirjan jätit kesken? Olen antanut itselleni luvan olla niin kiireinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, ettei mitään kirjaa ole pakko lukea loppuun. Keskeytän tai selailen melko usein. Tarvittaessa luen vain sen verran, että pääsen käsitykseen, mistä on kyse. En halua nimetä kesken jääneitä kirjoja, koska siitä saa sellaisen vaikutelman, että ne olisivat olleet huonoja. Niin ei usein ole, vaan kyse on minun rajoittuneista mieltymyksistäni.
Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja mitä siellä teit? Toissapäivänä. Hain lasten kanssa kassillisen Tomppa-kirjoja, Richard Scarryjä, Heinähattuja ja Vilttitossuja, Neropatin käsikirjoja ja Risto Räppääjiä sekä äänikirjoina Harry Potterin, Onnelin ja Annelin sekä Veljeni Leijonamielen.
Minkä kirjan haluaisit poikiesi lukevan? Menee klassikkopuolelle. Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla. Ennen kaikkea kuitenkin toivon, että pojat ymmärtävät lukemisen ilon ja löytävät itse kirjoista tärkeitä merkityksiä ja koskettavia elämyksiä.
Pauliina Rauhala sai Kiitos kirjasta -palkinnon Kirjan ja Ruusun päivänä. Lue lisää tästä.