En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka herättäisi yhtä perustavanlaatuista raivoa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Ulkomaalaisten työntekijöiden riisto ei ole täällä […]
En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka herättäisi yhtä perustavanlaatuista raivoa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Ulkomaalaisten työntekijöiden riisto ei ole täällä […]
Slovakialainen ystäväni oli luonani kylässä tänä syksynä. Hänen päivänsä kuluivat yliopistolla väitöskirjatöissä, ja iltaisin tutkailimme Helsinkiä turistin silmin. Yhtenä iltana […]
Kirjastoalalla työskentelevät tunnistavat kirjastojen arvon lukemiselle, yhteisöllisyydelle, hyvinvoinnille, kriisinkestävyydelle ja kulttuurille. Kirjastoalan tehtävä on vakuuttaa siitä myös kaikki, jotka kirjastojen […]
Kirjoittaisin mielelläni iloisen, positiivisen ja hauskan vuosikatsauksen. En siihen kuitenkaan pysty. Liki kaikki vuoden aikana tapahtuneet hauskat sattumukset ovat olleet […]
Parhaiten kuluneesta kirjastovuodesta jäi mieleen se, kun amerikkalainen Michael Dowling sanoi minulle kirjastoalan konferenssissa, että hän on ollut alalla 30 […]
Käytettäköön oppilaasta tässä kolumnissa nimeä Miikka. Oppilas on kuitenkin todellinen: keskimääräislevoton, epävarma ja helposti kaveriporukan hölmöyksiin yllytettävissä oleva kahdeksasluokkalainen hemmo. […]
Elämme aikaa, jolloin ministeri huutaa torilla työttömille ”menkää töihin”, vaikka tietää avoimia työpaikkoja olevan raa’asti vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita ja […]