Kirjailija Tuomas Aitonurmi sai omasta identiteetistään tärkeää tietoa ja rohkaisua kirjastosta.
Olin 16-vuotias, kun ensimmäisen kerran uskalsin kirjoittaa kotikaupunkini kirjaston aineistohakuun homoseksuaalisuus. Odotin löytäväni vain muutaman vaivaisen kirjan ja elokuvan. Ällistyin, kun hakutulokset avautuivat eteeni: teoksia oli kymmeniä, ehkä jopa kolminumeroinen määrä. Todellako tällaisista asioista oli hankittu näin paljon kirjoja lähikirjastoihini? Asioista, joista koulun pihalla huudeltiin haukkumasanoin. Asioista, joita tuntui olevan olemassa vain jossain Helsingissä tai kaukana maailmalla. Mutta meillä täällä ei – ja jos olisi, sellainen kyllä lähtisi lyömällä, kuten uhoavat poikaporukat ympärilläni meuhkasivat.
Kirjastoammattilaiset olivat kuitenkin tietämättäni hankkineet hyllyihin laajan valikoiman teoksia, jotka kertoivat, mitä homoseksuaalisuus oli. Teoksia, joissa sateenkaari-ihmiset elivät avoimina. Se myllersi mieltäni. Kiinnostuin erityisesti Marja-Leena Parkkisen toimittamasta teoksesta Ulos kaapista. Lainasin niteen automaatilta, jollaisia oli onneksi juuri hankittu Rauman pääkirjastoon. Työnsin kirjan nopeasti reppuun, josta otin sen kotona luettavaksi, kun olin varma, että sain olla huoneessani rauhassa. Teos tarjosi tietoa ja rohkaisua, joita juuri silloin tarvitsin. Ruumiini rentoutui – maailmassa oli sille aiempaa enemmän tilaa. Kului jonkin aikaa, en muista enää tarkkaan kauanko, mutta ehkä viikkoja, ehkä kuukausia. Sitten olin valmis kertomaan äidilleni.
Kirjastolaitoksen sateenkaarimyönteisyys, joka näyttäytyi 20 vuotta sitten tekemässäni tiedonhaussa, oli yksi syistä, miksi halusin hakea opiskelemaan alaa. Pidin kirjastoja turvallisena työympäristönä.
Kirjastojen sateenkaarityö on moniulotteista: kokoelmatyötä, kirjavinkkausta, näyttelyitä, tapahtumia, asiakkaiden kohtaamista tasa-arvoisella tavalla. Viimeksi mainittu on toimivimmillaan, kun asiakaspalvelija välttää tökeröitä oletuksia. Tiskillä asioivaa mies- tai naiskaksikkoa ei tarvitse automaattisesti kutsua kaveruksiksi eikä pariskunnaksi. Ei pidä ihmetellä ääneen, kun asiakas pyytää päivittämään tietoihinsa uuden etunimen, joka näyttää kuuluvan aiempaan verrattuna eri sukupuolelle. Turvallisempien tilojen edistäminen on pääasiassa vaivattoman hienovaraisia tekoja, joilla voi olla ihmisiin suuri psyykkinen vaikutus.
Monissa kirjastoissa on nykyisin sateenkaarihyllyjä. Olen iloinen siitä! Kiinnittäisin kuitenkin huomiota siihen, onko aihepiirin aineistoa turvallista hakea näkyvällä paikalla sijaitsevalta sateenkaarihyllyltä. Asiakkaalla pitää halutessaan olla muitakin vaihtoehtoja saada teos käsiinsä. Sen voi mahdollistaa esimerkiksi hyllyvaraus. Isompaan kirjastoon voi myös hankkia toisen niteen, joka on kirjastoluokan mukaisessa hyllyssä.
Sateenkaarihyllyjen kokoaminen edellyttää osaamista ja harkintaa. Joskus tulee vastaan kirja, joka käsittelee queer-teemoja, mutta sisältää homo-, trans- tai bifobiaa tavalla, joka on vahingollista vähemmistöille. Silloin sitä ei pitäisi ottaa sateenkaarihyllyyn. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen sateenkaarihyllyistä vastaa työntekijöiden muodostama ryhmä, joka keskustelee periaatteista säännöllisesti.
Toimenpiteitä, jotka tähtäävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien muuttamiseen cisheteroiksi, kutsutaan yleensä ”eheytyshoidoiksi”. Teokset, jotka esittelevät kritiikittä tällaista toimintaa, eivät minusta ole asiallista tiedonvälitystä. Mikäli kirjastoammattilaiset pitävät tarpeellisena säilyttää ”eheyttämisen” puolesta puhuvia tietoteoksia kokoelmassa, ne kuuluvat uskontoluokkaan, ei lääketieteen luokkaan. On kertynyt tarpeeksi tietoa siitä, mikä on ”eheytyshoidon” terveydellinen anti: vahingollinen ja tuhoisa. Moni psykologinen ja lääketieteellinen organisaatio Suomessa ja maailmalla on suorasanaisesti irtisanoutunut tästä toiminnasta. “Eheyttäminen” on joillekuille uskonnon harjoittamisen tapa, joka kumpuaa homo- ja transvihasta. Ennen kaikkea se on surullista.
Suomalaisten kirjastojen sateenkaarityön ytimessä on nyt se, millaisia eurooppalaisia arvoja haluamme puolustaa välittäessämme kulttuuria ja tietoa asiakkaille. Miten toimimme, kun sateenkaari-ihmisten oikeuksien romuttamiseen pyrkivä antigender-liike jyllää esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän politiikassa?
Tärkeää on myös, että fasistiset toimijat pidetään poissa kirjastoista. Näiden tahojen läsnäolo on yksiselitteisesti turvatonta sateenkaari-ihmisille.
Julkisen palvelun instituutioiden asettuminen sateenkaari-ihmisten tueksi lisää tutkitusti vähemmistöihin kuuluvien hyvinvointia. Ammattilaisten on huolehdittava siitä, ettei kirjastokimppojen kokoelmista häviä poistojen mukana suhteettoman paljon vähemmistöaiheista aineistoa. Silloin sateenkaarinuori voi jatkossakin tehdä haun lähikirjastonsa tietokannasta ja huomata, miten monta kirjaa tai elokuvaa kertookaan hänen kaltaisistaan. Täsmällistä tietoa, fiktiivisten maailmojen välittämiä tunteita, kannustusta omannäköiseen elämään – ja näitä teoksia voi lainata maksutta kotipaikkakunnalta. Hänellä on vakaa ja turvallinen paikka tiedon ja kulttuurin keskellä. Omassa kirjastossaan.
Kirjoittaja on kirjailija ja kirjastoalan ammattilainen.