Kirjastoammattilaiset ovat peruneet vähemmistöille suunnattuja tapahtumia jo ennen kuin mitään uhkaavaa on tapahtunut. Tällainen itsesensuuri huolestuttaa tutkija Hanna Carlssonia.
Suomessa on noussut keskustelu yhteiskunnan polarisoitumisesta, eli siitä, että ihmisten asenteet jakautuvat yhä vahvemmin kahteen vastakkaiseen leiriin. Myös kirjastot ovat saaneet osansa tästä ilmiöstä.
Sama ilmiö on tuttu myös Ruotsissa, kertoo Linnaeuksen yliopiston kirjastotieteen ja informaatiotutkimuksen apulaisprofessori Hanna Carlsson.
Carlsson on tutkinut kirjastojen ja politiikan suhdetta sekä polarisaation vaikutuksia ruotsalaisiin kirjastoihin. Hänen mukaansa kirjastot ovat joutuneet kulttuurisodan kohteeksi.
Carlssonin mukaan itsestäänselviä arvoja, kuten liberaalia demokratiaa tai kirjastojen työtä vähemmistöryhmien hyväksi, on ryhdytty kyseenalaistamaan Ruotsissa viime vuosina.
“En usko, että kirjastosektori oli valmistautunut tähän, kun aloitimme tutkimustyön vuonna 2021. Nyt kirjastoilla on kuitenkin paljon enemmän valmiutta ja suunnitelmia siihen, miten painostukseen vastataan”, Carlsson sanoo.
Tilanne paheni
Vaikuttamista tapahtuu Ruotsissa etenkin radikaalin oikeiston suunnalta. Kehitys on edennyt asteittain. Tilanne paheni vuonna 2022, kun kirjastoissa pidetyt drag-satutunnit nousivat esiin.
“Tuolloin käytiin valtava keskustelu siitä, pitäisikö julkisten kirjastojen voida järjestää tämänlaisia tapahtumia vai ei.”
Tämän jälkeen poliittinen painostus on ollut säännönmukaista. Paine näkyy kirjastoissa esimerkiksi siten, että monessa kirjastossa on kohdattu vihapuhetta ja uhkauksia.
“Kotikaupunkini kirjastonjohtaja sai melko vakavia uhkauksia, kuten esimerkiksi sähköposteja ja kirjeitä kotiosoitteeseensa.”
Ennakoivaa pelkoa
Carlsson kollegoineen selvitti 77:n eteläruotsalaisen kunnan kirjastolaisten kokemuksia politiikan ja kirjastojen suhteesta. Tutkimuksen perusteella painostus on kohdistunut kirjastoihin epätasaisesti.
Valtaosa koki, että kirjastojen ja politiikan suhde toimii hyvin. Pahimmillaan vihamielisyys ja äärioikeiston uhkaukset ovat johtaneet kirjaston reagoimaan ennen kuin mitään on tapahtunut. Tätä kutsutaan itsesensuuriksi.
Kirjastot esimerkiksi peruvat tapahtumia kuviteltujen uhkien vuoksi, vaikka mitään ei olisi edes tapahtunut.
Carlsson pitää tämänlaista kehityskulkua demokratian kannalta huolestuttavana, koska pelko vaikuttaa leviävän.
“Jos kaikki päättävät olla järjestämättä sateenkaari- tai monikulttuurisia tapahtumia pelon vuoksi, niin silloin äärioikeisto on itse asiassa onnistunut viemään kirjastotoimintaa haluamaansa suuntaan.”
Tausta Yhdysvalloissa
Hanna Carlssonin mukaan radikaalioikeiston nousu näkyy koko Euroopassa ja maailmalla. Vaikka eri liikkeiden taustat ovat moninaisia, niitä yhdistävät maahanmuuttovastaisuus, populismi, epäluottamus koulutusta, julkisia instituutioita ja journalismia kohtaan sekä demokratian kyseenalaistaminen.
