Etusivu> Kirjastolehti > Satu Rämö, Katja Lahti: Vuoden mutsi

Satu Rämö, Katja Lahti: Vuoden mutsi

Miksi lapseton, yhden tyttösen kummitäti lukee Vuoden mutsi -nimistä kirjaa ja ajoittain nauraa ääneen? Ensimmäinen vastaus on uteliaisuudesta ja toinen se, että kirja on oikeasti hauska.

Pikaisen gallupin perusteella kirja löytyy ystäväpiirin useamman tuoreen äidin ja odottajan kirjahyllystä eikä kirja kuulemma sieltä ihan äkkiä lähde myyntiin pieneksi jääneiden vauvanvaatteiden kanssa.

Vuoden mutsi on kahden äidin yhteisprojekti, jonka ”missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään”, kuten takakannessa kerrotaan. Kirja alkoi kahden juuri äidiksi tulleen blogeista ja päätyi yhdeksi kirjaksi, vaikka kirjailijat Satu Rämö ja Katja Lahti tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa kasvotusten kirjan oltua jo puoliksi valmis.

Rämö ja Lahti auttavat uusia vanhempia vauva-ajan ongelmissa riemukkaasti ja muistuttavat univajeesta sekaisia olevia vanhempia, että ”vauvasta tulee taapero, taaperosta koululainen ja koululaisesta aikuinen ihminen – ihan pyytämättä ja yllätyksenä”. Tämän mainion opuksen hankin lahjaksi juuri kaksi viivaa tikussaan nähneelle ystävälleni ja uskon vakaasti, että hänestä tulee vuoden mutsi. Seuraavaksi tähän kirjaan hurahtaneet pääsevät odottelemaan jatko-osaa, sisältösuunnitelmaa tehdään jo!

Satu Rämö, Katja Lahti: Vuoden mutsi. Avain (2012), 303 s.