Norjassa pohdittiin, miten kirjastot selviävät kriiseistä ja kaupungistumisesta.
Osallistuin toukokuussa kansainvälisen kirjastojärjestön IFLAn Metropolitan libraries -konferenssiin Oslossa. Metlib-niminen tapahtuma keskittyy isojen kaupunkien kirjastojen toimintatapoihin. Kaupungistumisen trendejä seuranneet ovat varmasti törmänneet hokemaan, jonka mukaan eri maiden isoilla kaupungeilla on enemmän yhteistä keskenään kuin samojen valtionrajojen sisällä olevilla pienellä ja isolla paikkakunnalla. Tapahtuman pääteema oli joustavan, kriisejä kestävän kaupungin vaaliminen.
Uusi upea pääkirjasto
Kaiken keskiössä Oslossa oli Deichman Bjørvika, uusi pääkirjasto, joka nappasi vuoden 2021 IFLAn Public Library of The Year -palkinnon. Suomalaisesta näkökulmasta naapurimaan näyteikkunakirjastossa ei ollut keksitty pyörää uudelleen, mutta yhteisötyöstä Oslon ja koko Norjankin kirjastokonseptia voi kiittää.
Vau-arkkitehtuurin hämmästelyn jälkeen Bjørvikassa vahvin vaikutelma on asiakkaiden läsnäolo. Vaikkei valtavassa kirjastossa ollut ruuhkan tuntua, asiakkaat olivat ottaneet kirjaston omakseen viimeistä nurkkaa myöden.
Seuraavaksi tuoreen kävijän huomio kiinnittyy aineiston sijoitteluun. Bjørvika on moderni kirjasto työpajoineen, studioineen ja oleskelualueineen, mutta aineistoa ei ole keskitetty mihinkään, vaan kirjahyllyjä oli jokaisessa viidessä kerroksessa. Ratkaisu on logistisesti mutkikas ja työllistää henkilökuntaa reippaasti, mutta viimeaikaisista trendeistä poikkeava sijoittelu alleviivaa kirjaston perinteistä tehtävää. Myös kellarissa oleva avovarasto oli vapaasti asiakkaiden käytössä.
Soppaa, saippuaa, sielunhoitoa
Sovellettua Pelastusarmeijan filosofiaa toteutetaan kaikissa Oslossa vierailemissani kirjastoissa. Ajatuksena on, että asukkaiden on todella koettava kirjastotila omakseen. Tähän pyritään vahvalla osallistamisella. Kun ensimmäiset askeleet on otettu ja ollaan tukevalla pohjalla ja asiakkaat vallanneet kirjastotilan, siirrytään kirjastonkäytössä eteenpäin seuraaville tasoille.
Aineisto on läsnä joka paikassa, mutta se ei hallitse tilaa. Kirjastojen henkilökunta kertoo logiikasta, jonka mukaan kirjaston rooli hyvinvoivien yhteisöjen rakentamisessa perustuu sille, että asiakkaat itse ovat ideoimassa kirjaston toimintamallia ja tiloja. Kun vaikkapa nuoret ensin saadaan kirjastoon sisälle tekemään heille mieleisiä asioita, voidaan lopulta luoda ilmapiiriä, joka kannustaa myös lukemiseen. Suomessa tutut rajanveto-ongelmat kirjaston ja nuorisotoimen roolien välillä löytyvät täältäkin, mutta kohderyhmä vaikuttaa sisäistäneen eri funktiot.
Lähikirjasto vain nuorille
Tøyenin kaupunginosassa on samassa korttelissa kaksi lähikirjastoa, joista toinen on tarkoitettu alle 15-vuotiaille. Sitä vanhemmat eivät (kirjastonhoitajaa lukuunottamatta) pääse sisään. Aika rajulta kuulostavalla ratkaisulla on tahdottu varmistaa, että kirjaston käyttäjät tuntevat tilan todella omakseen. Ovella riisutaan kengät ja tämä koskee myös kirjaston henkilökuntaa Kirjasto avaa ovensa iltapäivällä, joten se on luonteva paikka saapua koulun jälkeen. Koulunkäynti on myös syynä sille, ettei kirjasto aukea aiemmin. IT-huollot, siivoukset ym. asiat myös hoidetaan kirjaston kiinnioloaikana, jotta tila todella olisi nuorten käytössä aukioloaikana.
