Hyvä vitsi salpaa hengityksen ja ratkaisee parisuhteen onnistumisen. Miksemme siis tutki huumoria akateemisesti, kysyy huumorista väitellyt Janne Zareff.
Ihminen ei ole planeetan ainoa hassuttelija. Myös eläimet ymmärtävät huumoria.
Tutkitusti ainakin rotat ja simpanssit ovat viehättyneet hauskanpitoon, kenties myös muut lajit.
Ihminen on silti eläinkunnan ylivoimainen koomikko, sanoo huumoria väitöskirjassaan tutkinut toimittaja ja käsikirjoittaja Janne Zareff.
Evoluutio on kehittänyt ihmiselle poikkeuksellisen reaktion huumoriin. Oikein hauska vitsi naurattaa niin, että hengitys salpautuu ja menetämme hetkeksi toimintakyvyn.
Se on Zareffin mielestä erikoista. Luulisi, että evoluutio karsisi pois ominaisuuden, joka tekee ihmisestä yhtäkkiä niin haavoittuvan.
Voikin olla, että huumori ei kehittynyt turhaan, vaan sillä on ollut osuutta ihmislajin kehityksessä.
Huumori luo yhteisön
Ihmiskunnan historiaan perehtyneen Yuval Hararin mukaan tärkein syy ihmislajin nousuun eläinkunnan valtiaaksi oli kyky tehdä laajasti yhteistyötä lajitovereiden kanssa. Yhteistyön sujumisessa auttaa tunnetusti huumori.
Esimerkiksi yhdysvaltalainen Coloradon yliopiston tutkija Peter McGraw kirjoittaa, että huumori auttaa meitä selviämään, olemaan luovia ja työskentelemään yhdessä.
Janne Zareff sanoo, että huumori paitsi yhdistää yhteisöjä myös erottaa kilpailevia heimoja toisistaan.
“Nauramme eniten sellaisille ihmisille, joita pidämme vastenmielisinä”, Zareff sanoo.
Zareffin väitteelle on helppo nähdä perusteluja, kun klikkaa auki minkä tahansa sosiaalisen median kanavan.
Se, mille naurat, kertoo siitä, mihin porukkaan kuulut.
Kutituksen vaara
Huumorin anatomiaan pääsee käsiksi tarkastelemalla kutittamista.
Oman kehon kutittaminen ei ole hauskaa, mutta jos toinen kutittaa, nauramme. Kutituksen kohteena olemiseen liittyy vaaran tunne, sillä meiltä puuttuu kontrolli siitä, mitä tapahtuu. Vaaran tunne onkin yksi huumorin tärkeä tekijä. Se ei kuitenkaan yksin riitä.
Vaaran ohella nauru vaatii olosuhteet, joissa tunnemme olomme turvalliseksi. Kutittaminen ei ole hauskaa, jos sen tekee henkilö, jonka seurassa emme voi rentoutua.
Huumori mittarina
Jo Antiikin Kreikassa tutkittiin huumoria. Aristoteles arveli, että huumorin avulla ihminen mittaa arvonsa: nauramalla toisen ihmisen hölmöilylle hän osoittaa olevansa naurun kohteen yläpuolella.
Huumoriin perehtyivät niin René Descartes, Immanuel Kant kuin Sigmund Freudkin. Yksi suosituimmista teorioista perustuu siihen, että huumorintaju kehittyi osaksi parinmuodostusta. Teorian näkee helposti käytännössä: melkein jokainen treffi-ilmoitus mainitsee huumorintajun.
Silti huumorin tiede on tutkimuksenalana nuori. Huumorin moderni tieteellinen tutkimus sai kunnolla alkunsa vasta 1980-luvulla kielitieteilijöiden parissa. Missään yliopistossa ei ole vielä professuuria, joka keskittyisi huumorin tutkimiseen.
“Se on erikoista, sillä monille eri musiikin lajeille on omat professuurinsa. Luulisi, että huumori vaikuttaa enemmän ihmisten arkeen kuin vaikkapa kokeellinen jazz-musiikki”, Janne Zareff pohtii.
Miksi huumoria sitten tutkitaan niin vähän?
“Kenties siksi, että maailmansotien jälkeen psykologiassa keskityttiin traumojen tutkimiseen ja hoitoon”, Zareff arvelee.
Kaiken teoria
Janne Zareff on omaksunut tavan selittää huumoria, joka hänen mielestään pätee melkeinpä kaikkeen hauskaan.
“Vitsissä vaikuttaa aina olevan läsnä kaksi eri tarinaa, jotka eivät liity toisiinsa, mutta silti ne kuitenkin liitetään yhteen.”
Otetaan esimerkiksi Zareffin twitteriin kirjoittama viesti:
“Kun nyt telttaleiri on poissa, voitte mennä tukemaan länsimaisia arvoja pride-viikolle.”
Vitsin ensimmäinen tarina on se, että tiedämme telttaleiriä pitäneiden Suomi ensin -mielenosoittajien puolustavan länsimaisia arvoja, joita he pelkäävät islaminuskoisten uhkaavan.
Toinen tarina on se, että samaan aikaan tämä porukka ei hyväksy homojen yhtäläisiä oikeuksia, jotka myös kuuluvat länsimaisiin arvoihin.
Zareff kirjoittaa nämä kaksi tarinaa yhteen ja tuo sillä tavoin näkyväksi Suomi ensin -porukan kaksinaismoralismin.
Hyötyä hauskasta
Kyky olla hauska on tavattoman hyödyllinen taito.
Huumori auttaa löytämään puolison, hankkimaan ystäviä ja ostamaan ja myymään vaikkapa käytetyn pianon.
Zareffin mielestä hauskaksi voi onneksi myös oppia, vaikka joillakin on siihen luonnostaan enemmän taipumusta.
”Kaikki tuntemani koomikot ovat tehneet paljon työtä hauskuutensa kehittämiseksi.”
Millaisesta huumorista huumoritutkija nauttii?
“Sellaisesta, jossa huumori syntyy porukassa yhteisesti. Joku kertoo tarinaa ja toinen tuo jutulle uuden punchlinen.”
Zareff teki viime syksynä huumoria päivätyökseen Ylessä Noin viikon uutisten toimittajana. Hän työskenteli yhdessä Suomen hauskimpien koomikoiden kanssa.
“Palavereissa oli tosi hauskaa. Vaikeaa oli siirtää käsikirjoittamisen hauskuus siihen, mitä televisiosta näkyi.”
Huumoria journalismiin
Janne Zareff opiskeli toimittajaksi Jyväskylässä ja oli perustamassa parodiajulkaisua nimeltä Lehti. Lehti sai mainetta osuvasta uutissatiiristaan, jota Suomessa tehdään kovin vähän. Lehteä tehdessään Zareff alkoi haaveilla siitä, että joku voisi joskus maksaa hänelle huumorin tekemisestä.
Zareff oli pitkään Ylen uutistoimittajana ja sen jälkeen Pressiklubi-ohjelman toimittajana.
Hänen väitöskirjansa sanoma on, että journalistien kannattaisi hyödyntää entistä enemmän huumoria työssään, koska sen avulla voi helposti kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä ja tuoda esiin näkymättömiä valtarakenteita.
“Harvoin toimituksessa osataan ajatella, että jotakin asiaa olisi hyvä tarkastella huumorin avulla”, Zareff sanoo.
