Etusivu> Kirjastolehti > Raiteiden viemää

Raiteiden viemää

Lappeenrannan maakuntakirjaston matka-aiheisten kirjojen unohdettu helmi on Paul Therouxin Suuri junamatka.

Lappeenrannan maakuntakirjaston matka-aiheisten kirjojen unohdettu helmi on Paul Therouxin Suuri junamatka.

Paul Theroux: Suuri junamatka
Suom. Taisto Nieminen
WSOY 1977    
Lainoja vuosina 1987–2016 yht. 4 kpl
Viimeksi lainassa 5/2015

Yhdysvaltalaisen Paul Theroux’n Suuri junamatka on paitsi rakkaudenosoitus rautateille myös idän eksotiikkaa tihkuva kuvaus neljän kuukauden seikkailusta kahden maanosan halki. Theroux matkaa Lontoosta Istanbuliin ja eteenpäin Iraniin, Intiaan, Kaakkois- ja Itä-Aasiaan sekä lopulta Siperian radan kautta takaisin Eurooppaan.
Kertomus huokuu junamatkustamisen vanhanaikaista viattomuutta, kaukomaiden viehätystä ja siirtomaamenneisyyden orientalismia. Modernit yksityiskohdat, esimerkiksi yöjunissa kohdattu hippinuoriso, rikkovat kuitenkin mielikuvan brittiläisen imperiumin kulta-ajoista. Theroux’lle rautatiet ovat vastustamattomia basaareja, jotka kiemurtelevat erilaisten maastonmuotojen halki. Juna on pienoismaailma, jossa kaikki on mahdollista.

**

Lappeenrannan maakuntakirjaston kirjastonhoitaja Jukka Parviainen kertoo, että asiakkaat etsivät usein omaan matkakohteeseen liittyvää matkaopasta, joka on mahdollisimman uusi. ”Monet haluavat tutustua kohteeseen perusteellisesti ja lainaavat useita erityyppisiä oppaita.” 

Tällä hetkellä pinnalla ovat kaukokohteista Thaimaa ja New York sekä lähikohteista Pietari.

Matkakirjat kiinnostavat myös nojatuolimatkailijoita. Parviainen lukee itsekin mielenkiinnosta matkaoppaita paikoista, joihin en välttämättä koskaan matkusta.
Parviainen arvioi, että Theroux’n Suuri junamatka on ollut ilmestyessään suosittu, mutta niteen päätyminen varastoon on vähentänyt lainausta. Osa lainoista on mennyt uudempien painosten kontolle.