Etusivu> Kirjastolehti > Vinkkari: Kaunoautoilua

Vinkkari: Kaunoautoilua

Esittelyssä kolme kirjaa autohulluille ja vähän muillekin.

Kirjastolainen joutuu toisinaan vastaamaan mitä kummallisimpiin kysymyksiin. Asiakas etsiskelee kirjaa, jonka pitäisi sijoittua Unkarin itäosiin tai sairaalan teho-osastolle. Joku toinen tarvitsee kirjan, jossa seikkailee päähenkilönä kampaaja tai koiranomistaja. Olenpa itse törmännyt aikanani asiakkaaseen, joka etsi kaunokirjallisuutta sähkömiehistä. Ei tullut ihan heti mitään mieleen.

Joku korjausoppaita ahmiva autohullu asiakas saattaa kysellä kaunokirjallisuutta, joissa esiintyy autoja. Näissä kolmessa autot ja niiden kuljettajat ovat isossa osassa. Mutta kyllä näihin muutkin voivat hyvin tarttua, sillä autoja enemmän nämä kirjat kertovat kuitenkin meistä ihmisistä.

John Steinbeck: Oikutteleva bussi (ensimmäinen suomenkielinen painos vuodelta 1948, suom. Alex Matson)

Bussinkuljettaja Juan Chicoy kyyditsee ajokillaan ihmisiä kahden pikkukaupungin välillä seuranaan aamu-uninen apumekaanikko Näppylä. Bussi on vanha rohjo, jota joutuu vähän väliä räpläämään kuntoon. Kun se sitten erään kerran kesken matkan tarttuu mutaan, eikä liikahda enää metriäkään, saa Juan tarpeekseen. Hän jättäisi kaiken: inhottavan akkansa, ankean autokorjaamonsa ja bussilastillisen ärsyttäviä matkustajia, jotka ovat matkan aikana osoittautuneet yhtä oikutteleviksi kuin viheliäinen bussi. Nobel-palkitun kirjailijan pieni romaani bussimatkasta kuuluu hänen tuotantonsa viihteellisempään päähän. Kepeä ja helppolukuinen klassikko.

 

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri (2009, BTJ, suom. Tarja Teva)

Aravind Adigan mainio romaani kertoo köyhän intialaisen riksakuskin pojasta, Balram Halwaista, joka on edennyt kaikkien odotusten vastaisesti rikkaan liikemiehen autonkuljettajaksi. Seitsemän yön aikana Balram kertoo lukijalle elämäntarinansa lapsuudesta aikuisuuteen ja paljastaa myös sen, miksi hän pakoilee viranomaisia: hänet on etsintäkuulutettu murhasta!
Adigan Booker-palkittu romaani kertoo vangitsevasti yhden miehen tarinan ja samalla koko kaoottisen Intian tarinan. Koukuttava ja runsas.

 

Stephen King: Christine: tappaja-auto (uusin painos 2010 Tammi, suom. Pentti Isomursu)

Koulukiusattu lukiolaispoika Arnie Cunningham rakastuu pakkomielteisesti rämään 1950-luvun Plymouth Furyyn. Pian hänelle selviää, ettei auto olekaan mikään tavallinen menopeli. Tuntuu kuin sillä olisi aivan oma tahto, jonka valtaan se saa vähitellen myös omistajansa. Christinestä kuoriutuu esiin pahantahtoinen murhaaja, joka listii yksitellen vihollisiaan, eikä sitä pysäytä mikään. Stephen Kingin kauhuromaani raivokkaasta Christinestä on kestänyt hyvin aikaa. Puistattavan jännittävä tarina.