Tiede on viime vuosina todistanut, että lukeminen estää aivojen rappeutumista, pidentää elinikää ja tekee meistä onnellisempia.
Kirja laskeutuu alas ja lukulasit asettuvat sen viereen valkoiselle pöytäliinalle. Sataneljävuotias Aino Karttunen tarttuu pulloon, jonka ojennan hänen pyynnöstään kukkamaljakon vierestä. Karttunen kaataa pieniin snapsilaseihin venäläistä likööriä.
On hauskaa viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jolla on loputtomat määrät puhuttavaa. Karttusesta on tullut sellaisiin keskusteluihin pystyvä ihminen, sillä hän on vuosikymmenien ajan lukenut valtavat määrät kirjoja. Olemme koko iltapäivän rupatelleet veriryhmistä, vitamiineista ja erilaisista psykologian kysymyksistä.
Karttusen päivät kuluvat kirjojen parissa. Hän kertoo, että lukeminen on hänen elämänsä. Hän puhuu mieluiten niistä asioista, joista hän on viimeksi lukenut. Hän suostuu myös muistelemaan omaa menneisyyttään, josta paljastuu tavattoman synkkä ensimmäinen luku. Karttusen lapsuusmuistoja kuunnellessa alkaa ymmärtää, miksi hän on niin tavattoman kiintynyt kirjoihin.
Koti nousi Espooseen
Karttusen koti on mäen päällä Espoossa. Vieressä on laatikkomaisia teollisuushalleja, persoonattomia rivitaloryppäitä ja harmaa, kyyneleen muotoinen liikuntakeskus. Tänne Karttunen päätyi viime vuosisadan taitteessa, kun maisema oli pelkkää metsää, peltoja ja maalaistaloja. Koti on kahden perheen paritalo, joka rakennettiin 1950-luvulla. Sisällä on viihtyisä mummon tupa. Karttunen istuu keittiössä pöydän ääressä ja paijaa sylissä olevaa Mikkuli-kissaa.
Mielikuva tyypillisestä vanhuksesta saa heti kyytiä. Karttusta ei kiinnosta sota-aikojen muistelu, eikä hän halua puhua vanhuuden vaivoistaan, joita tosin on sataneljävuotiaalle harvinaisen vähän. Hän puhuu mieluummin vitamiineista, joiden avulla hän toivoo tulevansa entistä terveemmäksi. Jotain hän on tehnyt oikein, sillä hän kävelee itse ja käyttää joskus tukena keppiä. Kerran viikossa Karttunen käy jumpassa 20 vuotta nuorempien kanssa.
Karttunen on siis teräsmummo. Liikuntaa hän pitää kuitenkin välttämättömänä pahana. Kaikkein eniten häntä kiinnostaa lukea tietokirjoja, jotka liittyvät terveyteen tai mielen toimintaan. Hän aikoo jatkaa lukuharrastusta niin pitkään kuin pystyy.
“Niin kauan kuin täällä vielä jotakin liikkuu”, hän sanoo ja koputtaa etusormella päätään.
Lukeminen tekee onnelliseksi
Tieteellä saattaa olla selitys siihen, miksi Aino Karttusen järki leikkaa edelleen kuin partaveitsi. Arvostetussa Neurology-tiedelehdessä julkaistu tutkimus vuodelta 2013 kertoo, että ahkerasti lukevien aivot rappeutuvat hitaammin kuin niiden, jotka eivät lue.
Toinen, Yale-yliopistossa tehty tutkimus viime vuodelta puolestaan kertoo, että lukemista harrastaneet ihmiset elivät jopa kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lue.
Lisäksi erään italialaisen yliopistotutkimuksen mukaan kirjoja lukevat ihmiset ovat muita onnellisempia. Heidän onnellisuusindeksinsä oli tutkimuksen mukaan 7,44, kun kirjoja lukemattomilla sama määrä jää lukemaan 7,21.
”Nämä ovat tuttuja tutkimuksia”, sanoo Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksen yliopistonlehtori Sari Sulkunen.
”Yleisellä tasolla voi sanoa, että tulokset ovat uskottavia. Lukemisen hyödyt ovat merkittäviä, mutta tarkkoja lukuja tai syy-yhteyksiä on hyvin vaikea todistaa”, Sulkunen sanoo.
