Etusivu> Kirjastolehti > Suosittelen ehdolle asettumista

Suosittelen ehdolle asettumista

Hallituspestistä jäi erityisesti mieleen mahdollisuus vaikuttaa lakeihin.

OLEN ollut kirjastoseuran hallituksessa kolme vuotta, aluksi varsinaisena jäsenenä ja nyt viimeisen vuoden varajäsenenä. Tieni Kirjastoseuran hallituksessa alkoi aurinkoisilla Oulun Kirjastopäivillä, seuran vuosikokouksessa. Sain tarpeeksi ääniä uusien hallitusehdokkaiden vaalissa (kiitos vielä niistä!). Niin alkoi jännittävä tehtävä Suomen Kirjastoseuran hallituksessa.

HALLITUKSEN kokouksissa on usein painavaa asiaa, seuran toiminnan ja talouden suunnittelua, varojen käyttöön liittyviä asioita, hankintojen kilpailutuksia, kannanottojen muotoilua ja kampanjoiden suunnittelua. Paljon siis luettavaa, omaksuttavaa ja keskusteltavaa. Mutta eivät kokoukset silti ole olleet tylsiä. Siitä on pitänyt huolen niissä vallinnut innostunut energia. Kirjastoseuran toimistossa ja hallituksessa todella ollaan kiinnostuneita kirjastoista ja asioihin halutaan vaikuttaa.

HALLITUSPESTINI aikana Sinikka Sipilä on siirtynyt IFLAn puheenjohtajan tehtävään. Se on tuonut tiettyä hohtoa näihin vuosiin. Ylpeydellä olemme seuranneet, kuinka Sinikka on edustanut ympäri maailmaa ja tuonut kirjastovaikuttajia Suomeen.

KIRJASTOSEURAN hallituspestistä jäi erityisesti mieleen mahdollisuus vaikuttaa kirjastotoiminnan perusteisiin eli lakeihin. Tämän vuoden ponnistus oli kirjastorakentamisen ja kirjastoautojen korvamerkityn valtionavustuksen puolesta puhuminen. Itsekin otin ensimmäistä kertaa elämässäni yhteyttä alueeni kansanedustajaan virallisessa mielessä. Ja se olikin helppo tehdä, kun oli taustalla Kirjastoseuran kannustus. Vaikka laki sitten muutettiin elokuussa ja korvamerkitystä rahoituksesta luovuttiin, pieni voitto on kuitenkin se, että lain siirtymäaika on näillä näkymin 2015–2017. Eli kaikki rahoituslistalla olevat kirjastorakentamis- ja kirjastoautohankkeet mahdollisesti toteutuvat.

KIRJASTOSEURAN hallituksen kokouksissa käydään läpi uusien jäsenten ilmoittautumiset sekä seurasta eroavat. Uusia jäseniä tipahtelee mukaan pitkin vuotta, joten melkein joka kokouksessa on pieni lista uusien jäsenien nimiä. Toki eroilmoituksiakin on melkein jokaisessa kokouksessa, mutta silti ilahduttavana asiana on jäänyt mieleen jatkuvana virtana seuraan tulevat uudet jäsenet.

SUOSITTELEN kaikille seuran jäsenille asettumista ehdolle Kirjastoseuran hallitukseen. Kokouksissa pääsee aitiopaikalle, suorastaan kirjastotoiminnan perustusten äärelle. Hallitus on myös oiva paikka verkostoitua kirjastolaisten kanssa. Vuosi tai pari hallituksessa antaa aivan uuden syvyyden omaan työhön.