Etusivu> Kirjastolehti > Ministeri muuttui siniseksi – tällainen oli Sampo Terhon villi kesä

Ministeri muuttui siniseksi – tällainen oli Sampo Terhon villi kesä

Tuore kulttuuriministeri joutui keskelle poliittista myllerrystä, mutta onnistui säilyttämään salkkunsa. Häntä auttoivat oveluus ja varovaiset sanavalinnat.

Sampo Terho ilmestyy kesäkuun alussa suurelle lasiovelle puoli tuntia etuajassa. Yleensä ministerit ovat aina myöhässä. Heillä on minuuttiaikataulu, ja niin piti olla Terhollakin. Mutta siihen hän vain tupsahtaa ja tarjoaa velmua hymyään lehtikuvaajalle ja sen jälkeen minun kameralleni.

Hienoahan tämä on. Olemme saaneet tuoreen kulttuuriministerin vieraaksi kirjastoalan suurimpaan tapahtumaan Kirjastopäiville. Ajoitus on komea, aivan perussuomalaisten puoluekokouksen alla, jolloin tuore ministeri käy ankaraa kisaa puolueen puheenjohtajuudesta.

Kolmen päivän päästä tässä salissa Sampo Terho todistaa oman puolueensa hajoamista. Jussi Halla-aho valitaan perussuomalaisten johtoon. Käynnistyy peli, jollaista ei ole minun elinaikanani Suomen politiikassa pelattu.

Kerron Terholle olevani pahoillani siitä, että joudumme tekemään haastattelun kenttäolosuhteissa, nuhjuisessa taukotilassa, mutta ministeriä se ei haittaa.

“Ei se mitään, olin intissä töissä ennen politiikkaan lähtöä”, Terho sanoo ja laittaa vedenkeittimen töpselin seinään.

Napautan kännykän nauhurin päälle. Terho on varovainen sanojensa asettelussa. Hänen taktiikkansa vaikuttaa olevan sanoa mahdollisimman vähän. Kysyn erään kysymyksen, johon pitäisi olla helppo vastata.

“Kirjastoissa ympäri Suomea on tehty paljon töitä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi esimerkiksi kielikursseja järjestämällä. Mitä olette mieltä tällaisesta toiminnasta?”

Terho ei kuitenkaan halua vastata, vaan lupaa palata asiaan myöhemmin sähköpostitse.

Sampo Terho.

Hajoaako hallitus

Muutaman päivän kuluttua Terho loikkaa Timo Soinin ja Jussi Niinistön tavoin Halla-ahon perussuomalaisista ja perustaa uuden ryhmän, Sinisen tulevaisuuden. Terhosta tulee sen puheenjohtaja. Hän saa uhkausviestejä perussuomalaisten kannattajilta ja julkaisee niitä blogissaan.

Kesäkuussa perussuomalaiset ovat kaiken huomion keskipiste. Hallituksen kaatuminen peruuntuu viime hetkessä.

Uusi yhdistys julistautuu jyrkän rasisminvastaiseksi. Se on hämmentävää, sillä ennen puheenjohtajavaalia Terhon maahanmuuttopolitiikka arvioitiin lehdistössä yhtä jyrkäksi kuin Jussi Halla-aholla.

He ovat poliittisilta linjoiltaan muutenkin samanlaisia. Ero on siinä, että Terho pyrkii olemaan julkisuudessa varovainen ja Halla-aho taas pyrkii villitsemään kannattajiaan mahdollisimman kärkkäillä kommenteilla.

Halla-ahon tyyli vetosi perussuomalaisiin puoluekokouksessa, mutta Terhon tyyli puree politiikan salongeissa.

Jos Sampo Terho olisi valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi, puolue ei olisi hajonnut. Terho olisi kelvannut kaikille. Hänen salonkikelpoisuutensa käy ilmi myös Kirjastopäivillä pidetystä puheesta, jossa Terho puhui kirjastolain merkityksestä.

Paperinmakuista puhetta kuunnellessa käy ilmi, että Terho luottaa virkamiesten tekstiin. Puheen loppupuolella hän innostuu kertomaan myös lapsuuden kokemuksistaan kirjaston käyttäjänä.

