Hyvän jännärin merkki on se, kun huomaa ajattelevansa, että luen vielä tämän yhden luvun ja sitten käyn nukkumaan ja ehkä vielä ihan vain sen seuraavan – ja seuraavan. Pian huomaa, että kirja alkaa olla lopuillaan, on aamuyö ja herätyskello soi parin tunnin päästä.
Mutta Kun suljen silmäni on univelan arvoinen. Päähenkilö Christine on 47-vuotias nainen, joka kärsii muistinmenetyksestä. Joka yö uni pyyhkii päivän tapahtumat Christinen mielestä ja joka ikinen aamu on aloitettava alusta. Kunnes hän keksii alkaa kirjoittaa päiväkirjaa, salaa mieheltä, joka joka aamu kertoo Christinelle olevansa hänen aviomiehensä. Päiväkirjan avulla Christinen ei enää tarvitse aloittaa joka päivä alusta, sillä päiväkirja toimii hänen muistinaan.
Pikkuhiljaa Christinen elämän palapeli alkaa kasautua, mutta kaikki ei ole sitä, miltä vaikuttaa. Mitä uskoa, kun päiväkirja on ainoa muisti ja siihenkin kerääntyvä tieto alkaa olla ristiriitaista.
Taitavasti rakennettu ja sujuvasti kerrottu S. J. Watsonin esikoisromaani mietityttää vielä sen jälkeen, kun viimeinenkin sivu on luettu. Mitä jos jonain aamuna ei muistaisikaan herätessään, missä on, kuka vieressä nukkuu ja miksi ei muista? Sitä voi kokeilla tämän kirjan avulla.
