Työssäjaksaminen on kestopuheenaihe lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevien parissa.
Tiedän henkilökohtaisesti, miten vaikeaa on sanoa ei. Olen onneton sarjainnostuja ja lisäksi vielä aikatauluoptimisti. Kun kysytään vaikkapa kirjoittamaan laajaa artikkelia mielenkiintoisesta aiheesta ja deadline on vasta puolen vuoden päästä, niin helppoahan se on luvata.
Lähempänä deadlinea tosin selviää, että juuri silloin on palkkatyössä kiireisin aika vuodessa, väitöskirja-artikkelin esittely seminaarissa ja kotilaumaan saapuu uusi koiratulokas. Miten tästä sumasta nyt selvitään?
Tämä ei silti ole mitään siihen tilanteeseen verrattuna, joka voi syntyä, kun kirjastoon tulee uusi lasten- ja nuortenkirjastotyöntekijä. Hän on työstään innostunut, kenties vastavalmistunut ja taitava ammattilainen. Ehkä hän on ainoa, joka tekee lanu-työtä kirjastossa.
Odotukset kaikilla, myös hänellä itsellään, ovat suuret: Nyt laitetaan kirjaston lanu-työ aivan uudelle tasolle. Nyt vinkataan kattavasti ala- ja yläkoulussa, pidetään mediakasvatustyöpajoja, laaditaan kirjastonkäyttöön liittyvä pakopeli ja aloitetaan myös kirjaston ja toisen asteen säännöllinen yhteistyö.
Sanomattakin selvää, että tietysti tämä uusi ja innokas ammattilainen myös päivystää lanu-osastolla ja pahimmillaan myös vastaa muulle henkilökunnalle siitä, miten lapset ja nuoret kirjastossa käyttäytyvät.
Vuoden kuluttua saapumisestaan uusi työntekijä vaihtaa työpaikkaa, jää sairauslomalle tai oppii sanomaan hyvin jämäkästi “en ehdi”.
Esimerkki on tietysti fiktiivinen ja kärjistetty, onneksi. Työssäjaksaminen on kuitenkin kestopuheenaihe lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevien parissa. Ratkaisuja on, mutta ne vaativat koko henkilökunnan sitoutumista ja ehkä toimintakulttuurin muutosta kirjastossa.
Lapset ja nuoret ovat ihan jokaisen kirjastotyöntekijän asiakkaita. Kirjastopalveluiden johtajan johdolla on myös mietittävä ja päätettävä, mihin kirjaston resurssit oikeasti riittävät, mitä omassa kunnassa ja toimintaympäristössä priorisoidaan ja mikä jätetään tekemättä.
Ehkä myös jotain palveluja voidaan ostaa kirjaston ulkopuolelta. Ja ehkä jokaiseen opettajien toiveeseen ei pystytä parin vuorokauden varoitusajalla vastaamaan.
Ilman johtajan ja muun henkilöstön tukea, ilman selkeitä, yhteisesti asetettuja, realistisia tavoitteita ja työn raameja kirkaskin innostuksen liekki nimittäin hiipuu tai polttaa kantajansa tuhkaksi. Ja sitähän me emme todellakaan halua.
Mutta tämän pidempään en nyt ehdi kirjoittaa, sillä joudun juoksemaan talouspaperirulla kädessäni koiranpennun perään. Siitäs sain kun taas innostuin.
