Nykyään on muotia ilmoittaa kirjan sivuliepeessä, minkälaisen musiikin tahdissa teos on syntynyt tai mitä yksittäisiä biisejä kirjoittaja on kirjoittaessaan kuunnellut. Vanhempi villitys on laittaa tarinan alkuun säkeistö tai pari laulunsanoja, jotka tiivistävät jotain olennaista koko teoksesta. Toisinaan lukija tunnistaa kappaleen. Toisinaan, varsinkin käännöskirjallisuuden kohdalla, sitaatti saattaa jäädä irralliseksi, eikä anna tarinalle sitä merkitystä tai tunnelmaa, jonka kirjailija on lainauksellaan halunnut välittää.
Nykyään on muotia ilmoittaa kirjan sivuliepeessä, minkälaisen musiikin tahdissa teos on syntynyt tai mitä yksittäisiä biisejä kirjoittaja on kirjoittaessaan kuunnellut. Vanhempi villitys on laittaa tarinan alkuun säkeistö tai pari laulunsanoja, jotka tiivistävät jotain olennaista koko teoksesta. Toisinaan lukija tunnistaa kappaleen. Toisinaan, varsinkin käännöskirjallisuuden kohdalla, sitaatti saattaa jäädä irralliseksi, eikä anna tarinalle sitä merkitystä tai tunnelmaa, jonka kirjailija on lainauksellaan halunnut välittää.
Joskus kirjaan uppoutuessa alkaa lukijan mielessä itsepintaisesti soida joku tietty kappale. Silloin huomaa, kuinka tehokas tunnelmanluoja musiikki on; kuinka sen avulla voidaan kiteyttää muutamaan säveleen kokonaisen kirjan teema tai sanoma. Nämä kolme kirjaa soivat kukin omaa sävelmäänsä.
Melania G. Mazzucco: Täydellinen päivä. Avain (2008) 452s.
Melania G. Mazzucco laittaa kirjansa alkusitaatissa lukijan mielen levylautaselle soimaan Lou Reedin tutun sävellyksen täydellisestä päivästä ja laulu soi surumielisen haikeana koko tarinan loppuun saakka. Kirjan viimeisellä sivulla ymmärtää, ettei mikään muu kappale olisi sopinut tähän murheelliseen perhetragediaan paremmin.
Roomaan sijoittuvassa kirjassa ei siemailla punaviiniä tunnelmallisessa trattoriassa Colosseumin iltavalaistusta ihaillen, vaan ikuisen kaupungin kasvot ovat karummat. Poliisi hälytetään rähjäiseen kerrostaloon. Naapuri on kuullut laukauksia. Joku on tapettu. Hypätään vuorokausi taaksepäin ja luku luvulta, tunti tunnilta, keritään auki tarinaa, joka lopulta johdattaa lukijan alun kerrostaloasuntoon. Sydän muljahtaa paikoiltaan, kun jossain vaiheessa tajuaa, mitä tuleman pitää. Järkyttävän hieno, riipaiseva tarina.
Andrei Makïne: Elämän musiikki. WSOY (2002) 111s.
Andrei Makïnen teosten taustalla soi aina piano. Kaihoisa ja viipyilevä yksinäinen piano tyhjyyttään kaikuvissa vanhoissa asunnoissa. Niin myös Elämän musiikissa, jossa soitinten kuningas on erityisen keskeisessä osassa.
Nuori lahjakas pianisti, Aleksei Berg, valmistautuu ensimmäiseen konserttiinsa, mutta Stalinin puhdistukset pysäyttävät kaiken. Vanhemmat pidätetään ja Aleksei pakenee. Jotta hän selviäisi hengissä, hänen on pyyhittävä pois kaikki entinen, myös musiikki. Pienistä fragmentaarisista välähdyksistä Makïne rakentaa Aleksein koko elämän: tarinan ihmisestä, joka selvisi. Upea syvällinen lukuelämys.
Berteaut, Simone: Piaf: Jumalani kuinka olen elänyt! WSOY (1971) 515s.
Mon dieu! Edith Piafin käheä omaperäinen ääni kaikuu lukijan korvissa koko tämän elämästä kertovan tarinan ajan. Vaikkei piittaisi pätkääkään Pariisin varpusen upeista tulkinnoista, kannattaa Simone Berteaut’n kirjoittamaan elämäkertaan silti tutustua.
Piaf, jos joku, eli uskomattoman elämän. Hän syntyi melkein kadulle. Eli lapsuutensa bordellissa. Ansaitsi rahaa laulamalla kadunkulmissa ja tuhlasi heti kaikki viinaan. Eteni maailman arvostetuimpiin konserttisaleihin. Myi miljoonia. Rakasti laulamista ja elämää täydestä sydämestään. Eikä katunut mitään. Kouriintuntuva elämäkerta naisesta, joka uskalsi Elää.
Lisää lukuvinkkejä löydät osoitteesta http://lukuneuvoja.blogspot.fi
