Etusivu> Kirjastolehti > Maija Honkonen: “Unelmien kirjasto on riittävän tilava”

Maija Honkonen: “Unelmien kirjasto on riittävän tilava”

Maija Honkonen, miltä tulevaisuus näyttää, mitä odotat uraltasi kirjastomaailmassa?

Aloitin syksyllä informaatiotutkimuksen maisteriopinnot Tampereen yliopistossa. Kirjastoalan tradenomitutkinto antoi erinomaiset eväät kirjastoalalle, mutta vakituisen työpaikan puutteessa päätin jatkaa opintoja laajentaakseni työllistymismahdollisuuksiani. Työskentelin suurimman osan alkuvuodesta Kaarinan kaupunginkirjastossa ja näkisin itseni mieluusti tulevaisuudessakin yleisessä kirjastossa. Toivoisin kuitenkin saavani urallani kokemusta myös muilta kirjastomaailman osa-alueilta.

Millainen on sinun unelmiesi kirjastorakennus?

Unelmieni kirjastorakennus on ennen kaikkea riittävän tilava, jotta aineistoa ei tarvitse säilöä varastoon vaan se mahtuu hyllyihin ja esille. Rakennuksen tilasuunnittelu ja akustiikka ovat myös tärkeitä seikkoja. Vaikkei kirjasto enää nykyisin ole täysin hiljainen tila, rauhalliset lukupaikat ja esimerkiksi meluisampi lastenosasto kannattaa sijoittaa riittävän välimatkan päähän toisistaan.

Millainen on täydellinen rentouttava kirjacocktail à la Maija Honkonen?

Luen hyvin monentyyppistä kaunokirjallisuutta, mutta eniten pidän spekulatiivisesta fiktiosta. Yhteiskunnallinen, usein dystooppinen scifi ja psykologinen kauhukirjallisuus eivät välttämättä ole rentouttavaa luettavaa, mutta kuuluvat suosikkityylilajeihini. Kevyemmästä lukemisesta taas käyvät esimerkiksi Charlaine Harrisin teokset.

Ojennan kaupulan seuraavaksi turkulaiselle Elisa Kuuselalle, jolta tiedustelen

1) Millainen on unelmiesi kirjastotyöpaikka?

2) Millaisia kirjastomuistoja sinulla on lapsuudestasi?

3) Anna jokin käsityövinkki kirjastoihmisille!