Mielenterveyskriisi on ollut Suomessa puheenaiheena vähintäänkin seitsemän vuoden ajan.
Masennuksen, ahdistuksen ja uupumuksen tuntemukset ovat oirekyselyissä lisääntyneet ikäryhmästä riippumatta. Nuorison keskuudessa myös erikoissairaanhoidon antamat diagnoosit lisääntyivät selvästi koronapandemian jälkeisinä vuosina. Esille on noussut kysymys siitä, missä määrin terveydenhuolto voi lopulta ratkaista ongelmia, jotka kumpuavat työelämän, opiskelun tai heikkenevän toimeentulon aiheuttamasta henkisestä kuormituksesta.
Kyse on sosiaalisesta ongelmasta, jonka ratkaisussa avainasemassa on koko sosiaalinen infrastruktuuri – kaikki ne palvelut, jotka ylläpitävät hyvinvointia, turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Tähän kuuluvat yhtä lailla sivistyspalvelut, myös kirjastot.
Kirjastojen merkitystä mielenterveyden edistämisessä on tutkittu maailmalla paljon. Pääpaino on ollut kirjaston perinteisessä roolissa paikallisyhteisönsä sivistyskeskuksena, yhteisenä ja turvalliseksi koettuna julkisena tilana. Huomattava osa oirehtivasta stressistä, ahdistuksesta tai uupumuksesta voi olla seurausta turvaverkkojen tai kiinnekohdan puuttumisesta. Tätä voi pitää ilmentymänä siitä paljonpuhutusta yhteisöllisyyden murenemisesta, jonka estämiseksi on valtiovallan taholta kaikesta ilmaistusta huolesta huolimatta oltu valmiita tekemään liian vähän.
Kirjasto on hyvin merkittävä osa sitä verkostoa, jonka kautta on mahdollista tarjota ei ainoastaan tietoa, neuvoja ja apua, vaan myös konkreettinen paikka, turvasatama, rauhallinen ja helpottava tila.
Kirjastojen rooli mielenterveystyön välikappaleena on havaittu Suomessa jo vuosia sitten. Aiheesta on laadittu opinnäytteitä, joista Jutta-Kaisa Lehikoisen vuoden 2018 Naamion takana kartoitti kirjastoalan tietoisuutta psyykkisen esteettömyyden vaatimuksista ja kirjastojen resursseja tukea mielenterveyspalveluja. Opinnäytettä varten tehty kysely havaitsi voimavarojen ja tietotason puutteet, mutta osoitti myös kirjastojen aidon halukkuuden ja mielenkiinnon yhteistyöhön. Kirjastoseura on sittemmin ohjeistanut kirjastojen työntekijöitä kohtaamisissa oireiden kuormittamien asiakkaiden kanssa, kirjastoissa on järjestetty mielenterveyspäiviä, ja kirjastot ovat koonneet teemakokoelmia mielen hyvinvointia edistävästä lukemisesta. Mahdollisuuksia vieläkin enempään varmasti on.
Sivistysinstituution potentiaali mielenterveyskriisin lievittämisessä on käytännön osoitus kokonaisvaltaisten ratkaisujen tärkeydestä. Terveydenhuollon voimavaroja voi olla mahdollista vapauttaa ennaltaehkäisevällä työllä henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi, jossa sivistyspalvelut voivat tehdä oman osansa. Yhteiskunta on kokonaisuus, ja eri yhteiskunnan sektorit voivat osaltaan tunnistaa ja omalla panoksellaan hillitä vakavia ongelmia ennen kuin ne muuttuvat kroonisiksi. Tämä on syytä muistaa aikana, jolloin hyvinvointia ylläpitävät rakenteet ja sivistyspalvelut ovat jälleen joutumassa enemmänkin kokonaisvaltaisen laiminlyönnin kohteeksi, ja näennäiset säästöt uhkaavat jälleen kerran tuottaa kovemman inhimillisen hinnan.
Kirjoittaja on historiantutkija, tietokirjailija ja Oulun yliopiston dosentti