Carlssonin mukaan esimerkiksi Ruotsidemokraattien kulttuuripoliittiset ideat ovat pitkälti vanhoja, historiasta peräisin olevia ajatuksia. Osa ideoista on kopioitu suoraan Yhdysvalloista, jossa kirjastot ovat joutuneet poliittisen painostuksen kohteeksi.
Kirjastot ovat helppo ja symbolinen kohde, koska ne toimivat demokratian ja moniarvoisuuden puolesta.
Visio puuttuu
Carlsson kertoo, että Ruotsissa poliittinen keskustelu kirjastoista on ollut pitkälti oikeiston määrittämää. Ruotsidemokraattien ohella muut puolueet eivät ole kiinnostuneet pohtimaan sitä, mitä kirjastot voisivat olla. Tämä on Carlssonin mukaan antanut tilaisuuden oikeistolle määrittää keskustelua.
“Totta kai kirjastojen demokraattisen tehtävän puolustaminen on hyvä asia, mutta muuten ei ole ollut kovinkaan paljon keskustelua, strategioita tai visiota siitä, miten kirjastoja voitaisiin kehittää.”
“Pääpoliittiset puolueet eivät ole vuosiin kiinnittäneet huomiota kulttuuripolitiikkaan tai kirjastoihin. Näiden asioiden on ajateltu hoituvan itsestään.”
Keskustelua kasvokkain
Kirjastot joutuvat Carlssonin mukaan hankalaan välikäteen, jos niiden perustehtäviä aletaan kyseenalaistaa tai väittää, että kirjastot palvelevat vain vähemmistöjä.
“Ajattelen, että poliittinen keskustelu pitäisi tuoda takaisin paikallisyhteisöihin ja fyysisiin tiloihin. Mielestäni kirjastoja pitäisi käyttää tähän tarkoitukseen nykyistä enemmän.”
Carlsson korostaa, ettei demokratia todellisuudessa tarkoita yksimielisyyttä. Kirjastot ovat hänen mukaansa demokraattisia kohtaamispaikkoja, joissa mielipiteet voivat kohdata ja tulla punnituiksi. Kasvotusten käyty keskustelu voisi purkaa jännitteitä.
“Poliittisia keskusteluja käydään nykyään paljon sosiaalisessa mediassa, jossa ei nähdä toista osapuolta. Se ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta keskustelulle.”
“Mahdolliset väittelyt ovat vähemmän vastakkainasettelevia, jos niitä käydään kasvokkain. ”
Yhteistä tekemistä
Carlssonin mukaan on hyvä, että Suomessa keskustellaan polarisaatiosta ja sen vaikutuksista kirjastoihin. Hän haluaa, että kirjastot pohjoimaissa tekisivät entistä enemmän yhteistyötä polarisaation hillitsemiseksi. Kaikkia kirjastoja yhdistää samanlaiset näkemykset kulttuuripolitiikasta.
Carlsson pohtii, ovatko kirjastot tehneet jo kaiken voitavansa keskustelukulttuurin parantamiseksi. Hänen mukaansa kirjastoilla on mahdollisuus edistää keskustelukulttuuria, jossa erilaiset näkökulmat pääsevät esiin.
Kaikkia näkemyksiä kirjastoissa ei tietenkään tarvitse suvaita. Carlssonin mukaan tällaisia ovat esimerkiksi epädemokraattiset näkemykset, jotka kohtelevat ihmisiä rasistisesti tai naisvihamielisesti.
Carlsson myös myöntää, että keskustelujen järjestäminen voi olla etenkin pienissä kirjastoissa vaikeaa, koska kaikilla kirjastoilla ei ole puitteita tai osaamista kiistanalaisten ja tunteita herättävien asioiden käsittelemiseen. Hän uskoo silti, että terveemmän keskustelukulttuurin rakentajina kirjastoilla voisi olla ymmärrystä lisäävä ja polarisaatiota hillitsevä rooli.
“Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta voimme opetella kunnioittamaan sitä, että olemme eri mieltä.”