Sulkusen mukaan lukemisen vaikutuksesta onnellisuuteen löytyy monenlaisia todisteita. Lukeminen esimerkiksi laskee stressitasoa. Tietokirjojen lukemisesta saa ohjeita ruokavalioon ja liikuntaan. Kaunokirjallisuuden avulla taas pääsee toisen ihmisen pään sisään, mikä antaa rakennusaineita oman minuuden hahmottamiseen.
”Lukemisesta saa myönteisen ja avaran näkökulman moniin asioihin, millä voi olla yhteys onnellisuuteen”, Sulkunen sanoo.
Tutkijan mukaan eräs lukemisen tärkeä hyöty on sanavaraston ja oppimistaitojen kehittyminen.
”Suuri osa oppimisesta tapahtuu tekstin kautta. Niinpä hyvä lukutaito antaa etulyöntiaseman”, Sulkunen sanoo.
Joutui lukemaan salaa
Aino Karttunen kertoo olevansa elävä esimerkki siitä, että lukemisesta on hyötyä. Lukeminen on tuonut hänelle käsityksen siitä, kuka hän on.
“Lukeminen on aina ollut hirveän tärkeää. Olen päässyt kiinni maailmaan kirjojen kautta, en ihmisten kautta”, Karttunen sanoo.
Karttusen äiti kuoli synnytykseen. Isä ei huolehtinut Ainosta, vaan meni uusiin naimisiin ja perusti uuden perheen. Aino jäi sukulaisten hoitoon.
Lapsena hän koki henkistä väkivaltaa ja oli sulkeutunut lapsi, eikä omasta mielestään yhtään viehättävä. Häntä hoitanut, syvästi uskonnollinen sukulaistäti kielsi romaanien lukemisen. Karttunen piilotti romaaneja koulukirjojen väliin ja luki salaa.
Aikuiseksi tultuaan Karttunen kaipasi elämäänsä kirjojen lisäksi myös rakkautta, ja niinpä hän kirjoitti Helsingin Sanomiin seuranhakuilmoituksen. Sen ansiosta löytyi aviomies, joka kuitenkin kuoli jo 1960-luvulla.
Ahkera kirjaston käyttäjä
Kodin pienessä makuuhuoneessa on iso, koko makuuhuoneen seinän peittävä kirjahylly. Karttunen katselee hyllyä, mutta ei innostu näkemästään. Hän kertoo, että kirjat ovat kertyneet sinne puolivahingossa, eikä niillä ole hänelle tunnearvoa. Suurimman osan lukemistaan kirjoista hän on lainannut kirjastosta. Vielä vuosi sitten Karttunen kulki kirjastoon itse. Nyt kirjastossa työskentelevä ystävä kantaa hänelle luettavaa kotiin niin paljon kuin Karttunen vain jaksaa ahmia.
Karttunen kertoo, että psykologiaa koskevien kirjojen avulla hän on vakuuttunut siitä, että hän on asperger-tyypin persoona. Heillä esiintyy usein ongelmia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Karttunen sanoo, että sellainen hänkin on ollut. Mutta kirjojen avulla hän on vapautunut estoistaan, ystävystynyt erilaisten ihmisten kanssa ja nauttii nykyään tavattomasti ihmisten seurasta.
Haluan tietää, mistä Aino Karttusen intohimo lukemiseen tulee. Onko olemassa jokin kysymys, joka painaa hänen mieltään ja saa hänet yhä uudestaan uppoutumaan loputtomien kirjapinojen ääreen. Kysyn, mikä mysteeri hänen mieltään painaa.
”Ei mikään!”, Karttunen vastaa topakasti. Hän ei kaipaa selitystä omalle tiedonjanolleen. Tieto nyt vain on kiinnostavaa, hän selittää.
Karttusen poiminnat
- Aino Karttunen on vanhempi kuin 100-vuotisjuhlaa viettävä Suomi, joten hän voi kertoa mikä kotimaisessa kaunokirjallisuudessa on vuosisadan aikana ollut tärkeää.
- ”Ehdoton merkkipaalu oli Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen.”
- Karttunen on vuosien mittaan usein selaillut Sinuhea, omien sanojensa mukaan kuin Raamattua. Karttunen tosin on vankkumaton ateisti.
- “Elämä on opettanut minulle, että teemme taivaan ja helvetin tänne maan päälle.”
- Kansakunnan tuntojen kuvaajana hän nostaa esiin Väinö Linnan ja Sotaromaanin.
- Sitä hän taas ihmettelee, miksi ihmiset lukevat Laila Hirvisaarta (entistä Hietamiestä).
