Vaikkei Suomi ole vielä sodassa, maamme valmistautui viime syksynä vakavissaan ensimmäiseen sotatalveen.
Energiakriisin huoli oli joulukuussa akuutti, ja kunnat ja kaupungit ilmoittivat hyvissä ajoin mahdollisten talvisten sähkökatkojen aikaisista varotoimenpiteistä ja priorisoinneista. Odotetusti listalla olivat myös kulttuuripalvelut ja kirjastot. Isommissa ja pienemmissä kaupungeissa, kuten Helsingissä, Nokialla ja Raumalla, varauduttiin kirjastojen sulkemiseen sähkökatkojen aikana. Eräissä kunnissa, kuten Nurmijärvellä ja Kontiolahdella, kirjastojen varavalaistut lukusalit ja oleskelutilat aiottiin pitää avoinna myös sähköjen katketessa.
Tammikuun puoleenväliin tultaessa kovin talvi on jo takana, säät lauhat, ja pelätyiltä sähkökatkoilta on vältytty. Sähkön säästötalkoot näyttävät tehneen tehtävänsä, eikä kirjastojen tilapäisiä sulkemisia turvallisuus- tai säästösyistä ole nähtävästi tarvinnut tehdä missään. Kahden tunnin ennakoidut sähkökatkot ja lainauspalvelujen hetkelliset katkeamiset olisivat hätätilassa olleet vielä siedettävissä. Vertailun vuoksi voi ajatella, miten muualla Euroopassa kirjastojen vastuita ennakoitiin energiakriisin aikana vielä merkittävämmiksi. Vuodenvaihteessa Britanniassa käytiin keskustelua siitä, tulisiko valtiovallan määrätä lisärahoitus kirjastoille, että nämä voisivat toimia lämpiminä suojapaikkoina niille kansalaisille, joilla ei ollut varaa suoriutua lämmityslaskuistaan. Kirjastolaitoksesta oli julkisena tilana tulossa osa kansanhuoltoa.
Suomessa kirjastojen rooli avoimena tilana säilyi itsestään selvänä asiana sydäntalvenkin aikana. Eri paikkakunnilla sähköä säästettiin hiihtolatujen ja kuntopolkujen ulkovalaistuksesta, uimahalleista, ja monista muista, mutta ei kirjastoista. Kansalaisilla on ollut tukikohta ja suojapaikka, jossa voi pitäytyä omaan rauhaansa tai etsiä yhteisöllisyyttä. Kirjasto on myös jo pelkällä olemassaolollaan tarjonnut yhden keinon tehdä osansa kriisin keskellä. Neuvo sammuttaa valot ja viihdelaitteet kotona ja hakeutua vaikka kirjastoon silloin kun se avoinna on voinut monesta kuulostaa äkkiseltään lattealta, mutta sille on vankat perusteensa. Harva vapaa-ajan keskus on yhtä energiatehokas kuin suomalainen kirjasto. Aikansa viettäminen sivistysinstituutiossa on näinä aikoina ollut monella tavalla suorastaan isänmaallinen teko.
Jälkikäteen voi todeta suomalaisen kirjastolaitoksen olleen kaukonäköinen ja muita yhteiskunnan osia paremmin valmistautunut jopa energiakriisin kaltaista asiaa varten. Huomattaviin moniin kirjastoihin hankittiin energiankulutusmittareita kansalaisten lainattavaksi jo reilu kymmenen vuotta sitten silloisten sähkönsäästökampanjojen yhteydessä. Pitkin syksyä kirjastojen lainamittareita mainostettiin jälleen kerran sähkönkulutustaan tarkkailleille suomalaisille yhtenä keinona. Sivistyslaitoksella on jo vuosien ajan ollut kriisitietoisuutta ja sen edellyttämiä tykötarpeita.
Viime syksyn aikana kirjastot ottivat vielä entistä aktiivisemman roolin kansalaisten opastamisessa energiakriisin varalta. Suuremmissa kaupungeissa kirjastot järjestivät energia-asiantuntijoiden tietoiskuja kansalaisten sähkönsäästämisen opastamiseksi. Viranomaisia ja poliitikkoja on sadateltu hitaasta reagoinnista tapahtumiin, mutta kirjastolaitos on ollut ihmisten kriisivalmiuden ylläpitämisessä ei ainoastaan ajan tasalla, vaan jopa aikaansa edellä.
Vielä tässä kohtaa kukaan ei tiedä, miten ja milloin nykyinen Euroopan kriisi ratkeaa. Se, minkä voi todeta jo nyt varmaksi, on kirjastolaitoksen keskeinen ja koko ajan korostuva rooli kaikkialla. Olipa kyse sitten Britanniassa lämmitetyiksi turvasuojiksi varustetuista kaupunginosien kirjastoista, sähkönsäästämisessä opastusta ja apua tarjoavista suomalaisista lähikirjastoista tai sodan ja hävityksen keskellä kansallista kulttuuriperintöään ja kirjallisia aarteitaan varjelevista ukrainalaisista kirjastoista, kirjastot ja kirjastonhoitajat näyttävät kaikkialla kykynsä.
Vastuut ja velvollisuudet eivät sivistysinstituutiolta lopu – ja ratkaisevin voi olla meillä Suomessa vielä edessä. Kun miettii, miten hyvin kirjastot olivat valmistautuneet jopa energiakriisiä varten, ehkä valtiovallan olisi syytä antaa tälle instituutiolleen erityistunnustus ja luottaa siihen jatkossakin.
Kirjoittaja on historiantutkija, tietokirjailija ja Oulun yliopiston dosentti