“Taianomainen maailma avautui hyllyjen välissä”, Terho maalailee ja puhuu siitä, miten hän löysi J.R.R Tolkienin ja Jules Vernen kirjat lapsena Kirkkonummen kirjastosta. Hän kertoo olleensa pöytälaatikkokirjailija. Hän vakuuttaa, että kirjastot ovat sivistysvaltion kulmakivi.

“Meillä on aivan erityinen ilo juhlia kuntiemme kirjastoja. Kirjastot turvaavat mahdollisuuksien tasa-arvoa, kannustavat uteliaisuuteen ja unelmointiin, oma-aloitteisuuteen ja toimeliaisuuteen”, Terho puhuu.

Haastattelussa hän kertoo ihailevansa J. V. Snellmania, joka tunnetaan hegeliläisestä filosofiasta. Snellman ajatteli Hegeliä mukaillen, että yhteiskunta kehittyy eteenpäin pienin askelin.

”Kirjasto on keskeinen tapa, jolla ihmiset voivat kehittää itseään ja hankkia tietoa. Kun ihmiset kehittyvät, yhteiskunta kehittyy” Terho sanoo.

Terhon puheen aikana moni kirjastoammattilainen huokaisee varmasti helpotuksesta. Vaikuttaa selvältä, että Terho on kirjaston puolella. Koko kulttuurikentän läpäissyt pelko ja epäluulo perussuomalaista kulttuuriministeriä kohtaan ei vaikuta ainakaan olevan ainakaan kirjastolaisten päänsärky.

Terho tiedostaa itsekin sen, että kulttuuriväki suhtautui häneen alussa epäluuloisesti.

”Pidän kulttuuriministerin pestiä hienona mahdollisuutena pyrkiä ylittämään näitä ennakkoluuloja”, Terho sanoo.

Maksullinen kirjasto?

Kirjasto ei kuitenkaan ole Terholle mikään pyhä ja muuttumaton asia.

Viime kevään kuntavaalien alla hän vastasi Ylen vaalikoneessa, ettei hän pidä kirjastojen maksuttomuutta täysin itsestään selvänä.

Pyydän Terhoa perustelemaan kantansa. Hän vastaa laveasti, että jos koko kirjastojärjestelmä olisi vaarassa ja vaatisi remonttia, hän voisi harkita myös kirjastojen maksullisuutta. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole Terhon tai hallituksen suunnitelmissa. Sen enempää hän ei halua aiheesta sanoa.

Entä jos kulttuurista pitäisi leikata, missä kohtaa kirjastot olisivat listalla?

”Parempi, ettei spekuloida”, Terho vastaa.

Missä kohtaa kirjastot ovat kulttuurin arvohierarkiassa?

”Parempi, ettei tee arvohierarkioita.”

Terhon suhde kirjoihin on poikkeuksellisen vahva. Hän kertoo kirjoittaneensa pöytälaatikkoon päivittäin teini-ikäisestä aina kolmekymppiseksi asti.

 ”Unelmoin kirjailijan urasta, mutta sen jälkeen kun lähdin politiikkaan, ei ole aika riittänyt.”

Tietokirjan Terho on kirjoittanut. Kuolemanrangaistuksen historiaa käsittelevä kirja julkaistiin vuonna 2007.

Terho on myös melko tuore isä. Hänellä on puolitoistavuotias tytär, joka pitää kuvakirjojen katselusta. Perheen lähikirjasto on Töölön kirjasto. Myös vaimo on innokas kirjaston käyttäjä.

Tulee syksy. Terho lähettää minulle sähköpostia, jossa hän kommentoi turvapaikanhakijoiden auttamista:

”Kielikurssit ovat varmasti hyödyllisiä. Kielitaito helpottaa maahanmuuttajan arkea ja on keskeinen osa Suomeen kotoutumista ja suomalaisuuteen tutustumista.”

Näin puhuu varovainen – ja ovela poliitikko, joka tietää, että valtaa kannattaa käyttää muualla kuin julkisuudessa.