Etusivu> Kirjastolehti

Kirjastolehti

Järki voittaa ja kirjastojärjestelmä säilyy, uskoo kirjastotoimenjohtaja

Työ- ja elinkeinoministeriö aloitti toissa vuonna hankintalain uudistamisen. Uuden lakiehdotuksen tavoitteena on lisätä kilpailua. Lakiuudistus olisi myrkkyä avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmälle […]

Ammattijutut

Kilpailu kirjastolaisten edunvalvonnasta on hyvä asia, sanoo tutkija

Kirjastoalan ammattijärjestöjen jäsenkilpailussa tapahtui viime keväänä uusi käänne. Kunta-alan ammattilaisten Kumula hyväksyi sääntömuutoksen, jonka myötä Kumula keskittyy jatkossa koko kirjasto- […]

Ammattijutut

Kirjaston johtamisessa asenne ratkaisee – “Tärkeintä on sitoutua itsensä jatkuvaan kehittämiseen”

Kirjastojen johtamisesta puhuttaessa ei ole mieltä puhua muutosjohtamisesta. Tulisi puhua muutoksessa johtamisesta, koska muutoksesta on tullut kirjastoissa jatkuvaa. Näin ajattelevat […]

Ammattijutut

Palkkatuettu työ hiipui kirjastoissa

Työllisyyspalvelut siirtyivät valtiolta kunnille tämän vuoden alussa. Muutoksen seuraukset näkyvät monilla eri aloilla. Esimerkiksi kirjastot ovat tähän saakka laajalti hyödyntäneet […]

Ammattijutut

Lainat kasvussa Hollannin e-kirjastossa

De online Bibliotheekin valikoimissa on e-kirjoja, äänikirjoja ja lehtiä. Käyttäjä voi lainata kymmenen itse valitsemaansa e-kirjaa ja kymmenen äänikirjaa kolmen […]

Ammattijutut

Pohjoismainen Ninja-verkosto kokoontuu syksyllä Suomessa

Vuoden 2019 IFLA-konferenssin yhteydessä perustettiin pohjoismaisten kirjastojen verkosto nimeltä Nordic Ifla Network,  joka lyhennettiin oikopäätä humoristisesti Ninjaksi. Sen tarkoitus on […]

Ammattijutut

Kuntien säästöt kurjistavat kirjastoja

Pudasjärven kirjaston palveluvastaava Tarja Hytönen vastaa puhelimeen vielä maanantaina. Keskiviikkona hänet on jo lomautettu. Kaupungilta ovat rahat lopussa, mikä johtuu […]

Ammattijutut
1 2 3 4 36