Vanhin kirjasto, Grünerløkka
Grünerløkkan kirjastossakin tehdään yhteisötyötä nuorten kanssa, mutta tilat mahdollistavat yhtäaikaisen eri asiakassegmenttien käytön. Oslon vanhin kirjastoksi rakennettu tila sijaitsee puiston laidalla ja ympäröivän kaupunginosan asukkaista löytyy asiakkaiksi sekä luovien alojen itsenäisiä ammatinharjoittajia että elämän laitapuolella kulkevia. Vastikään uudistettuja tiloja käytetään kirjailijavierailuihin, asukastapaamisiin, konsertteihin, lautapelitapaamisiin jne. Tärkeäksi koettiin myös se, että kirjaston henkilökunta hoitaa näyttävästi seinustan pientä puutarhaa ja osoittaa olevansa osa alueen omaa väkeä. Tähän kirjastoon on rakennettu yhteisökeittiö asiakkaille ja se näyttikin olevan vilkkaassa käytössä. Kukaan jututtamistani kirjastonjohtajista ei kokenut, että ilkivalta olisi ongelma Oslon kirjastoissa, tosin myönnettiin että omatoimiaikana vartija on paikalla joissakin kirjastoissa.
Lähiön kirjasto Stovner
Stovner on suuri lähiö 20 minuutin ajomatkan päässä Oslon keskustasta. Lähiössä näkyvät alueellisen eriytymisen tuomat ongelmat mutta myös toimivia ratkaisuja niiden korjaamiseen, kirjasto yhtenä niistä. Aluetta hallitsee suuri ostoskeskus, johon sijoitettu kirjasto tuo mieleen hiljattain avatun Lippulaivan ja myös muita espoolaisia kauppakeskuskirjastoja. Kuten Tøyenissa kantakaupungissa, myös täällä nähtiin, että on tärkeää saada maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret tiiviisti kirjaston asiakkaiksi.
Oslossa oli käytetty samaa arkkitehtiä tai ainakin samaa tyyliä kaikissa lähiaikoina uudistetuissa kirjastoissa. Sisustuksellinen ilme oli viehättävän kierrätyshenkinen, muttei välttämättä kovin pitkään ajan hammasta kestävä, ainakin Bjørvikaa lukuun ottamatta näytti siltä, että kyllästymisen mahdollisuus on ilmeinen. Ehkä kalusteita ei ole tarkoitettukaan kovin pitkään aikaa kestäviksi. Muunneltavuus kyllä oli otettu huomioon kaikin mahdollisin tavoin.
Mitä jää käteen?
Ei liene liioiteltua sanoa, että niin kirjastojen asiakkaat kuin niiden toimintakin on kokenut kovia viimeisten kahden vuoden aikana. Kongressin luento-osuuksissa kuultiin esimerkkejä eri selviytymistavoista niin Amsterdamista kuin Intian Chandigarhista ja myös pohdintoja siitä, mitä näistä voidaan ottaa opiksi.
Kongressin ensimmäisen päivän pääpuhuja, Helsingin vapaa-aikajohtajan tehtävästä vapaalla oleva Tommi Laitio, korosti julkisten palvelujen tärkeyttä ja sitä, että kaupunki kukoistaa vain, kun ihmiset pelaavat riittävän hyvin yhteen.
Vaikka mittakaavana olivat isot kaupungit ja kirjastot, samat teemat koskettavat, huolestuttavat ja innoittavat kirjastoammattilaisia pienissäkin kaupungeissa. Tehtävämme on houkutella ihmisiä lukemisen ja kulttuurin pariin ja auttaa ihmisiä auttamaan itseään.
Deichman-kirjastojen (kaikilla Oslon kirjastoilla on tämä nimi alueen nimen edessä, Carl Deichman oli suuryritysjohtaja, joka lahjoitti kaupungille kirjaston perustamispääomaa ja 6000 teoksen kokoelman) johtajan Knut Skansenin sanoin: ”kirjasto on valtameri, jokainen kirja on aalto.”
Blogitekstin on kirjoittanut Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen